perjantai 31. lokakuuta 2014

Evita / Göta Lejon 30.10.2014

Piti sitten Tanskan koiranäyttelyreissun yhteyteen buukata musikaali-iltakin, ja sitä varten muuttaa laiva päivälaivaksi, joka taas tarkoitti yötä myöten ajoa Tanskaan... Ei herkkua, varsinkin kun olin kuumeinen ja kipeä koko reissun ajan. Mutta sai ikään kuin samalla reissulla käytyä katsomassa mitä Göta Lejon -teatterissa saatiin aikaan Evitasta...



Pelkästään jo Patrik Martinssonin Chen takia kannatti hilautua Tukholmaan asti. Se on nyt tullut todistetuksi parissa aiemmassakin tuotannossa samaisessa teatterissa. Jesus Christ Superstarin näin neljästi sen vuoden aikana mitä sitä esitettiin ja Priscillan valitettavasti vain kerran. Jokaisessa Patrik on varastanut show'n totaalisesti. Ja niin kävi nytkin.


Vaikka pääroolin Evana olikin ihan mukiinmenevä Charlotte Perrelli, niin ei sen karisma ollut mitään Chen rinnalla. Mun mielestä se näytti kovin vanhalta rooliin, eikä lauluäänikään mitenkään häikäissyt. Jotenkin kylmä ääni. Prostituoitu (Lisa Stadell) oli sen sijaan erinomainen laulaja ja Juan Peron (Daniel Engman) raamikas ja näyttävä. Magaldista (Rolf Lydahl) ei jäänyt oikein mitään mielikuvaa.


Tässä oli paljon samaa porukkaa tekemässä kuin noita jo mainittuja musikaalejakin. Esiintyjissäkin oli samoja tyyppejä. Ensemblessä on mukana paljon hyviä tanssijoita.

Mun muistikirja alkaa Evitan kohdalla näin: "Patrik M. pyyhkii muilla laulajilla lattiaa" :-) Eipä siihen ole mitään lisättävää vieläkään. Mutta ettei tämä juttu jäisi ihan liian lyhyeksi, katsotaan mitä muuta mä olen kuumehouruissani kirjoittanut.

Che on läsnä oikeasti koko näytelmän ajan, tarkkailemassa vähintään, ellei sitten osallistumassa aktiivisesti. Hyvin fyysinen Che muutenkin. Che myös laulaa paljon, mun mielestä enemmän kuin TTT:n versiossa. Ja pääsee kunnolla revittelemäänkin rockäänensä kanssa hetkittäin. Pakko kehua vielä erikseen näitä vaatteita: erittäin hyvin istuvat housut, yönsininen paita, musta liivit. Todella tyylikästä. Ja Che tanssimassa!


Mikki Kuntun valosuunnittelu ja videoinstallaatiot kehun ainakin, koska ne ovat aika upeita. Mies osaa asiansa. Varsinkin keskellä lavaa olevaan isoon pyörivään kuutioon kun heijastetaan valoja ja liikkuvaa kuvaa, vau. Lavastus oli aika modernia, mutta toimi hyvin. Puvut näyttäviä, joka kohtaukseen sopivia. Milloin vaaleita ja vaatimattomampia ja milloin täynnä glamouria. Evan valkoinen tylliunelma ja timanttikorut on huikeat! Valkoiset valon säteet valaisevat kun tämä laulaa Argentiinasta ja kyynelistä. Evalla on kauheasti hyvin nopeita puvunvaihdoksia.


Eva alkaa hiipua loppua kohden ja lopulta ei entisestä loistosta ole jäljellä mitään. Perrelli tuo tämän hyvin esiin, yhdessä tietysti hyvän maskeerauksen kanssa.

Visuaalisesti näyttävä ja hyvin erilainen TTT:n Evitaan verrattuna. En tiedä onko kokonaisuutena parempi vai huonompi, mutta Che ainakin on maailmanhistorian upein :-)


Huomatkaa Tampereen Silmäaseman pussukka :-) Suklaata ja teetä...



Esitykset jatkuvat maaliskuun 2015 loppuun, eli vielä kerkeää!



Virallisten kuvien copyright Peter Knutson
Patrikin loppukumarruskuvat omia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti