Koreografi/ohjaaja Samuli Roininen on yhdessä työryhmänsä kanssa loihtinut uuden tanssiteoksen Virne - Smirk. Sattumoisin osuin vasta viimeiseen esitykseen, jossa oli alkuperäisen kolmen tanssijan sijaan neljä. Ja miten kiehtova Virne oli! Upea tanssin, musiikin ja kuvataiteen liitto, kuten Tanssiteatteri MD:n teoksissa usein.
Teatterin taitavat omat tanssijat Suvi Eloranta, Mari Rosendahl, Anniina Kumpuniemi ja Samuli Roininen pistävät parastaan. Monen mielikuva tanssijasta on nuori, atleettinen ja notkea, joten siksikin on hienoa miten MD:n tanssijat eivät ole enää ihan parikymppisiä. Tanssiin tulee erilaisia sävyjä kun nuoruus ja notkeus eivät enää määrittele tanssijaa. Teknisesti kaikki ovat toki taitavia, mutta ehkä tulkinta korostuu iän karttuessa.
Alussa pienet ja hitaammat liikkeet, jähmeästi tanssijat hakeutuvat kohti valoa kuin jotkut muinaiset eläimet tai liskot. Pikkuhiljaa tulee enemmän vauhtia ja menoa, mutta alku on hyvin hitaasti käynnistyvä. Upeita duettoja ja kaikinpuolin häikäisevää nähdä miten saumattomasti tanssi limittyy projisointeihin. Kommunikointia mitä on kiehtova seurata. Tanssi on vaivatonta ja pakotonta, leijumista avaruudessa tai muinaisuudessa. Sellaista ajatonta.
Minna Leinosen musiikki on hypnoottisen kiehtovaa, sellaista eteeristä. Välillä kuvittelen kauhuelokuvamaisuutta, välillä hyönteisiä. Haitari soi, ja lapsikuoro laulaa Hello from the children of planet earth, piiritanssia, ja Nälkämaan laulu! Miten hieno musiikki ja koko äänisuunnittelu, mistä vastaa Henri Puolitaival. Monimuotoinen kudelma josta yhdessä tulee lennokas kokonaisuus.
Petri Sepän liveprojisoinnit toimivat saumattomasti yhteen musiikin ja tanssin kanssa. Erityisesti mainiota on katsella miten tanssijat hyödyntävät projisointeja esityksessään.
Sem Sandisonin suunnittelemat valkoiset laatikot lavalla ja Ella Kauppisen valkoiset hieman riekaleiset asut sopivat hienosti yhteen. Asut ovat taas keskenään erilaisia, mutta samoja elementtejä (esimerkiksi outoja kiekuroita) sisältäviä. Raimo Salmen ja Sari Mayerin valot kruunaavat kaiken. Varjot ja hämärätkin ovat valoa, tai sen puutetta.
Moneen muuntuvat laatikot muistuttavat välillä solariumista, välillä jopa kelkkailua vai avaruusrakettia. Lopussa se on paasimaisesti pystyssä, ja sitä palvotaan. Muinaisriittejä vai visio tulevaisuudesta? Katsoja saa itse miettiä mitä tässä tapahtuu, mitä nämä ihmiset meille kertovat.
Virne on visuaalisesti todella kunnianhimoinen työ, kuin kuvitettu tanssinäytös tai musiikillinen ja tanssillinen matka kuvataiteeseen. Lisää tämmöistä!
Tanssiteatteri MD järjesti Virne-esityksen viimeiselle näytöskerralle jotain spesiaalia. Itse esityksen lisäksi oli tarjolla monenlaista muuta teokseen liittyvää. Huilisti Malla Vivolinin pieni taustaluento eri huiluista ja niiden moninaisesta äänimaailmasta oli todella kiehtovaa kuultavaa. Malla teki erilaisia ääniä sekä bassohuilulla, alttohuilulla ja tavallisella perushuilulla. Kummallisia suhinoita, vinkunoita ja kolinoita, joita en olisi arvannut tulevan huilusta vaan jostain tietokoneen uumenista. Toki tietokoneella saa sämplättyä ja tehtyä efektejä. Uutta minulle oli myös se että huiluun voi myös laulaa! Malla kertoi Minna Leinosen säveltämästä tilausteoksesta Maa jonka jätämme, jota kuullaan Virne-tanssiteoksessa, ja kuulimme siitä muutaman minuutin pätkän. Ääniä on prosessoitu ja muokattu. Olipas todella kiehtovaa ja silmiä (tai ehkä pikemminkin korvia) avaavaa. Ja esitystä katsoessa oivalsi mistä erilaiset äänet tulivat, esimerkkinä lapion ääni!
Kuvataiteilija Petri Seppä ja muusikko Petri Lahtinen ovat Dark Reindeer taidekollektiivin osanen ja demosivat hienosti miten musiikin ja livetaiteen liitto toimii. Petri L. teki viululla ja kitaralla ja pedaaleilla monimuotoista musiikkia ja erilaisia ääniä ja samalla Petri S. myttäsi paperia ja muuta piirtoheittimelle/videotykille ja alati muuttuvat muodot ja kuviot limittyivät hienosti musiikkiin ja taustan videoon. Hypnotisoivaa. Välillä tuli mieleen kalliopiirrokset ja välillä taas television takavuosien Kylli-täti - mutta psykedeelisiä sieniä nauttineena.
Esityksen jälkeen oli vielä mahdollisuus jutella tekijöiden kanssa, joka sekin oli tosi hienoa, koska kysyttävää ja kommentoivaa jäi.
Tämmöinen teosesittely on kyllä tosi hieno ja oispa upeaa jos saisi joka esityksestä vastaavan. Erityisesti teoksiin missä ei puhuta tai missä on poikkitaiteellista sisältöä, eli mitkä jättävät enemmän tulkinnanvaraa katsojalle. Teosesittely auttaisi poimimaan sieltä esityksestä uutta ja syvemmältä. Ymmärrän toki ettei se ole mahdollista, mutta sitäkin tärkeämpi tämä ilta oli.
Kuvien copyright Heikki Järvinen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti