Tänään Hesarissa Suna Vuoren kritiikki Frankensteinista.
Kansallisteatterin esitys näyttää ja kuulostaa sangen komealta.
Tyylikäs puvustus, hienovarainen mutta vaikuttava valosuunnittelu,
näyttämöllä soivat urkupillit, tuli, jää ja pommeina putoilevat kirjat
sekä sykähdyttävät näyttämökuvat luomiskertomusta kuvaavine fondeineen,
kirkon holveineen ja palavine pienoismalleineen ovat sellaista
visuaalista teatteria, jota ei turhan usein Suomessa nähdä.
Tapani Rinteen musiikki ja Esa Mattilan äänisuunnittelu maalaavat
yhtä aikaa tiheää mutta hengittävää maisemaa, jossa lyhyet kohtaukset
etenevät elokuvamaisesti virraten, alkuun kokonaan ilman sanoja. Kuvat
puhuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti