lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pilkkaa Jumalaa / Teatteri Telakka 5.4.2014

Siinä missä Juuso Kekkosen Outo Homo käsittelee monenlaisia teemoja seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja tasa-arvosta, keskittyy tämä itsenäinen jatko-osa uskonnon ympärille. Tai oikeastaan, uskonnosta puhutaan lopulta vähemmän kuin odotin. Siinä mielessä jumalanpilkkaa tämä ei varsinaisesti ole. Kiihkouskovaiset toki voivat loukkaantua, mutta siihen nyt ei paljoa vaadita muutenkaan.


Juuso kertoo omasta lapsuudestaan ja uskonnollisesta kasvatuksestaan (tai lähinnä sen puutteesta). Se miten hän kävi uskonnonopetuksessa jne, ja vasta myöhemmin kuuli etteivät he edes kuulu kirkkoon...

Aiheita, anekdootteja ja mielipiteitä oli hirveän laajalla skaalalla. Orjuus ja sen epäkohdat oli yksi juttu mistä Juusolla oli paljonkin sanottavaa. Ja miten paljon orjuutta edelleenkin on, esim. kaukoidässä halpatyövoimalla koottavat kännykät. Vesipula ja se miten Suomessa kustaan päivittäin juomaveteen, kun monessa muussa paikassa vedestä on pula (ja jatkossa vielä enemmän). Miten Juuso ja Beowulf olivat muutama vuosi sitten Oklahomassa - ja mikä oli se vaikuttavin amerikkalaiskokemus (tämä tarina oli muuten uskomattoman hauska). Vanhan testamentin paikkansapitämättömät asiat (mm. märehtivät jänikset). Psykopaattien suosituimmat ammatit (ja miksi top10 joukossa on mm. kokit! Toimitusjohtajat, poliitikot, papit nyt hyvin ymmärtääkin).

Juuson jumala ja jeesus -imitaatiot on loistavia! Yleisesti ottaen Juuso ei vastusta uskontoja - paitsi niitä mistä tietää jotain enemmän. Enimmäkseen esityksessä siis kritisoitiin kristinuskoa.

Yksi isoin teema on se mitä kaikkea ihmisen pitää epäillä: omia vanhempia, itseään, opettajia, johtajia, meemejä, Raamattua, laumoja... Juuson ratkaisu on se, että pilkataan asioita mitä epäillään. Sitäpaitsi kun/jos usko (sellainen mahtava uskokokemus) on jokaisen henkilökohtainen asia, miten muut voisivat uskoa siihen samaan, siihen sun "omaan juttuun".

Lauma-asia oli myös kiinnostava. Koska ihminen on laumaeläin, niin kaukana olevia voidaan orjuuttaa (se kännykäiden valmistus!). Se ei niin haittaa, koska ne ovat niin kaukana, eivätkä meidän laumaa. Tosin internet mahdollistaa sen, että voidaan lukea esim. erilaisten ihmisten blogeja ympäri maailmaa, jolloin niistäkin saattaa tulla osa meidän "laumaa" ja ainakin koetaan empatiaa. Näin se orjuuttaminenkin saattaa joskus vähetä.


Vaarallisin meemi on kuitenkin se, että kuoleman jälkeen tulee paratiisi, ja parempaa kun mitä meillä on nyt. Jokaisen pitäisi oívaltaa että elämä, se yksi ja ainoa, on NYT JA TÄSSÄ. Sitä pitää elää nyt. Tämä sanoma meiltä pääsee turhan usein unohtumaan, ja ehkä minä ainakin kaipaan muistutusta siitä aina silloin tällöin. Siitä(kin) iso kiitos Juusolle.

Herra Kekkonen osaa selittää asiat auki todella taitavasti. Sama juttu kun Oudossa Homossa, eli siinä varsinkin on monelle varmaan uusia sanoja ja käsitteitä, mutta kaikki kerrotaan kyllä kansantajuisesti.

Ihan loppuunmyyty tämä ei ollut, kuten kaikki 3 Tampereella ollutta Outo Homo -esitystä. Aamulehden puffijutut auttoivat lipunmyyntiä varmaan aika hyvin. Pilkkaa Jumalaa oli parin tunnin esitys, jossa aika ei todellakaan käynyt pitkäksi.

Esitys muuten alkoi sillä että Juuso käveli estradille alasti, ja alkoi siitä sitten pukeutumaan. Piti se taikapenis saada piiloon, että katsojat pystyivät keskittymään itse asiaan. Niin, ja taikapeniksen lisäksi saatiin ihailla Juuson uusia tatuointeja! Hienoja, nekin.

Aivan mahtava iltapäivä siis, ja suosittelen tätäkin kaikille mahdollisille ihmisille. Vaikka Päivi Räsäsen pahin painajainen voikin olla lavalla, niin silti. Tai ehkä juuri siksi.


Mä en edelleenkään tiedä kuka Juuson promokuvan on ottanut, kertokaa jos joku tietää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti