Body Notes / MimoArt Company, STOA 19.4.2017

No huh! Ihmiskeho on ihmeellinen, ja aivan käsittämättömiä asioita sillä saa aikaan! Se tuli taas todistetuksi paremmin kun hyvin kun MimoArt Companyn eli Mimosa Lindahlin hengentuote täräytti kantaesityksensä Body Notes STOAn lavalle. Uskomattoman hieno kombinaatio tanssia, liikettä, fyysistä teatteria, sellonsoittoa, slapstick-komediaa, akrobatiaa, musiikkia ja suvereenia lahjakkuutta.

Yleisön kävellessä sisään on lämmittely käynnissä, vai onko tämä jo itse esitys? Joukko ees taas kulkevia tyyppejä, jotka ääntelevät, nauravat, venyttelevät ja kuikuilevat. Ei, kyllä se sittenkin oli jonkunlainen esilämmittely. Mulle tuli mieleen se yksi Tintti-sarjakuvien kohtaus, missä on muureilla aidattu hullujenhuone, missä ihmiset konttaavat ja yhdellä on kastelukannu.

Nimittäin kyllä sen sitten huomaa kun esitys alkaa. Näin hienoa valosuunnittelua näkee harvoin! Kaikki kunnia ja aplodit ja palkinnot Ilmari Karhulle. Tässä esityksessä myös pimeys on tärkeää. Ja tarkkaan suunnatut valot, jotka tulevat milloin mistäkin, kuutioiden sisältä ja sivuista ja katosta laskettavista härveleistä. Kerrassaan kaunista ja käsittämättömän hienoa katseltavaa. Ihmisen vartalon ääriviivat saavat valoissa ja varjoissa ihan uusia ulottuvuuksia, ja välillä on vaikea edes tunnistaa hahmoja ihmisiksi valojen ansiosta.

Neljä tanssijaa Mikael Kuosmanen, Miro Lopperi, Marko Pakarinen ja Saska Pulkkinen heittäytyvät sananmukaisesti täysillä tähän hullutteluun. Yleisö ei voi olla tyrskähtelemättä ääneen, kun herrojen kuviot saavat niin absurdeja ulottuvuuksia. On vaikea käsittää mihin kaikkeen tämä nelikko taipuu. Heiltä sujuvat lähikontaktinomaiset otteet, hitaat sellon siirrot, töpötys ja tepsutus, omituinen hihittely, absurdit ilmehdinnät ja moninainen kehonkieli. Maaliin/taikinaan heittäytyvät vertikaalit pellehyppääjät jähmettyvät outoihin asentoihin, ja vailla homoeroottisuuden häivääkään nelikko ottaa lähikontaktia ohitustilanteissa. Kuutioon sulloutunut hidastusliikkuminen on kiehtovaa katsottavaa. Pinossakin voi olla puolialasti ihan rentona.

Lopuksi ihmiskehoin maalattu muovi ripustetetaan yleisölle katsottavaksi ja taas leikitään valoilla ja varjoilla. Huh!

Koko esitys on hillittömän hauska ja hulvaton, ja samalla teknisesti niin taitava että ihan huimaa. Sellotaiteilija Sergio Castrillón soittelee välillä erilaisia kuvioita ja välillä muuten vaan sooloilee sellonsa kanssa. Musiikki kiertää tilassa ja ilmestyy välillä kuutioonkin. Jaakko Aution äänisuunnittelu on myös mielenkiintoista; miten se ääni saadaan sinne kuutioon? Arto-Oskar Reunanen on suunnitellut lavastuksen, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on hyvinkin nerokas. Ja sitäpaitsi muoviteippaus ja sen poistaminen tarjoavat yllättävän paljon iloa katsojille. Kaatuuko se sukkasillaan, jaloissaan vain muovipussit, vai eikö?

Tätä on tosi vaikea kuvailla, mutta jotain kertakaikkisen eksoottisen hienoa tuli nähtyä. Esityksiä on jäljellä vielä neljä, ja suosittelen enemmän kuin mielelläni tätä kaikille mahdollisille ihmisille. Aivan loistava Body Notes!


Kuvien copyright Kai Kuusisto.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.