Sen sijaan The Aunts, jonka A Hero Story esitykseen pölähdin kesken kaiken, ei ihan vakuuttanut. Okei, osittain siksi koska tulin impro-esitykseen kesken, eli en tiedä mitkä olivat lähtökohdat, mitä sanoja yleisö antoi jne Näin tästä parikymmentä minuuttia, ja ei avautunut sitten lainkaan.
Heti sen jälkeen alkoikin tauko. Illan toiseksi viimeisenä porukkana FIIF ensemble Siansaksa. Virolaisia, suomalaisia, britti, itävaltalainen ja ruotsalainen, puikoissa eli ohjaajana Keng-Sam Chane Chick Te. Tässä teemana oli todellakin siansaksa. Ohjaajan käskystä vaihdettiin aina uudet 2 tyyppiä lavan keskiöön, esittämään lyhyt sketsi ohjaajan aiheista. Lisäksi 2 tulkkia tulkkasi siansaksalla vedetyt esitykset katsojille. Näimme mm. kaksi merirosvoa, joista toinen ei halua olla enää piraatti, sekä pariskunnan joista toinen on sairas.
Tämän jälkeen vaihdettiin englannin ja siansaksan nopeisiin kielivaihtoihin. Kun ohjaaja taputti niin kieli vaihtui englanniksi tai takaisin. Esiintyjät saivat olla siis tosi skarppeina koska välillä taputukset tulivat aika tiuhaan tahtia. Myös aiheet vaihtelivat (esim. kaksi tyyppiä lomalla). Sitten oli vielä erilaisia pressitilaisuuksia: poppitähden, joka ei ole tehnyt levyä sitten 90-luvun, maanviljelijän, jonka lehmä lypsää kultamaitoa ja uuden maan löytäneen tiedemiehen. Nämä olivat myös hauskoja. Ihan oivallista viihdettä, mutta melko hajanaisia juttuja. Hyviä esiintyjiä kyllä!
Illan pääesiintyjä brittiryhmä The Maydays oli luvannut vetää elokuvaohjaaja Tim Burton-henkisen goottimusikaalin Happily Never After, ja se myös saatiin! Huhhuh mikä meno ja meininki. Ryhmässä on kolme naista ja yksi mies sekä muusikko. Esiintyjien mustavalkoiset asusteet toimivat mainiona tehokeinona. Yleisöltä kysyttiin äitien ammatteja ja saaduista sanoista poimittiin nurse, sairaanhoitaja. Sen ympärille sitten musikaalia alettiin rakentamaan. Esitys alkaa kahden sairaahoitajan valitellessa vaivojaan ja pohtiessa potilaitaan. Paikalla tuntuu olevan mystinen menneisyys tautien kanssa, ja rakennuspaikkakin on epäilyttävä.
Pian käy ilmi että paikka on viktoriaanisaikainen lastenkoti, missä pienet sairaat orvot ressukat yskivät - ja kuolevat. Välillä henkilökunta syyttää johtoporrasta, josta päästään oivallisesti keskijohdon kokoukseen, ja tilastokäppyröiden ja piirakkadiagrammien maailmaan. Hulvattomassa laulu- ja tanssikohtauksessa lauletaan middle management is fun - ja tuhannet lapset hoitolaitoksessa kuolevat. Yllättäen (tai sitten ei) hoitsut paljastuvatkin demoneiksi, syövät päähenkilöpojan, joka kummituksena palaa kuiskimaan viimeiselle eloonjääneelle tytölle ohjeita miten pelastautua.
Se ei selvinnyt miksi demonihoitajat söivät lapset, mutta sillä ei mitään väliä. Tämä tarina toimii, ja voi kun Burton ohjaisi siitä elokuvan! Esitys loppui huikeaan loppulauluun ja revitykseen - ja yleisö puhkesi raivokkaisiin aplodeihin. Seisten! Huh, aivan älyttömän upeaa menoa.
Kaiken kaikkiaan kahtena iltana nähdyt esitykset (valitettavasti torstaina päänsärky esti paikalle tulon ja lauantaina Mannerheim-ooppera Ilmajoella) jättivät suuren innostuksen ja palon nähdä lisää. Ensi kesänä tähän on taas mahdollisuus. Monenlaisia esityksiä tuli nähtyä ja huomattua miten monipuolista impro voikaan olla! Kiitos FIIF 2017 - nähdään ensi vuonna!
Kuvien copyright Ville Välimäki paitsi vika kuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti