Rautavaara - ihminen ja ikoni / Riihimäen teatteri 4.4.2024

Timo Ruuskasen käsikirjoittama ja Olka Horilan ohjaama Rautavaara - ihminen ja ikoni on kerrassaan ihana esitys. Se sai ensi-iltansa Riihimäen teatterissa jo syyskuussa 2023, siirtyen sieltä sitten Teatteri Avoimiin Oviin Helsinkiin ja sitten taas takaisin Riksuun. Tiukille otti mutta ehdin tämän katsomaan. Yksi must-see teatterielämyksiä kyllä tälle vuodelle.

Ruuskanen on varsin oivallinen mies esittämään Tapio Rautavaaraa, ovathan se sentilleen samanmittaisiakin. Lisäksi hän on vähintään yhtä monipuolinen esiintyjäkin, mutta keihäänheittotaidoistaan en ole niin varma. Vajaan kahden tunnin aikana yleisö saa nauttia monipuolisesta monologista, ja nähdä lavalla vaikka ketä hahmoja Siiri Angerkoskesta sentraali-Santraan ja Reino Helismaahan. Ruuskanen on aivan mestarillinen elävöittämään kaikki roolit. Välillä hän kertoo minä-muodossa, siis Tapsana, mutta enimmäkseen innostuneena kertojana. Puvustusta vaihdellaan muutaman kerran ja kyllä näistä vetimistä ajankuvan ja henkilöt tunnistaa. Tarpeistosta kiitos Karita Fallström-Autiolle.

Mutta ennenkaikkea näemme Rautavaaran itsensä, moninaisine rooleineen. Tiesin toki hänen keihäänheittouransa ja samoin esiintyvän taiteilijan jutut sekä hieman taustaakin. Mutta paljon uutta tuli toki esille; köyhä lapsuus ja heikko terveys, sotakokemukset ja kuolemanpelko. Ja tiukan bisnesmiehen otteet, joilla varmistettiin oman perheen elatus sekä omatkin huvit. Ruuskanen on kirjoittanut hauskan, vauhdikkaan ja hetkittäin todella koskettavan tekstin. Tämä ei kuitenkaan ole mikään imitaatio, vaikka sekin kyllä hyvin sujuu, saatikka näköispatsas. Rautavaaran elämästä riittää ammennettavaa vaikka kuinka paljon, ja Ruuskanen ei onneksi etene kronologisesti. 

Mukana on isompia ja pienempiä juttuja Rautavaaran elämän varrelta, ja jos joku juttu ei nyt ihan tosi olekaan, niin onko sen nyt niin väliä? Pääasiahan on hyvä tarina, tai niinkuin esityksessä kerrotaan: Hyvä tarina on tärkeämpi kuin totuus. Toki anekdootti Zatopekin lähettämästä Skodan vesipumpusta on niin uskomaton että sen on oltava totta.

Kari Paukolan äänisuunnittelu erilaisine efekteineen on kerrassaan mainiota! Ja hyvin ajoitettua. Linnunlaulut ja sotaefektit toimivat yhtä hyvin. Myös Jukka Kurosen valosuunnittelu on aivan hurjan tyylikästä ja monipuolista. Esimerkiksi Rautavaaran kohtaaminen neuvostoliittolaisen upseerin kanssa on toteutettu upeasti. On myös ilahduttavaa että kuulemme Rautavaaran musiikkia, mutta aika pieninä annoksina. Osa tulee nauhalta, osan Ruuskanen esittää itse. Taitavana musiikkimiehenä sehän sujuu. 

On myös mainiota että esityksessä on ihan tuoreitakin anekdootteja, ja se varmasti elää ja kehittyy jatkuvasti. Heittäydyn katsomaan Wembleyn keihäsfinaalia yhtä innolla kuin jos olisin ollut paikan päällä Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Olipa jännää, vaikka lopputuleman tiesikin. Ruuskasella on hykerryttävä taito heittäytyä roolitöihinsä täysillä ja innostuneesti.

Vaikka Rautavaaran viimeiset vuodet vaikuttavat aika apeilta ja surumielisiltäkin, hänen kiertäessään yksin kaikenlaisia kissanristiäisiä, onnistuu Ruuskanen tuomaan siihenkin osaan tarinaa inhimillistä lämpöä. Kotielämä ja perhe sivuutetaan muuten esityksessä aika kursorisesti, vain Liisa-vaimon kohtaaminen on kerrottu tarkemmin. Pääpaino on Rautavaaran julkisessa elämässä. Esitys tarjoili myös paljon kiinnostavaa ajankuvaa, esimerkiksi 40% huviveron kiertämisestä urheiluseurojen avulla.

Syksyllä on luvassa vierailuja niin Tampereelle ja muutama lisäesitys Riihimäelläkin. Näen kyllä tälle pitkää elinkaaren, sillä mihinkäs se hyvä esitys vanhenisi. Kerrassaan mukava ilta Riihimäen teatterissa, iso kiitos koko tekijöjoukolle!

Esityskuvien copyright Mitro Härkönen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.