Palvelija / Helsingin kaupunginteatteri 14.10.2015

Myönnän heti kättelyssä että Martti Suosalo oli se joka minut houkutti tätä katsomaan. Kun yksi mies vetää koko näytelmän läpi keskenään, siis ihan kaikki roolit (joita oli kymmenen, toiset isompia, toiset pienempiä), niin onhan se nähtävä miten siitä voi suoriutua. Ihan hyvin se sujui. Sinällään ihan kelpo teos, mutta jotain jäin ehkä silti kaipaamaan.

Kari Hotakainen vastaa nokkelasta tekstistä ja Suosalo on itse ohjannut tämän, Raila Leppäkosken kanssa yhdessä. On se hatunnoston arvoinen teko, kun mies vetää kaksituntisen vaihdellen roolia lennosta. Pieniä rekvisiittajuttuja vaan hyödyntäen. Suosalo on ihan loistava näyttelijä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Eikä tämmöistä esitystä ihan joka iikka osaisi tehdäkään näin vakuuttavasti.

Lavastus ja puvustus on minimaalisinta ikinä, ja koko esitys lepää Suosalon harteilla. Mikäs siinä on levätessä. Myönnän kyllä että mulle ei ihan aina ole avautunut Hotakaisen kirjat, vaikka niitä joitain lukenutkin olen. Jotenkin se vaan... ei tunnu ihan minunlaiseltani tekstiltä tai huumoriltakaan aina. Tämäkin teksti on hyvin samaa sarjaa. En osaa edes määritellä mikä tässä jää puuttumaan tai mitä kaipaan tehdyksi toisin.

Tarina on rönsyilevä. Rikoskomisario Arto Jylhämö pitää yleisölle luentoa aiheesta "ihmisen luonne rikospoliisin näkökulmasta". Käsiohjelmakin on luennon runko tiivistettynä ja Jylhämö meille esiteltynä. Kyllähän siihen sekavaan kertomukseen lopulta tulee jotain tolkkua, kun aikansa harhaillaan sivupoluilla. "Ihmisen luonne on mittaamaton avaruus" - no niinhän se on. Ajatuksena on kuitenkin tarjoilla jonkunsortin katsaus erilaisiin palveluammatteihin, kätilöstä mielenterveyshoitajaan, mutta siinä sivussa tulee katsastettua paljon muitakin teemoja.

Ja hei, kun koko yleisö laulaa mukana virttä 555! Jylhämöhän harrastaa kuorolaulua... joten kai mekin sitä sitten.

Iso moite tulee kyllä HKT:n Arena-näyttämön tiloista. Penkit ovat kamalat istua, narikkatilat ei toimi, ja koko aula on ahdas. En halua hetkeen kyllä käydä katsomassa täällä mitään.


Kuvien copyright Tapio Vanhatalo
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Nyt kun olet minun / Kansallisteatteri 12.10.2015

Kansallisteatterin Willensaunassa on aina oma fiiliksensä, se kun on sellainen pieni ja intiimi näyttämö. Ja kun istuu eturivissä, niin on kuin olisi itsekin näytelmässä mukana. Näin ollen Pasi Lampelan uusin Nyt kun olet minun sopii sinne vallan erinomaisesti.

Intiimi tarina kahden naisen mökkiviikonlopusta ja sen seurauksista. Miehensä harmaasorsaksi kutsuma Marjo (ihan häikäisevän upean roolityön tekevä Sari Puumalainen) ja räväkkä sinkkuystävänsä Virve (aina taitava Katariina Kaitue) viettävät punkuntäyteistä naisteniltaa mökillä. Yhtäkkiä sinne pölähtää tietä kysymään epävarmahko reppana Tuomas (toinen aina taitavasti näyttelevä Timo Tuominen). Virven lähdettyä, Tuomas palaakin paikalle.  

Seuraa yöllistä ihmissuhdepohdintaa, onko se oma elämä hyvää ja tyydyttävää. Tanssivatkin, ja tietäähän mihin se sitten päättyy. Kivaa on ollut, mutta morkkis on kamalan suuri. Tuomaksen lähdettyä Marjon kapiaismies Mara (huikea Esa-Matti Long) palaa; tarkoituksena olisi lähteä Savonlinnan oopperajuhlille. Lapsetkin on viety hoitoon. Marjo ei lähdekään mukaan; avointa kapinaa. Ja mitä siitä sitten seuraa...

Marjon salasuhde salamyhkäisen Tuomaksen kanssa pistää kaikki neljä ihmistä miettimään asioita. Onko se elämä nykyisellään ookoo ja asiat hyvin vai ei? Paraneeko elämä jos jättää entisen taakseen ja hyppää tuntemattomaan? Intohimo humalluttaa ja Marjo tuntee vihdoinkin elävänsä. Jännitteet näiden ihmisten välillä ovat niin käsinkosketeltavia, ja etupenkistä tekee mieli puuttua asioihin. Älä lyö! Älä huuda! Älä valitse noin!

Onhan tässä lopulta on ihan seesteinen loppu, muutaman mutkan kautta. Ainakin asiat selviävät vaikka tuntuivat olevan kovinkin solmussa hetkittäin. Muutama asia jää selvittämättä (mitä todella tapahtui Maran ja Virven välillä esimerkiksi), mutta nämä ihmiset tuntevat olevan sinut tapahtumien ja asioiden kanssa, ja se riittää.

Hetkittäin kyllä mennään aika syviin vesiinkin ja tunteet ovat tosi pinnassa. Varsinkin Esa-Matti Long saa tehtyä tosi katu-uskottavan roolin kontrollinsa likipitäen menettävänä sotilasmiehenä. Ja se Puumalaisen Sarin paniikkikohtaus! Ja jossain vaiheessa kävi mielessä että Timo Tuominen on ilmiselvä Suomen Bill Nighy.

Pasi Lampela ohjaa myös oman tekstinsä, ja lavastajakonkari Markus Tsokkinen on loihtinut varsin tyypillisen suomalaisen mökkimiljöön. Taustan projisoinnit myrskypilvineen kuvastavat hyvin pään sisäisiä myllerryksiä...

Varsin toimiva pieni tarina ihmissuhteista. Ja tavallaan myös Marjon kasvutarina - itsensä kun voi löytää vasta hieman myöhemminkin. Hei, ja aina jos näytelmässä mainitaan Shakespeare siitä saa bonusta. Tässä se tuli: "Shakespeare on sanonut kaikesta kaiken" - no niinpä! Sitäpaitsi Shakespearen tekstiin perustuva Verdin ooppera Macbeth (oi miten osuvaa!) soi tässä myös...



Kuvien copyright Yehia Eweis
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Julia & Julia / Tanssiteatteri ERI 10.10.2015

Onnistuin missaamaan Julian ja Julian kaikki esitykset Turussa joten onneksi tämä mahdollisuus nähdä esitys Helsingissä tuli. Ei pitänyt alunperin tulla, koska mun piti olla koko viikonloppu tuomaroimassa Uudessakaupungissa, mutta onneksi siitä peruuntui sunnuntai. Hieman meinasi kiire tulla testipäivän jälkeen suhata Oopperatalolle mutta onneksi testikin oli siirretty hieman lähemmäksi eli Laitilaan. Kohtalo oli siis monellakin tapaa sitä mieltä että mun on pakko tämä nähdä. Kaverikin ehti vielä paikalle, noin minuuttia ennen kuin esitys alkoi!

Ja kohtalolle kiitos, sillä esitys oli UPEA UPEA UPEA! Olen aina tykännyt Prokofievin Romeo ja Julian musiikista, ja tässä siitä vastasi loistava Plus Ensemble (sello, viulu, klarinetti ja haitari), joka kuulosti (ja näytti) korviahivelevältä. Pirjo Liiri-Majavan suunnittelemat puvut olivat kanssa NIIN kauniit ja nerokkaasti tehdyt, punaista ja mustaa. Julioiden mekot pitseineen ja syvine halkioineen saivat melkein itkemään ilosta.

Konkaritanssija/koreografi Tiina Lindfors oli tehnyt niin koreografian, käsikirjoituksenkin ja vastasi ohjauksesta. Mukaeltu Shakespearen Romeota ja Juliaa, mutta tarinasta on otettu pieniä erivapauksia, muutenkin kuin korvaamalla Romeo toisella Julialla. Monttu auki katsoin esitystä koko tunnin ajan.

Mutta ne tanssijat olivat tietenkin pääosassa. Ja kyllä ne olivatkin loistavia. Päärooleissa Julia Capuletina Anneke Lönnroth ja Julia Montaguena Tiina Lindroos. Niin kaunista ja herkkää ja kaunista... Se mieletön tunnelataus näiden kahden naisen välillä on ihan käsinkosketeltava.

Ruhtinas Vladi B:nä tanssi Larri Sairela. Tykkäsin kauheasti tämänkin tanssista, punaisine viittoineen. Julioiden isinä Toni Laakkonen (isä C) ja Juanjo Torres (isä M) koittivat kaikin tavoin estää nuorten rakkauden - turhaan. Ruhtinaan naiset Eeva Soini ja Hanna-Kaisa Rajala vetivät ruhtinaan kanssa kolmistaan hienoja kuvioita.

Tässä oli paljon hienoja kohtia. Mutta se keskitysleirikuvio oli hieman hämmentävä, siis sekä videoprojisoinnit että vanginpuvuissaan ja kolmiotunnuksissaan haahuavat tyypit. Lopun katosta tipahtavat kettingit, ja niiden rooli esityksessä (loppuaplodeja myöten) oli upeat. Ruokailukohtaus pöytineen (ja pöydänalustakohtauksineen) oli myös näyttävä. Ei tässä paljon muuta kun näyttävää ollutkaan.

Oli kyllä aivan mahtava kokemus. Tunti ekstaattista onnea kaikille aisteille!


Esityskuvien copyright Matti Kivekäs

Kohtalon Tango / Tampereen työväen teatteri 8.10.2015

Kohtalon Tango on tarina missä menneisyys kietoutuu yhteen monella eri aikatasolla. Liikutaan tangon, tanssin, shakin ja seikkailuiden maailmassa. Mulla on kirjailija Arturo Perez-Reverteltä kaikki muut suomennetut kirjat, paitsi kaksi viimeisintä, eli juurikin tämä ja seuraava. Mutta ne mitä olen lukenut ovat ihania yhdistelmiä historiaa ja mysteeriä. Hieman ehkä Umberto Econ hengessä, mutta kevyempiä ja helpommin luettavia. Minä olen tykännyt.

Ja tykkäsin TTT:n versiostakin. Hyvin film noir -leffamainen monellakin tapaa, ja sellaista menneen maailman charmia täynnä. Upeat lavastukset, valaistukset, puvustukset ja se musiikki! Se musiikki! Satuin muutamia päiviä sitten kuuntelemaan Radio Classicilta äänisuunnittelija Jarkko Tuohimaan haastattelun, jossa valotti myös tämän näytelmän musiikin- ja äänisuunnittelua. Kannattaa muuten kuunnella haastattelu, onneksi siihen on mahdollisuus. Musiikki on tässä näytelmässä tosi isossa osassa. Ravelin Bolero!

Max Costa (vanhempana Jyrki Mänttäri, nuorempana Niclas Lignell) on hieman cortomaltese-mäinen seikkailija, salonkitanssija, entinen muukalaislegioonalainen, herrasmiesvaras. Elämä on kuljettanut, naisia on riittänyt, tanssi on sujunut. Kohtalo heittää tämän tielle kerta toisensa jälkeen upean Mecha Inzunzan (vanhempana Soili Markkanen, nuorempana Emma-Sofia Hautala) mutta valitettavasti heitä ei ole tarkoitettu vanhenemaan yhdessä. Vai onko?

Aikatasojen liukumat toimivat hyvin kun on kaksi esittäjää. Ja muutenkin. Kertojanääni ehkä hieman hämäsi aluksi, mutta se olikin lopulta ihan hyvä juttu. Toi lisää tunnelmaa siihen film noir tyyppiseen leffaan. Esitys toi muuten monessakin kohtaa tammikuussa Lontoon Donmarissa näkemäni musikaalin City of Angels.

Juonessa on monta koukeroa matkassa ja tyyppejä on TTT:n suurella näyttämöllä tosi paljon. Hienoja Tanssiteatteri MD:n tanssijoita, mutta kyllä se teatterin omakin väki liukuu jalalla koreasti mallikkaasti. Tiina Puumalainen vetää suurella pensselillä ohjaajan (& käsikirjoittajan) pallilla, ja hyvin vetää. Superlavastaja Teppo Järvinen on taas kerran onnistunut tehtävässään. Lavastus on todella silmiä hivelevää.

Jyrki Mänttärissä on sellaista jamesbond-henkistä cooliutta, varsinkin siis Daniel Craigin esittämänä. Hirveän hienoa roolityötä, taas kerran. Joillekin on annettu sitä karismaa roppakaupalla. Soili Markkanen on ihastuttava ja niiiiiin sujuvasanainen vanhempi Mecha. Tässä oli myös paljon mainioita pienempiä rooleja. Jari Ahola Mechan eksentrisenä säveltäjämiehenä, joka etsii laajakatseisesti materiaalia säveltääkseen täydellisen tangon, on hieno nuoren Sibeliuksen tukassaan. Jaana Oravisto hehkeänä "venäläisparoni". Mika Honkonen hotellin respassa, Eriikka Väliahde sakkimestari Jorgen analyytikko/tyttöystävänä, ja italialainen agentti Samuli Muje.

Melkein kolmituntinen esitys on ehkä inasen liian pitkä. Ja ehkä monen makuun liikaa sitä tanssia, mutta mä tykkäsin kyllä. Hetkittäin äänentoisto yski hieman, ääni kuului epätasaisesti.

Kohtalon Tango on verkkainen, viipyilevä ja yllättäviäkin juonikuvioita sisälleen kätkevä. Kerroksittain löytyy kokoajan jotain uutta. En juo punaviiniä, mutta voisin kuvitella että viiniasiantuntijat voisivat kuvailla oikein runsasaromista ja kallista viiniä samoilla termeillä. Tässä pelataan paljon muitakin peliä kuin shakki. Vaikkakin: "shakki on sotaa!".

Ja nyt pitää lukea kirja!


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Valokuvien copyright Teppo Järvinen

Improklubi / TTT-klubi /Tampereen työväen teatteri) 7.10.2015

Mä en ole ihan kauhean kauheasti nähnyt improteatteria, joten sikäli mun asiantuntemukseni on aika heikoilla kantimilla. Mutta hauskaa oli, ja se lienee pääasia. Suomalaisen improteatterin grand old man Teijo Eloranta on luotsannut kuutta TTT:n näyttelijää ja yhtä virtuoosimaista pianisti-muusikkoa (Joonas Mikkilä) ja lopputulemana on liki kaksituntinen Improklubi, kokoelma jonkinlaista. Hauskaa piisaa niin yleisöllä kuin hetkittäin tekijöilläkin.

Esiintyjät ovat ihan huippuja. Uudehkot kiinnitykset Maija Koivisto ja Severi Saarinen loistavat molemmat. Ja suureksi ilokseni TTT:n joukkoon liittynyt Tuukka Huttunen nyt vaan on ihan huippu, oli sitten humalainen tahi pituushyppääjän tiskaava lapsi. Tai kontaktijoogaamassa Severin kanssa. Vanhat konkarit Jari Leppänen ja Janne Kallioniemi ovat aina yhtä luotettavia. Kaikilla on laulutaitoa ja kykyä hypätä tilanteeseen ja kohtaukseen silmänräpäyksessä. Ja rennot harmaasävyiset vaatteet ja tennarit sopivat tähän hyvin.

Ensi-iltayleisö pääsee aktiivisesti mukaan esitykseen heti alkumetreistä kun Suvi-Sini Peltola testailee meidän äänentuottamistaitojamme. Ja sitten päästäänkin asiaan. Yleisö heittelee sanoja sitä mukaan kun niitä kysytään. Täydellinen Emma on ensimmäinen biisi blues/jazzrytmeineen.

Sitten mietitään arkista paikkaa missä seuraava kohtaus tapahtuisi. No vanhainkodissapa tietenkin. Vaikeutetaan hommaa hieman, kun poistetaan kirjaimia käytöstä. Sitten mölinäkuoron aatelia kun 5 ihmistä koittaa saada samaa vastausta aikaiseksi. Pallosalamien erikoisasiantuntija-juttu hauskuuttaa. Ehkä elämän tarkoitus todellakin on hiki ja koulutus? On Tuottavuusloikkaa, hannaekolamaista Riimurumpua (Suvi-Sini onnistuu todellakin kuulostamaan naukuvalta Ekolalta).

Väliajan jälkeen pääsemme elokuvien ihmeelliseen maailmaan. Ensin australialainen ohjaaja tekee meille toiminnantäytteisen erotiikkaelokuvan, missä Tuukka on übercool poliisi. Aussiaksentti saattaa olla vielä hieman hakusessa. Sitten tanskalainen avaruusseikkailu-taideleffa. Raila Leppäkepin ohjaa ensi syksynä TTT:n suurelle näyttämölle hittimusikaalin ringeten miesjoukkueesta "Kuinka kätilöimme iloisen kumirenkaan". Tämä vaikuttaakin mielenkiintoiselta kaikkine arsenikkijuonineen ja vaihtuvine henkilönimineen, toivottavasti Pyökäri oli kuulolla. Lopulta vielä kauhukomedia scifi-twistillä, ja Janne on ihan sairaan hyvä muotitalo Pravdan johtaja Matsina. Se kävely- ja puhetyyli sai mut likipitäen kiemurtelemaan hysteerinä naurusta. Haute coiture sadeasut ilman alaosaa ja käsittämätön karhun ja Draculan risteys-Jörgen (upea Severi) sekä ratkiriemukas takaa-ajokohtaus... Kyllä, tässä oli illan huipentuma!

Improteatteri vaatii kyllä säestäjältäkin ihan valtavasti ja Mikkilä hoitaa tonttinsa vallan upeasti.

Kertakaikkisen hauska ilta. Improteatterin huonona puolena näkisin sen että pitäisi olla paikalla joka ikisessä esityksessä... koska näitä samoja juttuja ette enää näe. Joka on suuri sääli. Ja toisaalta se on se juttu.


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Valokuvien copyright Kari Sunnari

Vampyyrit palaavat!!

Elän selkeästi jonkunlaisessa tyhjiössä minne eivät huhut kantaudu, koska tämä uutinen tuli ihan puskista. Twitterissä/Tumblrissa alkoi liikkua kuva (ja juttua!), että ensi kevään Helsingin kaupunginteatterin musikaali olisi Tanz Der Vampire / Dance of the Vampires /Vampyyrien Tanssi! Ooh! Tuo 2011-2012 Seinäjoen kaupunginteatterissa mm. minut täysin lumonnut vampyyritarina palaisi lavoille.

8.10. sitten HKT itse vahvisti asian ja liputkin tulivat samantien myyntiin. No, Peacockissa oli eilen mainostettu asiaa, ettei se vallan salainen ollut enää.

Fiilikset ovat hieman pelokkaat, mutta ennenkaikkea innokkaat. Koko päivä tänään mennyt vampyyreita pohtiessa. Siis ei varsinaisesti niitä siivekkäitä olentoja, vaan kuka esittää mitäkin roolia, miten se mahtaa onnistua, ja kaikkea muuta. Sekä musiikkia kuunnellen. Jaa miksikö pelokkaat? No, Seinäjoen esitys oli NIIN loistava että se jättää helposti kaiken varjoonsa. Toisaalta, mielenkiintoista nähdä miten tämä toteutetaan. Parasta olisi vaan kun saisi oman päänsä nollattua ja menisi katsomaan ihan vailla ennakko-odotuksia.

Raili Raitala, joka Seinäjoen tuotannossa varasti sydämeni täysin, palaa tekemään roolinsa Sarahina. Upeaa! Tuplamiehityksen toisena Sarahina Anna Victoria Eriksson. Kreivi von Krolockin tärkeässä roolissa vuorottelevat Mikko Vihma ja Jonas Saari. Saapas nähdä... Jyri Lahtisen saappaat ovat NIIN isot että taidetaan tarvita kumpaakin! Jään odottamaan mielenkiinnolla Alfredin ja Herbertin esittäjiä...

Toteutuksesta vastaa pitkälti sama tiimi kun teki nyt Billy Elliotin, ja orkesteriakin johtaa taitava Eeva Kontu. Suhtaudun siis hyvin luottavaisin mielin tähän puoleen.

Jotain moitittavaakin löytyy, ainakin tässä vaiheessa. Nimittäin promokuvan von Krolockin (Mikko Vihma) viikset!! Järkyttävät saksalaiset pornoviikset. Katsokaa nyt itse tuosta kuvasta. Toivon mukaan ne poistuvat ensi-iltaan mennessä. Joka on siis 3.2.2016.

Laura, joka on Suomen johtava Tanz der Vampire-guru, ehätti jo bloggaamaan aiheesta. Ja jos kaipaat mitä tahansa lisätietoa tästä musikaalista, on Eclipsis ry:n TDV-sivu ihan parhautta.

Omat liput (kieltämättä aika monta) on jo varattu - suosittelen hankkimaan omasi mahdollisimman pian, ennenkuin loppuvat!

Kiitos Helsingin kaupunginteatteri!

Alastomat Kundit Lavalla / Gloria kulttuuriareena 1.10.2015

Ensimmäinen varoitus: esityksessä ollaan ilman rihmankiertämää ensimmäisestä henkäyksestä loppukuvioihin. No jaa, hieman liioittelin. On siellä välillä kumihanskaa tai siivousessua tai pikkutakkia. Mutta munasillaan heilutaan. Jos se on jollekulle ongelma, niin ei auta. Tämän esityksen nähtyäsi alastomuus ei voi olla enää ongelma. Siitä tulee niin luonnollista ja normaalia ensimmäisen viiden minuutin jälkeen että ei sitä oikein enää edes huomaa.

Myönnän toki että alussa katse hakeutui esiintyjien jalkoväliin. Mutta suoraan sanottuna, ei siellä ole (kellään, sorry pojat!) juuri mitään erikoista tai sellaista mitä ei tähän kypsään ikään päässyt nainen olisi jo muutamaa kertaan nähnyt. Alastomuudesta ei tehdä mitään numeroa. Tai hetkinen, sehän siitä juuri nimenomaan tehdäänkin!

Alastomat Kundit Lavalla pohjautuu Naked Boys Singing -nimiseen konseptiin mitä on toteutettu jenkeissä. Hyvinpä tuo istuu Suomeenkin, kiitos vaan mm. Jyri Nummisen loistavien ja hauskojen biisikäännösten. Originaalikappaleita siis revyyhengessä. Jermo Grundström ohjaa kun nämä kuusi erimallista ja todella lahjakasta kundia vetävät erityylisiä biisejä yhdessä ja erikseen. Erinomainen pianisti Asko Turkia säestää lavan reunalla, ja lavastuksena lähinnä videoprojisointeja. Nekin ovat taiten tehdyt. Jyri Numminen vastaa myös koreografioista, ja nekin ovat vallan mainiot. On siinä jotain silmiä hivelevää kun 6 adonista vetää jalalla koreasti, paikat kirjamellisesti heiluen.

Päätähtinä aivan upeat kundit, joilla kaikilla on musiikkiteatteritaustaa jos jonkinlaista. Samuli Kakko, Ville Mustonen, Ilmari Myllynen, Niilo Savolainen, Anssi Valikainen ja Juho Vornanen ovat kyllä ansainneet valtavat aplodit rohkeudestaan. Enkä todellakaan tarkoita tässä nyt sitä että heiluvat munasillaan aikalailla naisvoittoisen yleisön edessä, vaan he uskaltavat paljastaa paljon muutakin itsestään. Pojat osaavat kyllä todella ottaa yleisönsä, ja pistää itsensä täysillä likoon.

Pornotähti Terhakka Tervakoskelta Samulin vallattomasti esittämänä oli yksi kohokohdista. Voiko tähän virnuilevaan naapurinpoikaan olla ihastumatta! Tykkäsin myös Nakusiivoojasta, jonka tulkitsi Anssi. Ja entäs kun koko kööri vetää munkinhupuissaan biisiä peniksen eri nimistä, kunnon kuorolauluna. Siinä(kin) nauratti niin että silmistä valui vesi. Biiseissä muisteltiin myös nostalgisia Tauno Palon aikoja, pistettiin pullat pystyyn paremmin kuin Popeda konsanaan, ja pähkittiin miesten erektio-ongelmia kuntosalilla. Erektio-ongelmia kun voi olla niin monenlaisia... Pääsääntöisesti rivakammat biisit toimivat itselleni paremmin kuin balladinomaiset.

Ja kerrankin näemme esityksen ilman mikkejä, jee! No, mihinkä ne radiolähettimet piilotettaisiinkaan...

Esityksiä on vain 22.10. asti, joten hopi hopi lippukauppaan. Käsiohjelma on hieman normaalia kalliimpi, mutta siihen hintaan (12€) saa ensi vuoden seinäkalenterinkin! Alastomilla kundeilla tottakai!

Ensi-illassa oli ainakin tunnelma kohdallaan eli katossa, ja toivon mukaan tämän rohkenisi mennä katsomaan mahdollisimman moni tyyppi.

Ja niin, kyllä sen unohtaa aika pian että nämä ovat alasti. Esitys viihdyttää ja piste.

Aivan järkyttävän mahtava viihdepläjäys, joka sopii ihan kaikille, ikään (no joku raja siinä saattaa olla), sukupuoleen tai sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Kiitos Alastomat Kundit!!


Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Valokuvien copyright Sami Lamberg ja kundien potrettikuva oma