Tommi Kainulainen ohjaa, joo kyllä kiinnostaa. Mutta omat muistikuvat 80-luvun alun Tootsie-leffasta olivat jotenkin tunkkaiset. Tai eivät siis muistikuvat ole, vaan muistan leffan jotenkin tunkkaisena (enkä pidä Dustin Hoffmanista). Sattuman oikusta ja aikataulusyistä päädyin sitten lopulta katsomaan tätä Robert Hornin käsikirjoittamaa ja David Yazbekin säveltämää musikaalikomedia Tootsieta Lahden kaupunginteatteriin. Olisi pitänyt ehkä uskoa muistikuviini ja jättää väliin, koska ei tämä nyt vakuuttava ollut. Tai oli siinä paljon ihan hyvääkin, mutta kokonaisuutena ei kuitenkaan iskenyt.
Päähenkilö Michael (Joel Mäkinen) on ärsyttävä pilkunviilajahenkinen musikaaliartisti, joka onnistuu riitaantumaan kaikkien työryhmien kanssa, eikä kukaan ohjaaja halua tehdä hänen kanssaan töitä. Naissuhteetkin menevät myttyyn. No kukapa tuollaisen mulkvistin kanssa haluaisi ollakaan. Sitten eräänä päivänä hän keksii kuningasidean ja päättää hakea töitä naiseksi pukeutuneena. Ja avot, heti tärppää.
Naisroolissaan Dorothynä hän on empaattinen ja kiva, mutta ohjaajan työhön puuttumistaan ei saa lopetettua. Työn alla on jatko-osa Romeolle ja Julialle ja pikkuhiljaa Dorothy saa sitä muokattua omasta mielestään paremmaksi. Tässä hänen puolellaan on kovanaamainen tuottaja Rita (Lumikki Väinämö) ja näyttelijäkolleegatkin. Varsinkin Juliaa esittävä ihana Julie (Petra Pääkkönen), johon Michael toki tykästyy. Ja mokaa senkin.
Esityksen ohjaaja Ron (Teemu Palosaari) on ällöttävä naistennaurattaja, joka ei todellakaan ilahdu että imettäjän rooliin pestattu kulahtanut akka (kyllä, Michael on jo 40 v!) alkaa ohjailla hänen esitystään. Mutta asioilla on taipumus mennä solmuun ja sitten vielä pahemmin. Soppaa hämmentää Michaelin symppis kämppis Jeff (Miikka Wallin) ja wannabe-tyttöystävä Sandy (Henna Wallin) joka hakee myös musikaalirooleja (ja keltä Michael imettäjän roolin nappasi). Kirsikkana kakun päällä Romeon veljeä esittävä hömelö Max (Tuomas Korkia-Aho), joka tykästyykin Dorothyyn ihan täysillä.
Musiikki oli vähän sellaista toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ainutkaan biisi ei jäänyt mieleen, vaikka Antti Vauramon kipparoima bändi parastaan pistelikin. Mikko Koivusalon suomentama teksti oli niin täynnä kirosanoja ja alatyylisiä ilmaisuita että korvia alkoi kuumottamaan. Tosin se oli tuotu hieman tähän päivään sieltä 80-luvulta, mutta oli silti aika kliseinen ja tunkkainen. Pikkutuhmuuksia oli makuuni liikaa. Ei kyllä kielen puolesta mikään lastenmusikaali.
Kasariestetiikka oli läsnä myös puvuissa (Riikka Aurasmaan käsialaa) kuin lavastuksessakin (Pekka Korpiniitty). Varsinkin ihmisten puvut olkatoppauksineen ja salihousuineen herätti myötähäpeistä nostalgiaa. Ei siis pukusuunnittelua kohtaan vaan, sitä että tuommoiset vaatteet oikeasti olivat muotia. Kati Marika Kerosen naamiointisuunnittelu (ja peruukit) oli kyllä hienoa.
Yksi mikä oli Tootsiessa toimivaa oli Jyri Nummisen näppärät koreografiat. Ilo katsoa!
Näyttelijät olivat oivallisia. Joel Mäkinen on aina ihana, mutta tässä lopulta ehkä hieman vaisu. Petra Pääkkönen oli raikas tuulahdus ja Tuomas Korkia-Aho kaikessa överiydessäänkin vallattoman mainio. Myös Michaelin manageri Mikko Jurkka on tosi passeli roolissaan.
Pakko sanoa vielä erikseen että käsiohjelmassa on mainittu myös sukupuolen representaation konsulttina Miiko Toiviainen. Ohjaaja Kainulaista tuntien tiedän että näitä representaatioasioita on kyllä mietitty. Esityksessä ei oleellisina juttuna olekaan se että mies pukeutuu mekkoon, hihihi, vaan se miten ihmiset näkevät eri sukupuolien sosiaaliset roolit. Ja myös se miten erilailla Michaelkin käyttäytyy pukeutuneena mieheksi kuin naiseksi. Miehen roolissa hän on täysi törppö ja naisena taas tosi kiva kenestä kaikki tykkäävät.
Liki kolmetuntinen esitys loppuu tosi töksähtäen ja hämmentyneinen mielin poistun katsomosta. Tässä ei tainnut olla yhtään kivaa ja sympaattista henkilöä, paitsi ehkä Julie, ja hänkin oli vähän reppana. Harmiksi myös valtavan suuri katsomo oli perjantai-iltana melkoisen tyhjä, joten tunnelma yleisössäkin oli vaisu. Sen verran Tony-palkintoehdokkuuksia ja -voittojakin Tootsie kuitenkin sai, että vika lienee minussa kun en kerran tykännyt.
Kuvien copyright Aki Loponen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti