No tottakai sisältää, ihmettelee siellä lukija. Jos siis voisi sanoa että kaikkien tunteman musikaalin juonikuviot on jollekulle entuudestaan tuntemattomia. Siitä ei olekaan kysymys. Koska tämä Ypäjän Musiikkiteatterin versio ei noudattele IHAN niitä tuttuja My Fair Lady -latuja. Tiedättehän, se missä piintynyt poikamies, kielitieteilijä Henry Higgins pelastaa kadulta kukkaistyttö Eliza Doolittlen ja vedonlyönnin seurauksena koulii tästä puolessa vuodessa leidin, ja lopulta rakastuukin tähän. No, tuttuja polkuja mennäänkin aika pitkälle. Mutta.
Mutta tämä ei sijoitu alkuperäiseen aikakauteen; Lontooseen kylläkin. Puvustus, joka on btw ihan mahtavaa, sijoittaa ajan johonkin ihan toisaalle. Itämaisia vaikutteita, mutta myös kreikkalaishenkeä, steampunk-vivahteita, mytologiaa. Kultaa ja kimalletta. Piritta Kämi-Conway puvustussuunnittelijana on tehnyt valtavan työn näitä ideoidessaan ja miettiessään, ja me katsojat saamme nauttia. Varsinkin Elizan puvut olivat ihania, ja herrojen Higgins & Pickering myös. Ja kaikki muutkin.
Ohjaaja Sami O.Vartiainen on kuulemma melkoinen Game of Thrones -fani, ja sen huomaa. Mutta jotenkin tämä yhdistelmä toimii, vaikka mietinkin kuinka ihmeessä gladiaattorihenkinen miekkailukamppailu sopii Ascotin laukkakisoihin. Sopiihan se. Tämmöisen ison väkijoukon ohjaus vaatii hyvää otetta, ja homma toimii. Joukkokohtaukset ovat näyttäviä (ja värikkäitä). Taistelukoreografin hommista vastaa Arttu Malin, ja niitä on aika lailla. Niin maan kamaralla kuin hevosen selässäkin. Jopa Eliza pääsee heiluttamaan miekkaa!
Tuttuun tapaan ison orkesterin (16 henkeä) johdossa ja pianon takana nähdään Kari Mäkiranta, jolla on ihana asustus myös, röyhelöpaitaa myöten. Bändi soittaa katoksen alla ja letkeä on meno tällä poppoolla. En muistanutkaan miten paljon tuttuja biisejä tässä on! Mokomat ovat vielä tarttuviakin.
Mikko Koivusalon suomennos toimii hyvin, ja lauluissakin on varsin nerokkaita oivalluksia. Tekstissä on kovin hauskoja ja nasevia ilmauksia, kuten vaikkapa Higginsin toteamus: "älkääkä seiskö siinä kuin sappivaivainen pulu"
Tässä versiossa seikkailevat sulassa sovussa niin gladiaattorit, ninjat (!), kukkaistytöt, kadunlakaisijat, hevoset, miekkamiehet ja yläluokkaiset hienohelmat. Eikä saa unohtaa lohikäärmettäkään, jolla on tärkeä rooli loppuratkaisussa! Siinä missä alkuperäinen musikaali (ja filmi) jättävät lopun aika avoimeksi, niin tässä loppuratkaisu on vähintäänkin yllättävä, ja lohikäärmeen ansiosta aika lopullinenkin...
Noora Tyni on aivan älyttömän taitava Eliza Doolittlen vaativassa roolissa. Aluksi hän kuulostaa tismalleen serkultani Annulta, intonaatio on just sama, kunnon tamperelainen! Hän haluaa olla "hiano loristi". On aina konstikasta toteuttaa suomeksi näitä juttuja, joissa englannin eri puhetyylit ja murteet merkkaavat isoa osaa. Monesti se ratkaisu on laittaa ihmiset puhumaan Suomen eri murteita, että saadaan eroja siihen puhetyyliin. Joo-o, sinällään se toimii, mutta meillä ei murteet kerro koulutuksesta, varallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta sillä tavalla kuin Englannissa, erityisesti ennen vanhaan. Tokihan Suomessakin korkeammin koulutetut, tai "sivistyneistö" puhuu eri tyylisesti kuin raksamies, noin karkeasti ottaen. Mutta joka tapauksessa, Elizan puhetyyli ja sen muutokset ovat mainiot, Lisäksi Noora on raikas ja rempseä, ja hänellä on todella ilmeikkäät kasvot ja kaunis lauluääni. Nappivalinta rooliin siis!
Huono ei myöskään ole Kalle Tulander Higginsinä. Kulmakarvojaan nosteleva ja käsiään heilutteleva proffa liihottaa upeassa aamutakkia muistuttavassa vaatteessaan läpi koko esityksen. Higgins on oikeasti tosi ärsyttävä tyyppi; omahyväinen, pöyhkeä, misogynistinen, ja itseään täynnä oleva. Mutta myös sympaattisen oloinen, ainakin hetkittäin. Higginsin mikki pätki välillä, vai oliko se huonossa asennossa tms, mutta laulu kuului hetkittäin hieman vaimeasti. Higgins muuten tietää kaikkien aksentista missä tämä asuu, 6 mailin tarkkuudella, paitsi lontoolaisista 2 mailin! Herra artikuloi ERITTÄIN selkeästi ja selvästi, hyvin liioitellen.
Johannes Keskinen eversti Pickeringin roolissa on kovin nuori, mutta hyvin hänkin klaaraa. Jäykkä eversti rentoutuu viinan avulla. Toisessa näytöksessä se alkoholin kulutus alkoi näkyä oikeastaan vähän enemmän. Rouva Pearce (Ilona Rauhala) eli Higginsin taloudenhoitaja on selkeästi isäntäänsä ihastunut (ja käyvät nämä puskia heiluttamassa jossain vaiheessa keskenään, ettei se Higginskään ihan immuuni ole rouvan suloille) ja jotenkin kovin teatraalinen tyyppi. Koska hermo ukkoon menee, niin rouva hyppää ikkunasta (tämä kohtaus on muuten mainiosti toteutettu).
Alfiena eli Elizan juoppolalli-roskakuski-isänä loistava Pekka Virtanen. Ihan kuin tämä rooli olisi kirjoitettu tälle miehelle - hienoa! Ja mitkä kasvotatuoinnit. Muutenkin tässä annetaan näyttelijöiden tatskojen näkyä hyvin, sopii hyvin henkeen. Virpi Seppänen on ihana Higginsin äitinä, varsinkin miten hän korostaa Ascot-sanaa päivänvarjollaan! Markus Töhönen on hauska onnettomasti Elizaan rakastuvana Freddy Eynsford-Hillinä.
Tuike Oja tekee monta varsin vähäpuheista roolia viinapirusta pappiin. Arttu Malin on myös useassa roolissa: Alfien ryyppykaveri Harry, sekä Zoltan Karpathy, huijarinoloinen kielitieteilijä ("Budapestin mörkö", kuten Higgins sanoo). Joka oli ihan loistava! Lisäksi hän miekkailee ja ratsastaa myös, sekä lopussa heiluu tulikeppeineen. Onpas monipuolinen tyyppi.
Pakko antaa erityismaininta ja kiitos upouusista selkänojista! Niin paljon miellyttävämpi kolmituntinen kun saa nojata taakse. Kivaa on myös kreikkalaishenkinen kuoro, mikä putkahtelee ajoittain esille milloin mistäkin, ja laulaa asioita. Pidin kovasti myös Elizan ja Higginsin miekkailukohtauksesta. Ja Alfien häitä edeltävä Ei myöhästyä häistään saa kohtaus oli loistava.
Ja jos tarttee yksi juttu vielä mainita niin Higgins (ja Pickering) laulamassa Mies miehelle (A hymn to him). Siitä (ja muutamasta muustakin jutusta matkan varrella) tuli mieleen, että miksei Higgins olisi voinut ottaa itselleen puolisoa everstistä? Tämä ratkaisu olisi sopinut ihan hyvin tähän muutenkin omia vapauksia ottaneeseen versioon, ja molemmat herrat nyt olivat muutenkin sen oloisia että olisivat olleet varsin sopiva pariskunta. Meinasin melkein huutaa lavalle, kun Higgins lauloi Miksei nainen voi olla kuin mies, miksei nainen voi olla kuin sä (Pickeringiä rinnuksista kiinni pitäen) että "Ota nyt se Pickering itsellesi!". Mutta ei, kai se lohikäärmeloppu oli soveliaampi mummokatsojille kuin homohäät?
Jos jotain moitittavaa pitää keksimällä keksiä niin Ascot-kohtauksessa olisi voinut olla hattuja, enemmän hattuja, hienoja hattuja, upeita hattuluomuksia suorastaan. Mäkin olen kerran ollut laukkakilpailuissa siellä ja piti ostaa kukkahattu tilaisuutta varten :-)
Esiintyjistä ja musikaalin tekemisestä voi lukea lisää Plarin Takaa -blogista. Ja Elizan näyttelijä Noora Tyni on n. 4 minuutin radiohaastattelussa.
Katsomo ylhäältäpäin, ja kahvion herkulliset teemaherkut
Ypäjällä toimii hyvin myös kaikki kesäteatterikävijän perushuolto. Vessoja on paljon ja ne ovat siistejä. Väliaikatarjoilupisteitä on monta, ja jonoja ei kauheasti ole. Nytkin oli useita ryhmiä joille oli katettu valmiit tarjoilut. Kaikki sujuu sutjakkaasti ja porukkaa on paljon huolehtimassa asiakkaista. Ja puitteet ovat hulppeat.
Kaikenkaikkiaan ihana kolmituntinen, ja kelikin suosi! Seurassa ei ollut myös mitään valittamista, kiitos Minna ja Pilvi! Ensi vuonna sitten Ypäjälle katsomaan Seitsemää veljestä! Mutta sitä ennen kannattaa suunnata katsomaan My Fair Lady, takaan että ette näe vastaavaa enää koskaan missään. Esityksiä 9.7. asti.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Esityskuvien copyright Arttu Malin ja Iiina Wahlström
muut omia (nuo kaikki alimmat 6 kpl, paitsi Higgins miekan kanssa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti