maanantai 9. huhtikuuta 2012

Jesus Christ Superstar / Göta Lejon 8.4.2012

Vihdoin pääsiäinen ja reissu Tukholmaan! Liputhan musikaalin ensi-iltaan ostin jo Lontoossa ollessa marraskuussa eli heti samalla sekunnilla kun tulivat myyntiin.


Nyt on sitten Ola Salo ja muutama muukin tähti nähty. Tarttee sanoa että kokemus oli vallan mykistävä. Ola oli aivan LOISTAVA, siis hypnoottisen hyvä Jeesus. Ja ei ainoastaan laulajana, vaan myös tulkitsijana ja näyttelijänä. Ihan huikea esitys. Tässä pieni ääninäyte, joka on Malmön versiosta vuodelta 2008. Jesus (Ola Salo): Getsemane


Ja tässä Götä Lejon teatterin traileri.

Ola on tehnyt tämän uuden ruotsinnoksenkin, jo siihen 2008 Malmössa olleeseen versioon. Ja vaikka ei multa ruotsinkieli ihan täydellisesti sujukaan, niin yllättävän paljon sai selvää. Laulajat artikuloivat aika selkeästi. Kaikki sanat on painettu myös ohjelmalehtiseen (kuva alla). Ja kun tarina on pääpiirteissään tuttu...


Esitys oli siis järisyttävän hyvä. Olan lisäksi Judaksena ollut Patrik Martinsson oli aivan tajuttoman upea. Siis miten hieno rockääni! Siinä missä Ola pääsee vetämään aika korkealta, niin Patrik rokkasi! Huh. Sukat pyörii vieläkin jaloissa. Paikat oli kuudennelta riviltä, ei nyt ihan keskeltä mutta melkein. Aivan loistavat, siitä näki ja kuuli kaiken tosi hyvin.


Laulajat olivat puvustettu kunnon rockmeiningin mukaisesti. Tai siis Jeesus, Maria ja opetuslapset olivat rokkarilookissa... Lavastus oli teollisuusalueen oloinen. Kaikki koreografiat ja kuoro-osuudet onnistuivat säväyttämään. Ja siinä missä Malmön esitys noudatteli (ainakin näkemieni kuvien ja videopätkien perusteella) vuoden 1973 elokuvan ylöspanoa, niin tässä oli lähdetty ihan uusille linjoille, esim. loppukohtauksessa (punaiset puvut).

Järjettömän upea esitys. Yleisö antoi aplodeja joka välissä. Ja kun kyseessä oli ensi-ilta niin paikalla oli paljon ruotsalaisia julkkiksia ja muita. Ohjaaja Ronny Danielsson istui meidän takana. Esityksen jälkeen oli siinä käytävällä ja kun mentiin ohi niin kiitin erinomaisesta show'sta :-)

Jeesus ja Juudas



Lopuksi Olan haastattelu, sis. pätkiä esityksestä.



Kaikki kevään esitykset myytiin loppuun aika nopeasti, ja jatkuu sitten syksyllä. Onnistuin saamaan liput lokakuulle, seitsemänneltä riviltä, ja lähdetään sitten Minnan kanssa uusintakierrokselle :-)

Göta Lejon oli upea miljöö, vanha elokuvateatteri missä oli hienot kattomaalaukset ja patsaita parvella ja kaikkea. Aika ahdasta oli paikoitellen, kun ihmiset kiskovat kuohujuomia aulassa. Myynnissä oli myös t-paitoja ja pitihän semmoinenkin saada.

Kyllä huomasi kuka tässä on se Tähti, mutta isoja aplodeja sai myöskin Anna-Maria Hallgarn (Maria), Fred Johanson (Pontius Pilatus), Morgan Alling (Herodes) ja Janne Åström (Kajafas). Loistavia laulajia kaikki tyynni. Ja melkeen tarttee sanoa että vähintään yhtä hyvä Ola Salon kanssa oli Patrik Martinsson. Mikä ääni! Samalla porukalla oltiin jo Malmössä liikkeellä, eli Jesus ja Judas oli samat tyypit, ja muutamat muutkin. Ja siinä missä Olalla oli näyttävä kokoparta (ihan oma!) Malmön produktiossa, niin tässä oli vaan sänki ja peruukki.


Toi video on Malmöstä, lehdistötilaisuudesta, mutta laitoin ne nyt tähän, koska Ola ja Patrik on samat laulajat kuin tässä Tukholman produktiossa...

Olen vieläkin ihan mykistynyt.

Noi viralliset kuvat on Göta Lejonin sivuilta ja Ola Salo & Patrik Martinsson lavalla ihan omia ottamia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti