perjantai 22. huhtikuuta 2022

Mieslive / Teatteri Siperia, Tampere-talo 21.4.2022

Ensin oli Tampereella UrosLive, sitten tuli Narttulive ja nyt sitten joukon jatkona Mieslive.

Olen käynyt katsomassa liki kaikki Teatteri Siperian esitykset aina vuoden 2014 Koneet! Tampereen nousu ja tuho -esityksestä asti. Pikaisen laskennan tuloksena saan niistä 13 esitystä, missä Siperialla on ollut näppinsä jollain tapaa pelissä. Monenlaista on siis nähty, mutta kaikille esityksille lienee yhteistä ajankohtaiset aiheet ja tinkimättömyys. 

Monenlaisia esityspaikkojakin on ollut ja nykyään ryhmällä ei ole omaa näyttämöä lainkaan. Kerran olen hakenut Siperialle jopa töihin (enkä toki tullut valituksi, koskapa tässä esityksistään edelleen kirjoittelen). Hyvä niin. On nimittäin nautinnollisempaa olla katsomossa, saa nähdä kaikkia näitä hienoja juttuja mitä siperialaiset lavoille loihtivat.

Tällä kertaa pääsi juhlalliseen Tampere-taloon. Nimittäin siellä Maestro-salissa sai kokea Anna-Elina Lyytikäisen ohjaama Miesliven. Ajankohtaista asiaa, ja vähän asiattomuuksiakin, miehisyyden sisimmästä olemuksesta. Kolme taitavaa näyttelijää lavalla: Marika Heiskanen, Pekka Heikkinen ja Tuukka Huttunen. Esitys koostuu lyhyistä pätkistä, sketsinomaisista välähdyksistä. Välillä naurattaa (varsinkin eturivin naisporukkaa), välillä meinaa kyynel karata silmäkulmasta. Oivaltavaa, hauskaa ja välillä vähän viiltävääkin. 

Pikaiset vaatteiden, peruukkien yms rekvisiitan vaihdot lavan sivuilla sermien takana ja taas on uusi porukka estradilla valmiina luotaamaan meille sitä miehuuden ja maskuliinisuuden syvintä ydintä. Välillä pidetään tauko ja haukataan kaffeleipää, ja sitten taas meno jatkuu. Kaksi tuntia on just passeli aika.

Näemme valmiiksi nauhoitettuja "miehisiä ratkaisumalleja", joissa Huttusen esittämä heppu ratkoo ongelmia ennemmin voimalla kuin hoksottimilla. Jonkunlainen käänteinen vastine Speden lanseeraamalle Naisen logiikka -sarjalle. Nähdään tasa-arvopaneelia, monenlaista baarikeskustelua, kotoaan heitetyn miehen keskustelua isänsä kanssa (tai lähinnä sen puutetta), äijämäistä lääkärissäkäyntiä (kun ei vaan kerkee hoidattamaan itseään kun on projekteja). Moni varmaan tunnistaa elämänsä läheisissä miehissä näitä piirteitä, siksipä ne niin naurattavatkin (ja liikuttavat).

Kuka muistaa Pekka Saurin vetämän Yöradion? No, siitäkin voi tehdä oman miesversion (sen Miesliven siis). Ja Mr Perus-Suomi 22 kisassa nähdään kyllä monenlaista viheltäjää, voi elämän kevät. Marika Heiskasen tulkinta Elviksenä Are you lonesome tonight on kyllä aika hämmentävä kokemus.

Välillä oli hieman tyhjäkäyntiä, ja ihan kaikki jutut ei naurata (vaikka kai tarkoitus olisi) mutta kokonaisuutena Mieslive kyllä viihdytti hyvin. Ja sai myös ajattelemaan, myös omaa suhtautumistaan koko miessukupuoleen. Käsikirjoituksesta vastaa työryhmä lisättynä Reidar Palmgrenilla ja Ville Majamaalla. Je Jere Riihinen videosuunnitteli!

Anna Rouhun suunnittelema skenografia on mallia yksinkertaisen eleetöntä.

Oon muuten ikuisuuden tiennyt miten loistavia näyttelijöitä duo Heiskanen ja Huttunen ovat, mutta nyt silmäni aukesivat näkemään myös miten taitava on Pekka Heikkinen! Vaikka olen hänet lavalla ennenkin nähnyt (useasti), niin en ole silti kokenut tätä oivallusta ennenkuin nyt. Aivan mielettömän hienoa näyttelijäntyötä.

Hyvä esitys jota kelpaa katsella vaikka pienellä porukalla, vaikkei ehkä ihan terävintä Siperian tuotantoa olekaan. Menkääpä siis Tampere-talolle, esityksiä vielä 7.5. asti.


Kuvien copyright Jere Riihinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti