Esitys alkoi rauhallisella klassisella musiikilla, strobovaloilla ja nyrkkeilijähahmolla. Hitaasti liikkuen ja varjoilmanyrkkeillen mies lähestyy lavan etuosaa. Häilyvä valo tulee sivusta. Samaa tahtia hän poistuu takaisin. Okei.
Seuraavaksi näemme kahlehditun miehen, mustissa valjaissa ja kuonokopassa hyppien, tempoen ja riuhtoen tykyttävän biitin tahdissa. Toinen mies, jonkunlainen vangitsija, saapuu korkokengissä, pikkutakissa ja niukoissa mustissa nahkaboksereissa. Haulikkoa kantaen. S/M teema on vahvana heti alusta asti, josta kiitos pukusuunnittelija Richárd Mártonille.
Vajaan tunnin aikana kuulemme monenlaista musiikkia siirappi-iskelmästä klasariin, outoon radionkohinaan ja industrialmeteliin. Ábris Gryllus vastaa musiikista, upea kokonaisuus kyllä. Tanssijoita on kuusi; kaksi yläosatonta naista ja kolme miestä sekä korkokenkä/haulikkotyyppi. Kaikilla päällä samantapaiset mustat niukat S/M-asusteet. Välillä he ovat kiinni, kahledittuina naruihin. Eläimelliset käytöstavat muistuttavat susia, ahmoja, jotain koiraeläimiä. Ihminen on ihmiselle susi kävi mielessä. Liikekieli on matalaa, hyppivää ja ryömivää. Alistetun ja vangitun eläimen käytöstä. Yhdessä kohtaa eräs miehistä makaa maassa ja yksi naisista koittaa kaikin (koiramaisin) tavoin herätellä tätä. Tökkimällä, puskemalla - turhaan. Sen sijaan korkokenkämiehen jalkaa vasten tyyppi herää heti kiehnäämään. Valta on voimaa.
Alistaminen, valta, seksuaaliset eleet, hierarkiat ja selviytyminen ovat esityksen keskiössä. Korkokenkämies on selvästi täällä pomo. Nyt kun luen käsiohjelmasta esittelyä niin koreografi Pál Frenák kertoo näin: Lutte on kertomus ihmisen jokapäiväisestä taistelusta, kamppailusta ja selviytymisestä. Joskus kamppailemme omien rajoitteidemme ja haurautemme kanssa, joskus ulkomaailman aggressiivisuuden kanssa. Pál Frenákin työtä on inspiroinut skandinaavinen mytologia, islantilainen tarusto ja erilaiset kamppailulajit.
Tämä avasi kyllä teostakin lisää. Korkokenkämies lienee se ulkomaailmaa edustava taho; hän herjasi yleisöä, sylki, huusi ja osoitteli haulikollaan. Tepsutti kengillään, huulisynkkasi siirappista I cry for you - iskelmää, veti rivoja elkeitä aseensa kanssa ja ilman. Aivan sekoboltsihahmo, joka vaihtoi lopuksi ylleen valkean vinyyliasun. Mies tihkui aistillisuutta, sellaisella päästään seonneella tavalla. Rakkikoiria sitovat köydet lienevät se "oma rajoite ja hauraus"; ne estivät ottamasta kontaktia toiseen, ne estivät pakenemisen. Mitä sitten tapahtui kun niistä kahleista pääsi irti?
Oli kiinnostavaa lukea jälkikäteen koreografi Frenákin vanhemmista jotka ovat kuulo- ja puhevammaisia. Ehkäpä sen takia tässäkin työssä eleet ja mimiikka ovat tärkeitä.
Tanssijat (Fanni Esterhazy, Patrik Adam Keresztes, Eoin Mac Donncha (haulikko/korkokenkämies Irlannista), Milan Maurer, Erika Vasas ja Kristof Varnagy) olivat hyvin elastisia ja näimme monenlaisia hyppyjä, kuperkeikkoja, kierimisiä ja hieman breakdancemaisia kuvioita. Köysien kanssa saa aikaan ihan erilaista ulottuvuutta kuin normaalisti. Yksi tanssijoista laskeutui katosta alas, ja siitä sai taas uutta pökköä pesään. Pyörintää, kiepuntaa ja keinuntaa ja välillä sitä saattoi napata kaverinkin kyytiin. Ei kai tanssissa tarvitse aina jalkojen koskettaa lattiaa lainkaan?
Lutte oli värimaailmaltaan hyvin musta-valkoinen. Ainoat väripilkut olivat punainen nyrkkeilysäkki alussa ja korkokenkämiehen valkoinen vinyyliasu loppuvaiheilla. János Martonin upeat valot olivat myös mustavalkoisia. Paljon teatterisavussa värjyviä yksittäisiä spotteja. Strobotykitys palasi lopussa, koko sakin tanssiessa vimmatusti - upeaa katsottavaa (mutta varmaan joillain päänsäryn laukaisevaa). Yksi toisensa jälkeen korkokenkämies pamautti kaikilta ilmat pihalle haulikollaan, myös itseltään.
Ja sitten kimaltava hirvieläin (Andrea Ladányi) ilmestyi ihmettelemään näkymää, joka oli yhtä lohduton kuin Hamletissa konsanaan. Nyt ei vain ollut Horatiota kertomassa tarinaa eteenpäin. Eteerinen musiikki ja hiljalleen hiipuvat valot jättävät verkkokalvoille kuvan surevasta peurasta - maailma on mennyt sijoiltaan.
Esitys oli energinen, raivokas, täynnä pidäteltyä aggressiota joka hetkittäin ryöpsähti esille. Maanisen kiehtova visuaalinen tykitys, joka tarjoili silmäkarkkia joka aistille. Liike on soljuvaa ja intensiivistä. Ihan älyttömän hienoa. Lutte ei todellakaan jätä ketään kylmäksi tai edes haaleaksi. Kun korkokenkämies nuolee haulikkoaan ja huutaa meille sylki roiskuen että I'm gonna kill you all, niin sitä jotenkin tuntee elävänsä. Tarkoitus lienee shokeerata mummoja, mutta ainakin minä rakastin tätä. Näin intensiivistä ja upeaa esitystä näkee harvoin.
Huikeaa että Kuopio Tanssii ja Soi otti tämän ohjelmistoonsa!
Kuvien copyright Petri Laitinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kiitos kirjoituksesta. Kun näin teoksen Unkarissa runsaat vuosi sitten, päätin heti, että se on tuotava Kuopioon. Lutte on yksi väkevimmistä teoksista, joita johtajakaudellani nähtiin. Olen iloinen, että se kolahti Sinuun niinkuin moneen muuhunkin. Tarvitsemme taidetta ravistelemaan ihmisten henkeä ja ruumista!
VastaaPoistaKyllä, tämä oli todellakin häikäisevän upea ja ravisteleva teos, kiitos kun oli mahdollisuus nähdä se! Ymmärrän miksi se herätti tyrmistystä monissa katsojissa, mutta tanssi voi olla myös tämmöistä. Oli minulle koko festarin kohokohta!
Poista