Haa, loistava ajatus, immersiivinen ooppera Macbethistä! Minulla nyt vaan on heikko kohta sydämessä Shakespearen näytelmille yleensä ja Macbethille erityisesti. Kaikki se valta, turmelus, intohimo, hulluus... no, se nyt vaan on kiehtovaa. Tälle syksylle on luvassa monta erilaista tulkintaa aiheesta, ja niistä ensimmäisenä ehti Kapsäkin immersiivinen ooppera Lady M!, mikä nimensä mukaisesti keskittyy ehkä eniten Macbethin rouvaan.
Käsikirjoittajat Lija Fischer ja Joonas Orrain ovat muokanneet Shakespearen näytelmästä tiiviin paketin, kestona tunti ja vartti. Tuntuu ihan mahdottomalta saada kaikki asiat mukaan niin lyhyeen aikaan, eikä toki ole yritettykään. Henkilöhahmoista mukana on vain Lady Macbeth (sopraano Laura Juvonen), Macbeth (baritoni Joonas Orrain) sekä kolme noitaa: tanssija Teemu Tainio, tanssija Kaisa Niemi sekä näyttelijä Ville Seivo. Jälkimmäinen hyppää myös Banquon rooliin. Ja tässä koko porukka. Yllättävästi tarina toimii, vaikka suurin osa henkilöistä siitä onkin poistettu. Esimerkiksi kuningas Duncan, ja hänen kuolemansa, on toteutettu hienosti valkoisena paitana, joka leijailee alas parvelta.
Miten immersiivisyys sitten toteutuu? Kapsäkin tila ei ole kovin suuri, mutta parvi mukaanlukien se on ihan toimiva. Katsojat johdatellaan sisään ulkokautta takaovesta ja teatterin tiloihin on taitavan tilasuunnittelun avulla saatu luotua pesutupa, Lady M:n buduaari/lastenhuone sekä iso tila missä kaikki muu tapahtuu. Myös parvea hyödynnetään hienosti, mutta sinne yleisö ei pääse.
Ajatuksena siis on, että esiintyjät liikkuvat paikasta toiseen ja yleisö myös. Paikalle on tuotu muutamia tuoleja ja jakkaroita sekä säkkituoleja. Ehkä yleisöä olisi voitu ohjeistaa hieman enemmän etukäteen mitä heiltä odotetaan, mitä saa tehdä ja mitä ei ja miten esityksestä saa eniten irti. Nyt saimme aika pikaisen ja runomittaisen briiffin noidilta Bistro K:n puolella. Puhelimet äänettömälle, älä puhu ellei sinua puhuteta ja X:llä merkattuihin paikkoihin ei ole menemistä. Kaipasin hieman myös jollain (vaikka naamioilla?) merkattuja avustajia, jotka olisivat johdatelleet yleisöä aina sinne missä tapahtuu. Toisaalta tila oli niin pieni että kun Lady M siirtyi pesutupaan laulamaan, niin kyllä se kaikkialle kuului vaikkei mukana seurannutkaan. Esiintyjiä oli myös niin vähän että heidän seuraamisensa ei ollut kovin haastavaa.
Kummatkin laulajat olivat taitavia ja sopivan dramaattisia. Kaikki esiintyjät ottivat kontaktia yleisöön, mutta suomalainen yleisö on ehkä hieman jäyhää ja tämänkaltainen esitys hieman vielä uutta ja ihmeellistä. Enemmän vuorovaikutusta siis! Kyllä kaikki kuitenkin hoksasivat kun esiintyjät jotain halusivat, oli se sitten Ladyn valkean pitsimekon pukemisessa avustamista tai tarjoillun drinksun nauttimista.
Laura Juvonen oli erityisen hurmaava ja kaunisääninen, hän oikein hykerteli roolissaan! Hänen esiintymistään oli nautinnollista kuunnella ja katsoa.
Kieli oli runomitallista, ja vaikka tästä oli karsittu paljon Macbethin klassikkomonologeja, niin kyllä se tarina välittyi. Mukana oli paljon pelikorttisymboliikkaa ja toki myös tikareita. Myös erotiikkaa oli saatu mukaan, ja pientä kolmiodraamaakin voitto-orgioiden muodossa. Pidin myös siitä miten pesukoneita hyödynnettiin ja muutenkin katsojille tarjoiltiin paljon pieniä yksityiskohtia, esimerkiksi Ladyn huoneen nurkassa oleva lapsen tuore hauta ja lukuisat lastenkamariviittaukset. Jos Macbethinsä tuntee, näistä kaikista sai enemmän irti. Loppuhan ei ole kovin hilpeä, mutta ei kai kukaan semmoista odotakaan. Ei tämä lapsille sopiva ole muutenkaan.
Noitakolmikko oli sopivan pelottava, sopivan tanssillinen ja sopiva kaikin tavoin muutenkin. Kaisa Niemen koreografiat taipuivat moneen suuntaan. Rolf Gustavsonin ja Leevi Räsäsen musiikissa oli paljon monenlaisia sävyjä, myös tuttuja paloja Verdin Macbeth-oopperasta.
Ville Leppilahden äänet ja Lauri Lundahlin valot olivat erittäin tärkeässä osassa illan esitystä. Paljon hämäriä nurkkia, ja valojen avulla hieman myös opastettiin ihmisiä siirtymään tilasta toiseen. Äänimaisema toimi taustalla ilman lauluakin. Muovipressut olivat isossa roolissa tilanjakajina ja tunnelman luojina. Hyvä idea! Iida Ukkolan puvustus on hienoa katsottavaa. Ladyn babydoll-henkinen pitsimekko ja tanssijoiden liehuvalahkeiset asut, kyllä!
Kaikenkaikkiaan kunnianhimoinen projekti, jolle nostan hattua. Ooppera voi olla myös tämän kaltaista, eikä aina mahtipontista pönötystä, missä parhaimpiinsa pynttäytyneet katsojat istuvat tuoleillaan ja satapäinen kuoro komppaa aariaa laulavaa tähteä. Lady M! on tarina vallasta ja sen turmeltavasta vaikutuksesta, mutta myös rakkaudesta ja hulluudesta. Suuria tunteita ja suuria tekoja.
Kuvien copyright Kristiina Männikkö.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti