sunnuntai 3. syyskuuta 2017

John-Eleanor / TEHDAS Teatteri & Sampo 2017, Teatteri Avoimet Ovet 2.9.2017

Olen odottanut vuosia että pääsisin näkemään John-Eleanorin. Muistan lukeneeni Hesarista aiheesta jutun, kaiketi keväällä 2011, mutta siinä vaiheessa esitykset olivat loppuneet tai muuten vaan ei ollut mahdollisuutta mennä Turkuun katsomaan. Jäi silloin harmittamaan, ja jotenkin se sitten jäi, vaikka tätä on esitetty satunnaisesti ensi-illastaan v. 2011 asti. Mutta onneksi monet nukketeatteriesitykset jatkavat elämäänsä vuosikausia, putkahtaen esille aina siellä ja täällä. Minun onneni!


Tällä kertaa ohjaaja Merja Pöyhösen, nukketeatteriguru Timo Väntsin ja historioitsija Tom Linkisen John-Eleanor koki yhden inkarnaationsa Sampo 2017 festivaaleilla Teatteri Avoimissa Ovissa. Esitys oli kansainvälisen yleisön takia englanninkielinen, mutta sitä esitetään toki suomeksikin. Aineisto esitykseen löytyi historiallisista lähteistä eli John (Eleanor) Rykenerin kuulustelupöytäkirjasta vuodelta 1395, mutta sitä on höystetty mielikuvituksella, upeilla nukeilla ja hauskalla kerrontatavalla. Lopputuloksena on kertakaikkiaan valloittavan hulvaton esitys. Ja se oli juurikin niin loistava kun uskalsin odottaakin!


Linkinen koittaa pitää tiukan historioitsijaotteen (ha ha ha!) siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Mutta hän vastaa ikäänkuin faktaosioista ja Väntsi sitten tuo nämä faktat silmiemme eteen monenlaisien nukkien kanssa. Linkisen yliopistoluentotyyli lipsahtaa kyllä aika äkkiä johonkin muualle, ja hän osallistuu nukkeilutouhuun aktiivisesti. Väntsi on esiintyjänä kertakaikkisen valloittava ja on huikeaa miten ilmeettömät pienet nukkenaamiot heräävät henkiin miehen käsissä. Pia Kalenius on suunnitellut puvut (Väntsillä on kauniita keskiaikaisia naiskostyymejä) ja Väntsi itse tehnyt nuket.

Rykeneristä ei paljoa tiedetä, mutta varsin uskottavalta tämä Väntsin & Linkisen kokoo kyhäämä tarina vaikuttaa. Lapsuus ja nuoruus hoidetaan paperinukkien avulla, sitten siirrytään jo sormi/käsinukkeihin. Yksinkertaisuus on valttia, nimittäin pelkällä pienellä naamiolla saadaan yhdessä oman käden kanssa varsin toimiva nukke. Aivan briljanttia! Välillä on ihan käsittämätöntä miten hurjaa menoa vain kaksi esiintyjää saa aikaan.

Väntsi ja Linkinen lausumassa muutamia sanasia aulassa ennen esitystä.


John-Eleanor on hauska ja viihdyttävä esitys ja tarjoilee kivasti historiatietoakin. John Rykener viihtyi paremmin naistenvaatteissa ja hoiti prostituoidun ammattiaan erilaisten muiden toimien ohella. Hän toimi ompelijattarena, tallipoikana, pulujenjahtaajana, makkaranmyyjänä... Ja siinä sivussa viihdytti miehiä ja naisia. Asiakkaina oli myös paljon kirkon väkeä, papeista munkkeihin ja myös nunniin. Heiltä saikin parhaat rahat. Siinä missä miestenvälinen seksi oli kauhea synti keskiajalla, oli prostituutio ihan ookoo. Oiva kiristyssuunnitelma oli sekin mitä John-Eleanor toteutti erään liikenaisen kanssa. Elizabeth pyöritti porttolaa, ja iltaisin asiakkaan kanssa askarteli tyttärensä Alice. Aamulla arvoisa asiakas heräsikin John Eleanorin kanssa. Ja koska näin kauheaa syntiä oli tapahtunut, sai asiakkaalta nyhdettyä hieman ylimääräistä vaikenemisen hinnaksi. Ovelaa!


Tuohon aikaan uskonto näytteli isoa roolia ihmisten elämässä, ja sitä aspektia valotetaan tässäkin hieman. Tosin moni voi kokea esityksen uskontoa rienaavanakin. Pienen vilauksen esityksen ihmeellisyydestä voi saada katsomalla tämä muutaman minuutin video vuodelta 2011. Merja Pöyhösen haastattelua ja pätkiä esityksestä.

Aiheesta lisää Tom Linkisen väitöskirjassa (siis John Rykeneristä, ei nukketeatterista) ja Rykeneristä löytyy netistäkin hakemalla monenlaista tietoa. Seuraavan kerran John-Eleanor on mahdollista bongata Ranskan Charlevillen Maailman Nukketeatterifestivaaleilla 16.-.17.9. sekä  TIP Festin yhteydessä Turussa 18.11. Suosittelen mikäli tämä nukketeatterin herkkupala on vielä näkemättä. Aivan parasta! Ihan aiheesta Merja Pöyhönen sai tästä Kritiikin Kannukset vuonna 2011.



Kuvien copyright TEHDAS Teatteri, paitsi herrojen siviilikuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti