Aina jos nukketeatteria nähdään isommilla estradeilla niin koitan pyrkiä katsomaan. Onneksi sain mahdutettua tämän Työryhmä Royal Hattaran uutukaisen kalenteriini, sillä semmoinen herkkupala se oli! Hetkittäin siirappisen makea ja ällösöpö, mutta tarjoilee myös kiinnostavia huomioita rakkaudesta, monine ilmentymineen. Nykyesityksen näyttämön kesäresidenssissä toteutettu Whatever love means oli kyllä sydämellinen kokemus, ja täysi katsomo tuntui tykkäävän kovasti. Ilahdutti erityisesti että moni näytti enemmän perusteatterikävijältä eikä nukketeatterientusiastilta. Ehkäpä tämän esityksen myötä nukketeatteri saisi lisää aikuiskatsojiakin?
Taija Helminen on käsikirjoittanut, Merja Pöyhösen, Essi Santalan ja Riina Tikkasen alkuperäisidean pohjalta. Merja Pöyhösen ohjaama lopputulemana on innokkaiden kupidojen rakkaustoimisto, mistä asiakas saa apua vaivaan kuin vaivaan, kunhan sillä on jotain tekemistä rakkauden kanssa. Eräänä päivänä toimistoon kävelee Hertta (Petra Heinänen), erittäin moderni ja erittäin tiedostava asiakas. Ja sitten kupidot ovatkin helisemässä! Miten ihmeessä tämmöinen jalat maassa -tyyppi saadaan ymmärtämään rakkauden todellinen olemus! Kuusi herttaista vaahtomuovikupidoa miettii päät puhki ja tarjoilee erilaisia aineistoja toimintansa tueksi. Näemme valloittavia otteita Hollywoodin rakkauselokuvien klassikkokohtauksista, siinä menee kaikki mahdolliset kliseet Kaunottaren ja Kulkurin spagetinsyönnistä Brokeback Mountainiin ja Titanicin. Kaikki tämä upeasti muotoon leikatuilla vaahtomuovinpaloilla toteutettuna!
Vaan "asiakas onkin kyynikko" eikä lämpene lainkaan konsulttien yrityksille. Pitää ottaa järeämmät keinot käyttöön eli marssittaa Bridget Jones näyttämölle. Ei auta, vaan Hertta kysyy rodullistettujen, maahanmuuttajien ja kaduilla asuvien rakkaustarinoiden perään. Se tiedostava asiakas, nääs. Hertta on ilmeisesti lukenut liikaa, ymmärtämättä tarpeeksi - tai näin kupidot sen tulkitsevat. Virtuaalitodellisuus on ratkaisu, vai onko? Kaikkea on pakko kokeilla, ja ehkä Herttakin lopulta ymmärtää rakkauden todellisen olemuksen, kupidojen ponnisteluiden tuloksena, tai niistä huolimatta. Lisäksi kupidojen keskuudessakin lempi leiskahtaa, miten suloista!
Kupidokuusikko on kyllä hurmaavan persoonallinen porukka. Omaksi suosikikseni nousee alaviitteitä suoltava ja hieman yrmyn näköinen Alaviite (Elena Rekola) ja pehmeä-ääninen Sosiologi (Riina Tikkanen). Muina kupidoina loistavat Sirpa Järvenpää (Tunnetaitokupido), Henni Kervinen (Aluehallintavastaava Venus), Shakespearen sonetteja suoltava Runoilija (Helena Markku) ja Britney (Miika Suonperä). Nukettajat ovat pukeutuneet harmaaseen ja kupidot ovat sellaisia kokovartalonukkeja, hempeisiin pastellisävyihin puettuja vaahtomuovisia ja hyvin ilmeikkäitä. Nukettajat tekevät kaikki erinomaista työtä ja onnistumisen näkee myös siinä että heidät tavallaan unohtaa, ja katsoja ostaa hyvin nuken sellaisenaan, omana itsenään.
Nukenrakennuksesta vastaa Helena Markku, lämmin kiitos valloittavista persoonista! Pienten siipiensä avulla hahmot voivat ilmaista tunteitaan, koska kasvojen ilmeet eivät kauheasti muutu.
Johanna Latvalan lavastama rakkauden konsulttitoimisto hisseineen ja upottavine sohvaryhmineen on juuri sopivan pehmeä ja kutsuva. Tonja Goldblatt vastaa runsaista vaahtomuovinpalasista ja muusta tarpeistosta. Essi Santalan valosuunnittelu on lempeää, kaunista ja hempeääkin, luoden pehmeitä varjoja ja esityksen täydentää Olli-Pekka Jauhiaisen ja Petteri Salomaan äänisuunnittelu ambient-henkisine musiikkeineen.
Esityksessä on tosi paljon asiaa (aika paljon siitä on Alaviite-kupidon suoltamaa) ja käsiohjelmassa lisää rakkausfaktoja. Ja esityksen nimi sitten. Kuka muistaa kun Charles ja Diana menivät kihloihin, kaukana vuonna 1981 ja heitä haastateltiin televisioon. Kysyttäessä ovatko he nyt rakastuneita, Diana vastasi nopsaan "of course". Mutta Charles hieman epävarmana "whatever in love means" ja katseli hämmentyneenä lattiaan. Googlettakaa tämä video, on muuten kiusallista katsottavaa kun miettii taustoja ja tapahtuneita. Niin, mitäpä se rakkaus tai rakastuneena oleminen tarkoittaakaan. Jättisuuri Charles (tai ainakin hänen päänsä) pääsee myös itse esityksessä estradille, huimaa!
Esitykset jo ehtivät loppumaankin, mutta ehkäpä Whatever love means palaa joskus jollekin estradille. Sen verran kivaa katsottavaa se tarjoili, että soisin pidempää esityskaarta. Nukketeatteri rules!
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Majo Kurki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti