Tekstin sovittaja ja näytelmän ohjaaja Pauliina Salonius oli tehnyt napakan tekstilyhennyksen (esimerkiksi portinvartijakohtaus on jätetty kokonaan pois) ja ohjauskin oli vakuuttavaa. Hänen käsialaansa oli myös erittäin onnistunut videosuunnittelu. Kohtausten välissä nähdään videoilla Macbeth ja/tai hänen Ladynsä, kahlaamassa lumessa tai kesäisessä metsässä. Ensin taimikossa, sitten yhä suurempien puiden keskellä. Videot toimivat todella hyvin kohtausten välillä, ja muutenkin. Alkuosan videoissa kaikki on hyvin; Lady ja miehensä tanssivat yhdessä hymyillen, aurinkoisessa metsässä. Kunnes henkinen kuorma ja stressi alavat tehdä tekojaan ja pakka hajota. Videolta nähdään myös Lady M:n kuoleminen, joka tapahtuu hukkumalla, kuin Ofelia Hamletissa konsanaan. Lopussa on vain yksin jäällä ryömivä Macbeth, vauvanukke sylissään. Se riipaisi.
Paikoitellen meno oli hieman hidasta ja jähmeää, mutta se sopii kyllä hyvin juuri tähän näytelmään.
Myös miehitys oli varsin onnistunutta. Pasi Nikula nimiroolissa on varsin vakuuttava. Hän on herkkä ja haavoittuva, ja noidat iskevät ennustuksineen tähän heikkoon saumaan. Hänen epätoivonsa ja hulluutensa loppua kohti on käsinkosketeltavaa. Loppu on lähellä ja kaikki noitien ennustukset ovat käyneet toteen, ja Macbeth huomaa että peli on pelattu. Silti mies taistelee loppuun asti. Ei ole enää mitään menetettävää. Lady Macbeth (Merita Seppälä) on primus motor joka lietsoo miestään rikosten poluille. Tässäkin versiossa Lady M. vierailee itse Macduffin perheen luona, yhdessä noitien kanssa. Murha-aikeissa. Unissakävelykohtaus on hypnoottinen ja kaihomielinen. Parin välillä on myös kemiaa, vaikka he aika etäisiä toisilleen ovatkin; sellainen intiimiys ehkä puuttuu.
Duncanin pojat ovat muuttuneet tyttäriksi, ja aikamoisia pimuja ovatkin! Mukana kulkee myös sylikoira. Noidat (Sari Koskela, Anne-Maija Gilbert ja Johanna Saarinen) ovat sonnustautuneet karmiviin halloween-tyylisiin asusteisiin, jota täydentävät erilaiset alastomat ja veriset nuket rinnuksilla. Noidat käyvät myös viekottelemassa Lady Macbethiä.
Kimmo Lehto Banquona on hyvä, varsinkin haamuna päivälliskohtauksessa. Koko se kohtaus on kyllä hienoa katsottavaa. Moni teki useita rooleja, esimerkiksi Anni Salomaa oli sekä herkkä Lady Macduff että kylmä kuninkaan tytär Donalbain ja Macbethin avustaja Seyton. Macduff (Susanna Mäntylä) on jäykkä ja sotilaallinen. Myös nuori Tristan Kulmala hurmasi useassa roolissaan - Macduffien poika vetoaa minuun aina kaikessa viattomuudessaan ja pohdinnoissaan.
Myös pukusuunnittelu on mietitty loppuun asti. Taija Jokilehto on käyttänyt paljon mustaa ja Lady pukeutuu mielellään punaiseen. Toisaalta tämä on aika vakiintunut väriyhdistelmä Macbethin puvustuksessa; joskus voisi olla muitakin värejä. Vaan onpahan musta ripauksella punaista dramaattista ja vangitsevaa. Lisäksi Duncanin tyttärillä on kultalameeta. Ladyn harsomainen juhlapuku avonaisine selkineen (missä hieno kruunutatuointi) on upea! Myös Lady Macduffin itämaishenkinen puku on tyylikäs. Ja pieni kiva yksityiskohta: sekä Macduffin vaimo että lapsi ovat sinitukkaisia. Myös voimakkaat maskeeraukset olivat Jokilehdon taitavista käsistä lähtöisin.
Lavastus, valot ja äänet pelaavat saumattomasti yhteen. Timo A. Aalto on suunnittellut toimivat valot pienehköön teatteritilaan. Esimerkiksi hetkittäin ihmisten kasvoja valaistaan niin vinkeästi että kasvoille tulee outoja varjoja. Musiikki ja ääniefektit (Marcus Lindénin käsialaa) ovat myös aika vakuuttavia. Lattaribileitä en ole ennen nähnyt tämän näytelmän yhteydessä, mutta hyvin sekin musiikki lopulta sopii kokonaisuuteen. Tila muuten hyödyntää salin lisäksi myös aulatiloja luovasti. Riku Suvitien lavastussuunnittelu on karua ja betonista, ja parvea käytetään tehokkaasti. Oviaukkoja on paljon ja tykkään tosi paljon miten valojen avulla niitä käytetään mahtavasti esimerkiksi noitien ennustuksissa. Oivaltavaa! Ja ne muovisuikaleet oviaukossa ja loistevalot paistamassa kelmeästi sieltä takaa. Mieleen tulee teurastamo.
Matti Rossin käännös on kyllä sellainen missä korva lepää.
Kun uusi kuningatar (kultaisissa piikkikoroissaan!) lopuksi kruunataan, hän ensitöikseen listii kaikki vanhan liiton miehet. Normaali käytäntö. Mutta osoittaa hyvin sen että mikään ei muutu vaikka valta vaihtuu. Tulee uusia tyranneja ja uusia vallanpitäjiä, joista osa on parempia hallitsijoita kuin toiset. Lopun We'll meet again oli vallan oivallinen musiikkivalinta - ja kuvastaa hyvin myös sitä tyrannien kiertokulkua.
On aina mielenkiintoista katsoa uusi versio Macbethistä, koska jokainen ohjaaja ja työryhmä tuo siihen jotain uutta ja kiinnostavaa. Sen oman näkökulmansa. Salon teatterin Macbeth oli erittäin hyvä tulkinta klassikosta. Esityksiä on joulukuun puoliväliin asti, eli hyvin ehtii vielä mukaan!
Niin ja jos joku haluaa lukea mitä minä käsiohjelmaan kirjoitin niin tässä linkki siihen.
Esityskuvien copyright Mika Nurmi, teatteritalon kuva omani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti