Ebola the Musical / Anna-Maija Ihander & Musta Hurma, FinFringe 11.5.2019

Tarkoitus oli mennä katsomaan tämä Ebola-aiheinen musikaali Työviksen TTT-Klubille loppuvuonna 2017, kun se sai ensi-iltansa, mutta ei silloin sopinut allakkaan tms. Mutta aivan mahtavaa että se koki uuden tulemisen nyt FinFringe festareilla! Koska eihän tätä nyt voi missata, jos yhtään suomalainen musiikkiteatteri kiinnostaa.

Anna-Maija Ihander on ehkä hieman poikkeava ammatinvaihtaja. Tai ainakin musiikkiteatterin opiskelija. Sillä hän on tehnyt vuosikausia töitä kääntäjänä ja päätti sitten 30+ ikäisenä heittäytyä toteuttamaan unelmaansa. Ja hyvä että päätti näin. Tämä Ebola the Musical oli hänen opinnäytetyönsä TAMKin musiikkiteatterilinjalle. Ja aika mainio tunnin mittainen esitys onkin!

Oivallinen sekoitus hauskoja käännösmusikaalibiisejä (jo pelkän aloitusbiisin takia kannattaa katsoa - Alexander Hamilton-biisi suomeksihan on todellakin Anna-Maija Ihander!), omia biisejä, sketsiä, videopätkiä ja vaikka mitä.

Anna-Maija on todella karismaattinen ja energinen esiintyjä, joka osaa myös nauraa itselleen. Ja taustalla häärii, välillä isommissakin rooleissa, joukko lahjakkaita musiikkiteatterilaisia. Joista aika moni on tuttu lavoilta entuudestaan. Musta Hurma pitää sisällään taidokkaat muusikot Tommi Penttinen, Dóra Lukác ja Osku Ärölä (joka kävi muuten vetämässä pienen Phantom of the Opera-soolonkin) sekä joukon lahjakkuuksia laulajia & tanssijia: Ella Jaakkola, Emilia Keskivinkka, Kia Laitakari, Kaisla Ollila, Veera Tapanainen ja Inna Tähkänen. Ihan helskatin taitavaa porukkaa! Keskivinkka vastasi myös koreografioista ja Jonna Rautala vaihtelevan monipuolisesta valosuunnittelusta.

Esitys on hetkittäin hieman sekava, kun lavalla nähdään niin kaikenlaista, ja muutama kohta ei viihdytä niin hyvin kuin toiset. Mutta tämä toimii varmaan erinomaisen hyvin Ihanderille käyntikorttina musikaalituotantoihin - tai mihin vaan esityksiin. Ja toimivia juttuja oli ehdottomasti enemmän kuin ei-toimivia! Barbileikit huvitti suuresti (Mansikkamäyrä-tarjoilija!) ja musikaalien käännökset olivat huikean oivallisia. Kylli-tädin joulushow oli myös kiva - Taistelevat Kylli-tädit #Suomi100-teemalla! Näimme myös Ilmaoopperaa laulavilla käsinukeilla, ihan mielettömän hillitön toteutus tämä.

Yleisö tykkäsi kanssa kovasti. Toivotaan että tämä jatkaisi omaa elämäänsä vielä ja palaisi lavoille hieman vielä paranneltuna. Sen verran viihdyttävää oli kyllä. Ja pistäkääs musikaalien tekijät nyt Anna-Maija Ihander mieleenne - ja pestatkaa hänet pikimmiten! Minä ainakin tulen katsomaan.


Kuvien copyright Ari-Matti Ruuska.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

The Sensemaker / Woman's Move, FinFringe 11.5.2019

Hämmentävä kokemus kaikkineen, oli tämä sveitsiläinen Woman's Move-ryhmän sooloesitys The Sensemaker. Lavalla yksi nainen (Elsa Couvreur) ja liki tunnin mittainen verbaalinen ryöpsähdys. En tiedä miksei tämä kuitenkaan iskenyt ihan täysillä minuun, vaikka viihdytti kyllä. aluksi mietin että miten puhelinvastaajan ympärille saa kiedottua näin pitkän soolojutun, ja olihan tässä hieman tyhjäkäyntiä.

Kaikilla meistä lienee kokemusta erilaisten firmojen ja niiden vastaajien kanssa asioinnista. "Valitettavasti asiakaspalvelussamme on ruuhkaa juuri nyt...". Esityksen toimistotyöläisnainen (kynämekko, paitapusero, korkeat korot) joutuu kuuntelemaan viestiä väsymykseen saakka. "Hello, all our operators are currently busy. Please wait. Thank you." Samalla monotonisella äänellä hän saa muitakin ohjeita. Ohjeita, jotka käyvät absurdeimmiksi. Välillä odottelumusiikkina Beethovenin oodi ilolle kammottavana urkuversiona.

Yksi osa hauskuudesta on naisen "viittomakielinen" tulkkaus eri kielisille vastaajaviesteille. Hän ikäänkuin tulkkaa meille vastaajanviestejä. Joo, ihan täydestä menee, ainakin melkein. Välillä puhelin soi, välillä morsetusta. Outoa dialogia naisen ja puhelinvastaajan välillä. Nainen tempautuu tulkkaukseensa täysillä mukaan, vaikka ohjeet olisivat kuinka kummallisia. Välillä pitää taputtaa, välillä poistaa kaikki vaatteet pois, välillä tanssia italoiskelmää.

Couvreur on kyllä ihan hieno esiintyjä, erittäin ilmeikäs. Moneen hän lavalla taipuu. Tätä mainostetiin non-verbal- esityksenä, mutta vaikkei nainen lavalla puhukaan, niin kyllä tässä puhutaan. Ja paljon! Eri kieliä kuullaan ja monipuolinen musiikki siivittää naisen eleitä, huulisynkkaysta ja tanssimuuveja. The Pointer Sisterin vanha diskohitti I'm so Excited saa ihan uusia ulottuvuuksia kun se esitetään näin persoonallisesti. Ja tiukkojen ohjeiden mukaan. Jotka on sanellut puhelinvastaaja. Byrokratia ja uusi tekniikka saa kyytiä tässä kyllä hyvin. Tämä minuutin mittainen traileri antaa jonkunlaisen aavistuksen esityksestä.

Tämän esityksen jälkeen en voi enää koskaan olla purskahtamatta nauruun, kun jossain vastaaja antaa minulle ohjeita. Sensemaker todellakin, ehkä ennemmin nonsensemaker. Ihan kyllä näppärä esitys, ja paljon kivoja oivalluksia. Mutta silti jätti hieman sekavan vaikutelman, ja voisi tätä vähän tiivistääkin.


Kuvien copyright Sébastien Moitrot.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Svankvinnan / Rebecka Pershagen, FinFringe 11.5.2019

Vuonna 2011 poliisit löysivät pienestä tukholmalaisasunnosta lauman eläviä joutsenia. Naapurit ilmiantoivat paikan hajun takia. Joutsenlauman kanssa asui nainen, josta tuli jonkunlainen elävä legenda Tukholmassa. Mikä nainen tämä oli, miksi hän piti joutsenia asunnossaan?

Monipuolinen ruotsalaistaiteilija Rebecka Pershagen on ottanut tapauksen esitykseensä Svankvinnan, pohjaten sitä faktoihin ja fiktioon. Naisen oli nähty vuosien ajan ruokkivan joutsenia lähipuistossa, ja kiinniotettaessaan hän oli todennut, että joutsen rakastaa sinua enemmän kuin yksikään ihminen. Jollain tapaa hän koki todellisuuden näin. Onko normaalimpaa pitää kymmeniä kissoja kuin villieläimiä?

Pershagenin Svankvinnan-esityksessä on paljon myös yleisiä joutseniin liittyviä myyttejä ja musiikkikin noudattaa joutsenteemoja. Toki Tšaikovskin Joutsenlampi-baletin osia, mutta myös Saint- Saënsin Eläinten karnevaalin osa Joutsen kuuluu kuvioon. Äänisuuunnittelun osana on myös esimerkiksi joutsenten äänet. Tämä outo nainen ei puhu lavalla mitään, mutta kuulemme ruotsinkielisiä haastatteluita ja uutisia. Kuin kuunnelmassa. Asiantuntijalausuntoja mm. psykiatriasta. Erittäin kiinnostava kommentti on myös englanninkielinen selostus tosi-tv-ohjelmasta, missä rumista naisista muokataan monin eri tavoin kaunokaisia, tai ainakin edustuskelpoisempia. Lisäksi kuulemme pienen dokumenttitarinan miehestä joka halusi olla kissa. Hän asui kissojen kanssa, teki ainoastaan kissamaisia asioita. Ei ehkä ihan terveen ihmisen puuhia nämä, mutta mikä nyt sitten on tervettä. Muodonmuutos onkin yksi esityksen avainteemoista.

Valosuunnittelu tukee myös esitystä hyvin. Ja maskeeraus! Pershagen aloittaa vanhana ja epäsiistinä, suorastaan syrjäytyneen naisen prototyyppinä. Mutta esityksen kuluessa hän pyyhkii maskit kasvoiltaan, riisuu kumisaappaat ja nuhruiset vaatteensa. Sisältä kuoriutuu, joutsenen lailla, erilainen hahmo. Nainen pitkässä tukassaan ja valkoisissa sukkahousuissaan. Toppatakin alta paljastuu kilokaupalla valkoisia höyheniä, ja pipon alta niitä tulee lisää. Muodonmuutos on ihmeellinen. Nainen ojentelee käsiään, ryhti suoristuu, uurteet kasvoilta katoavat.

Mitä kaikkea joutsen meille symboloi? Vapautta, puhtautta, uskollisuutta, pyhyyttä. Eri maiden kansanperinteessä kuvataan nimenomaan naisen muuttumista joutseneksi. Kas, kuulostapaa tutulta.

Kaikki lavalla tapahtuva on verkkaista. Riisuminen, höyhenten ravistelu, paperisten origamijoutsenten askartelu. Nainen on yhtä hauras kuin hänen mielenterveytensäkin. Vai onko hän viisain meistä kaikista, löytänyt salaisen yhteyden majesteetillisiin lintuihin? Hän haluaa muuttua itsekin joutseneksi, olla yhtä kaunis ja vapaa kuin nekin, ja ehkä lentää täältä kauas pois. Rumasta ankanpoikasesta joutseneksi. Esityksen loppuratkaisu ei tässä valossa ole yllättävä, mutta silti iskee sydänalaan täysillä.

Svankvinnan tuo joutsenteemoillaan mieleeni aiemmin kevällä näkemäni esityksen eli Kauppilan Mikon opinnäytetyön Siegfried. Nytkin kuulemme tarinaa Siegfriedistä. Eläimen ja ihmisen suhde, kun se menee hieman epänormaalin, tai epätavallisen, puolelle.

Kun Svankvinnanin joutsennainen taittelee hellästi vanhat, tummat vaatteensa tuolille, siihen jää hänen vanha elämänsä, kuin tyhjiin puhallettu. Entinen minä, hylätty kuori. Rumasta tulee kaunis. Mutta se vaatii uhrauksia.

Tämä esitys oli ehkä tunteellisesti kaikista vaikuttavin FinFringessä näkemistäni. Surullinen, suorastaan pakahduttava. Mutta loppu on kaikessa traagisuudessaankin toiveikas. Ehkä joutsenena nainen voisi löytää sisäisen rauhan? Upeaa katsottavaa.


Kuvien copyright Robert Mosbach.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

My Voices Have Tourettes / HED Syndrome, FinFringe 10.5.2019

FinFringen perjantai-iltani päätti islantilaisten stand-up ilta ÅST:n Cafe Tiljanissa. HED Syndrome on useamman artistin kollektiivi, josta on tullut säännöllisten viikkoesiintymisten myötä tosi suosittu Islannissa. Nyt Turussa oli kaksi keikkaa, ensimmäistä kertaa Islannin ulkopuolella. Ja kyllä tämä sakki valloitti yleisönsä myös Suomessa. Sen verran uniikkia juttua lavalla heitettiin. My Voices Have Tourettes voisi kiertää Suomea enemmänkin...

Esiintyjiä yhdistää erilaiset mielenterveysongelmat ja niistä esityksen jututkin enimmäkseen kertovat. Niin hurttia huumoria, että käy useamman kerran mielessä voiko tälle edes nauraa. Kyllä saa ja voi ja pitää! Illan isäntä Dan Zerin kärsii itse Touretten syndroomasta ja hänellä se ilmenee tahattomina kiekaisuina silloin tällöin. Mutta mies veti sellaista juttua sairaudestaan, pakkoliikkeistään ja pakkoäänistään ettei katsomon naurusta meinannut tulla loppua. Paikka oli loppuunmyyty ja tuntui että kaikki tykkäsivät. Eikä ihme. Mies kertoi saaneensa kokaiinin ostosta vammaisalennuksen, koska hieroi nenäänsä (pakkoliike) kadulla, ja näyttää pitkätukkaisena vanhalta hipiltä.

Kyllä vammaisillekin voi nauraa kun he itse antavat siihen luvan. Illan päättävä Elva Dögg nimenomaan kehoittaa meitä nauramaan joka kerta kun hänellä pää kieppuu pakkoliikkeiden kourissa, muuten esiintymiseen tulisi pitkiä noloja taukoja. Totta onkin, että hänelle tuli puheeseen aika pitkiäkin taukoja ja parhaamme mukaan koitimme silloin aina hekotella. Ei se ihan helppoa ollut. Kun aina on joka paikassa toitotettu että vammaisille/sairaille/poikkeaville ei saa nauraa. Dögg kertookin että hän alkoi koomikoksi, koska tarvitsee kirjoittaa materiaalia vain 10 minuuttia puolen tunnin keikkaa varten - loppu esiintymisajasta menee pakkoliikkeiden kanssa.

Stefnir Benediktsson kärsii autismista, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja paniikkihäiriöstä. Mies oli alunperin ryhmän fani ja pian halusi mukaan lavalle. Hän panikoi julkisuudesta ja ylipäätään lavalla olosta, eli siihen nähden selviytyi kyllä oikein hyvin lavalla. Hän kertoo valokuvamuististaan, lapsuudestaan, miten hänet pumpattiin täyteen lääkkeitä, mutta diagnoosia ei ollut. Yksi itsemurha-ajatuksiin saatu SSRI-lääke aiheutti vakavia sivuoireita - muun muassa itsemurha-ajatuksia. Vasta erään episodin jälkeen hän sai kaksisuuntaisen mielialahäiriödiagnoosin. Hän nimittäin uskoi olevansa ulkoavaruudesta ja sen jälkeen lääkäri. Ennen vakavampia seuraamuksia (kun Stefnir oli matkalla suunnilleen jo leikkaamaan ihmisiä) oikeat lääkäritkin alkoivat uskoa että nyt kyseessä taitaa olla muukin kun masennus... Eihän nämä hilpeitä aiheita ole, mutta silti maha kippurassa tuli naurettua.

Lavalla nähtiin myös Þórhallur Þórhallsson, joka aloitti oman vuoronsa ilmoittamalla inhoavansa Ruotsia. Muutenkin kieli- ja naapurimaajuttuja tuli, ja selvisi sekin että Islannissa on samanlainen suhtautuminen Tanskaan kuin meillä Ruotsiin. Tanskaa pitää opetella koulussa... Mies kertoo suomalaisista pikkusuihkuista peniksille, omasta äitisuhteestaan, äkkikuolemasta ja omasta nimestään ja ylipäätään islanninkielen koukeroista. Hänellä on huolena omien diagnoosiensa riittävyys ryhmään; muilla kun on paljon enemmän sairauksia ja hänellä vain ahdistuneisuushäiriö. Juttu korviksen laittamisesta väärään korvaan (gay ear) on hysteerisen hauska.

Elva Dögg viihdyttää kertomalla mm. invaparkkiluvastaan. Kuinka ihmiset katsovat paheksuen kun suht terveeltä näyttävä nainen astuu autosta invapaikalla. Miten hän joutuu sitten aina tekemään pienen pakkoliikkeisen ympyrän ettei kukaan vaan luulisi hänen huijaavan. Meille selviää myös miten hänen Tourette-isänsä "tartutti" sairauden tyttäreensä, miten vibraattori hajosi kun lantiossakin oli vahvoja pakkoliikkeitä, suosikkisairaudestaan leprasta ja paljon muusta. Hän on myös keksijä, mm. pussy purse on oikein kätevä säilytyspaikka luottokortille ja puhelimelle - ja tarjoaa myös mahdollisuuden julkiseen masturbointiin.

Yleisön joukossa oli muutamia Tourette-ihmisiä, jotka osallistuivat omalla tavallaan iltaan. Kerrankin he saivat olla vapaasti, ja kukaan "terveistä" katsojista ei luonut paheksuvia silmäyksiä satunnaisesti pystyyn pomppaaviin tai äänteleviin ihmisiin.

Tämän kaltaista rajoja rikkovaa ja katsojien maailmankuvaa avartavaa esitystaidetta kaipaisin lisää Suomenkin taidekentälle. Ryhmä kiertää paljon myös kouluissa kertomassa erilaisista mielenterveysongelmista. Aivan hillittömän hauska ja aika radikaalikin show! Ja kaikki puhuivat erinomaista englantia. Eikä ihme että tämä esitys voitti kaksikin palkintoa Turussa: Nordic Fringe Network Award ja Artist’s Choice Award. Mahtavaa!


Kuvan copyright MVHT:n Facebook-sivu.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

(Some)Body / Teatr PosleSlov, FinFringe 10.5.2019

Valitettavasti oman säätämiseni ja tietöiden takia myöhästyin ensimmäisestä esityksestäni Turun FinFringe-festareilla, joten Nikola Tesla. A Portrait jäi harmikseni välistä. Toisaalta en ollut oivaltanut että perjantain esitys on italiaksi, ja vasta lauantain englanniksi, joten enpä siitä olisi kauheasti ymmärtänytkään. Ja tänään en pääse katsomaan koska samaan aikaan on muuta... No, kerkesin sitten avajaisiin hetkeksi.

Illan ohjelman avasi sitten Åbo Svenska Teaterin päälavalla nähty venäläisen tanssiryhmän Teatr PosleSlovin esitys (Some)Body. En tiennyt esityksestä etukäteen muuta kuin että siinä ollaan alasti ja tarkoitus on tutkailla ihmiskehoa eri näkökulmista. Lupaus piti. 45 minuutin aikana katsojat saivat tarkastella viiden naistanssijan ja yhden miehen kehoja ja miten niitä käytetään. Esitys koostui lyhyistä jaksoista, ja erilaisista musiikeista. Kaikki oli hidasta ja verkkaista. Tanssia se on tämäkin, mutta enemmän ehkä fyysiseen teatteriin vivahtavaa. Kehonrakennuksen tai itsepuolustuslajien poseerausasennotkin tulivat mieleen monessa kohdassa.

Valosuunnittelu oli erikoisen hienoa ja vivahteikasta. Välillä lempeän pehmeää ja kehojen ääriviivoja hyväilevää, välillä jyrkkärajaista ja terävää. Esiintyjät lipuivat lavalle, hypnoottisen hitaasti, erilaisissa kokoonpanoissa, esittivät hitaita liikkeitä, ja lipuivat pois. Hyvin meditatiivinen kokemus. Välillä meinasin itsekin vaipua transsiin kun musiikissa tuli lempeää venäläistä laulua ja tanssijat liikkuivat minimaalisen pienin liikkein.

Koska esityksen tarkoitus oli pohtia monimuotoista ihmiskehoa, ja muutakaan katsottavaa lavalla ei ollut, niin niitä alastomia vartaloita tuli katsottua. Miestanssijalla oli täydellisen näköinen atleettivartalo, kuin suoraan antiikin patsaista kopioitu. Naisissa oli paljon variaatiota. Yksi oli niin laiha että pahaa teki, ja hänen liikkeensä olivat välillä niin groteskin teräviä että mieleen tuli etäisesti rukoilijasirkka. Yhdellä taas oli muuten hoikkaan vartaloon nähden ihmeen suuret rinnat. Asia vielä korostui kun kaikilla muilla oli taas pienet, niinkuin kai tanssijoilla yleensä.

Myös naisten häpykarvamuoti oli monimuotoista. Hiuksilla saattaa myös tehdä esitystä. Yhden tanssijan hiukset olivat paksut ja ulottuivat takapuoleen asti, joten niistä sai hyvin tehtyä estradin ja esitettyä sormillaan pienen oman tanssinumeronsa siinä. Yhden ainoan kerran miestanssija nosti yhden naisista syliinsä ja kantoi pois lavalta. Pelkäsin hetken epäsopivaa erektiota.

Vaikka alastomuus oli tässä se juttu, niin ei kukaan katsoja liene kuitenkaan paikalla tiirailemassa alastomia ihmisiä. Tai siis toki katsoo, mutta ei epäsopivasti. Tai onko sillä väliäkään jos joku esityksestä kiihottuu? Upeasti liikkuvat esiintyjät Alyona Ageeva, Arseniy Maksimov, Anna Gerzhan, Anna Gratais, Evi Moves ja Sofia Antonova ovat kuitenkin ilmeisen tottuneita olemaan katseiden kohteina.

Yhdestä neljän naisen tanssikohtauksesta tulee mieleen Matissen maalaus The Dance, ja toisessa liikekieli oli muinaisen egyptiläisen oloista. Esiintyjät ovat hyvin ilmeettömiä ja eleettömiä; huomiota ei viedä pois kehoista ja niiden liikkeistä turhaan. Miestanssijan soolo oli hyvin maskuliininen ja jopa aggressiivinen.

Aika kului tosi nopeasti, ja lopuksi jäi seesteinen olo. Suosittelen ehdottomasti - kaunista katsottavaa ja kuunneltavaa. Liput ja lisätiedot täältä.


Kuvien copyright Shaun Conway.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Mikä ihmeen FinFringe?

Parastaikaa eli viikonloppuna 10.-12.5.2019 vietetään Turussa Suomen ensimmäistä Fringe-festaria, FinFringeä. Mikä ihme se sellainen on? Ja miksi nyt Turussa? Jututin festarin tiedottajaa ja somevastaavaa Tarja Suomea avajaisissa perjantaina.

Noh, fringe festivaali on sellainen monikulttuurinen ja monitaiteinen tapahtuma, alunperin syntynyt isomman taidetapahtuman reunoille ja kylkeen, mihin nimi fringekin viittaa. Suurin ja hienoin ja alkuperäisin on Edinburgh Fringe, jota vietetään elokuussa aina parin viikon ajan, ison Edinburgh Festivalin rinnalla. Ja on vietetty jo vuodesta 1947! Turun Fringe sai alkunsa taiteellisen johtajansa Sami Rannilan haaveesta saada Suomeenkin tämä tosi monesta kaupungista tuttu tapahtuma. Fringejä järjestetään ainakin 250 paikkakunnalla, ja nyt Turkukin liittyy tähän porukkaan.

Iloiset hait toivottavat tervetulleiksi festivaalitoimistoon.

Fringeen esiintyjiä haetaan vapaan haun kautta, osa saatetaan kutsuakin. Festivaalin organisaatio sitten valitsee hakijoista (yleensä videoiden perusteella) mieluisimmat. Esiintyjät matkaavat paikalle omalla kustannuksellaan, ja useimmiten maksavat majoituksensa ja ruokansakin itse, sekä promoavat esitystään. Toki festarikin mainostelee, mutta usein budjetit ovat hieman niukempia ja hommia toteutetaan pitkälti vapaaehtoisvoimin. Lisäksi esiintyjät maksavat jonkunlaisen osallistumismaksun. Vastineeksi he saavat lipputuloista osansa.

Avustuksia FinFringelle on haettu ja saatu, isoimpina tukijoina Turun kaupunki, Turun Teatterisäätiö ja Taike sekä Visio Opintokeskus. Lisäksi alueen teatterit ovat jelppineet, esimerkiksi tilojen kanssa Åbo Svenska Teater, missä iso osa pääohjelmistosta tapahtuu. Festaritoimiston tilat Aurakadun ja Yliopistokadun kulmasta saatiin ilmaiseksi yrittäjältä. Talkoolaisten asusteet on kierrätystavaraa, niitä on vaan fiksailtu Anniina Kuulan toimesta, ommeltu festarin logoa jne. Kierrätysteema näkyy kyllä vahvasti joka puolella.

Sponsoriseinä

FinFringeen haki yhteensä 165 artistia tai ryhmää, mistä jury sitten valitsi mukaan parikymmentä kiinnostavinta. Muutamia kutsuttiin myös suoraan, esimerkiksi Svankvinnan löytyi Tukholman Fringestä viime vuonna. Turussa tarjotaan esiintyjille myös päivittäin lounas, mikä on saanut kuulemma oikein hyvän vastaanoton, sillä näin ei suinkaan aina fringeissä ole.

Mitäs Turun FinFringe sitten tarjoaa katsojalle? Sirkusta, tanssia, performanssia, komediaa, nukketeatteria, ja vaikka mitä. Esityksiä on niin italiaksi, englanniksi, ruotsiksi sekä suomeksi - ja paljon myös ilman puhetta. Taatusti ennennäkemättömiä ja ihmeellisiä juttuja. Moni esiintyjä on Suomessa ensimmäistä kertaa. Tämä on todellinen tilaisuus nähdä mielenkiintoista taidetta.

Avajaisissa saattaa törmätä vaikka tämmöisiin "skottipoikiin": The Latebloomers!

Lippujen hinnat ovat aika maltillisia (viidestä eurosta alkaen) ja aika paljon tapahtumia on tarjolla myös ilmaiseksi. Lippuja saa joko festaritoimistolta, suoraan teatterilta tai netin kautta hankittuna. Kolmen eri esityksen passin saa 33 eurolla. Ohjelmistosta osa on tarkoitettu aikusille, mutta lapsiperheillekin sopivaa valikoimasta löytyy. Jokaiselle on ihan varmaan jotain kiinnostavaa. Esitykset ovat yleisesti ottaen noin tunnin mittaisia, eli ei takapuolikaan pääse puutumaan.

Turun seudulla media on aika hyvin uutisoinut festareista ja somessakin pöhinä on kantautunut monen korviin. Sauli Luttisen suunnittelemaan hai-logoon (ja koko värikkääseen graafiseen ilmeeseen) törmää katukuvassakin. Festivaaliorganisaatiossa toimii neljäntenä myös tuottaja Kristina Vahvaselkä. Tarkoitus on tehdä FinFringestä jokavuotinen perinne, ja ainakin avajaispäivän menoa katsellessa en näe mitään syytä miksi se ei onnistuisi. Tunnelma illan stand-up esityksissä ÅST:n Tiljanilla oli melkoisen riehakas.

Nyt siis äkkiä selaamaan ohjelmistoa ja mukaan Fringe-hulinaan! Oma lippulistaukseni, ja samalla ehkä vinkkilistanikin, tuossa yläpuolen kuvassa.


Kuvien copyright minä, paitsi The Latebloomersin yhteiskuvan otti festaritoimiston ihana turvahenkilö.