Tänään opin jotain uutta (kiitos Paula Susitaival!). Niiden hienojen systeemien, missä esimerkiksi pallo liikkuu monenkirjavien kapistusten läpi ja aina seuraava kaatuva objekti sysää seuraavan liikkeelle, nimi on Goldbergin kone (Rube Goldberg machine) tai Englannissa Heath Robinson contraption. Goldberg oli amerikkalainen sarjakuvapiirtäjä ja W. Heath Robinson brittiläinen. Piirroksissaan herrat esittivät monenlaisia laitteita, joista monet eivät varmaankaan toteutettuina toimisi. Vaan kyllä näitä saadaan toimimaan, katsokaapa vaikka tämä video maailman suurimmasta Goldbergin koneesta, mikä lopulta sytyttää joulukuusen valot palamaan! Myös suosikkipiirrettyni eli Wallace & Gromit hyödyntää vastaavia ketjureaktiokapistuksia. Vaan ehkäpä kaikkein käsittämättömin on tämä, kiinnittäkää erityistä huomiota pianoon ja kitaraan!
Mutta mitä tekemistä Goldbergin koneella on Grus Grus Teatterin uuden esityksen Väistämätön - Oundviklig kanssa? Paljonkin. Nerokas Ishmael Falke on kehittänyt ja ohjannut työryhmänsä kanssa Forum Marinum -museon Kruununmakasiinin vintille henkeäsalpaavan, hurmaavan ja huimapäisen esityksen, missä nähdään lukuisia Goldbergin koneita. Esitys on immersiivinen, eli kun katsojat on lähtöselvitetty, ohjeistettu ja kuumavesipulloilla varusteltu alakerran check-in tiskillä, olemme omillamme. Syttyvät ja sammuvat valot ohjaavat kulkuamme sokkeloisella vintillä. Kohtaus kohtaukselta ihmeellinen maailma avautuu ymmyrkäisinä ihmettelevien silmiemme eteen. Huikaisevan hienoa!
Teatterin kotisivuilla kysytään: Onko historia jotain, mikä tapahtuu meille sillä aikaa, kun katsomme sivusta sen tapahtuvan, vai onko se jotain, mitä olemme itse mukana tekemässä? Tämä mielessään kannattaa vintillä vaeltaa. Kuinka paljon muistamme ja mitä tapahtumia olemme unohtaneet? Aika on lineaarista ja taaksepäin ei ole menemistä, mutta onneksi on muistot, valokuvat ja muut tallenteet - ja tämän kaltaiset esitykset.
Esineitä on käytetty yli 300, mutta vaikuttaa että niitä voisi olla tuhansiakin. Vanhoja tavaroita, siis rukkeja ja heinähankoja, ufonmallisia ilmankostuttajia ja kirjoituskoneita, kokometallisia silitysrautoja, hetekoita, keinutuoleja, kossupulloja, mankeleita ja vaikka mitä. Olen tietoinen että aikaa ei voi pysäyttää eikä sen suuntaa muuttaa, allekirjoitinhan aikaviisumin lähtöselvityksessä, mutta Kruununvintillä toivoisin ettei tämä esitys loppuisi koskaan. Matkaamme ajallisesti eteenpäin, halonhakkaajineen agraari-Suomesta eteenpäin, päätyen käsidesin ja hengityssuojainten luokse. Sataan vuoteen mahtuu paljon asioita. Esimerkiksi monenlaista kuulokuvaa (Kenen joukoissa seisot kajahtaa komeasti jonkun työväentalon backstagellekin kuultuna), ja ennenkaikkea monenlaisia näköhavaintoja. Esityksen voisi varmaan nähdä sadasti ja silti joka kerralle löytäisi uutta katsottavaa, oivallettavaa ja ihailtavaa. Tällä haavaa kaikki esitykset ovat loppuunvarattuja (paitsi yksi, mutta sekin varmaan menee sillä välin kun tätä kirjoitan), koska joka esitykseen mahtuu vain 15 ihmistä kerralla. Toivon hartaasti että niitä saataisiin lisää!
Goldbergin koneita nähdään monenlaisia, osa käyttää ihmisen työpanosta alkuunsysäävänä voimana, osa jotain muuta. Metsurin tekemät klapit sysäävät vaunun liikkeelle, kunhan siinä on tarpeeksi massaa. Esitys on sanaton (toki lähtöselvityksen ja opastuksen saa kummallakin kotimaisella), ja opaskyltit ovat kaksikielisiä. Välillä radiosta tai televisiosta tulee suomenkielistä ohjelmaa. Matkan varrella pääsemme todistamaan myös urheilu-Suomen kultahetkiä, menneen talven lumia nekin. Mykkiä ihmishahmoja putkahtaa esiin yllättävissä paikoissa, osana lavastettuja pikku näyttämöitä.
Mietin miten kauan tätä on vintille rakennettu. Mietin myös miten kauan kestää kaiken asettaminen esityskuntoon. Mietin monenlaista kun vaellan tunnin verran vintillä hämärässä, yllätyksestä toiseen. Nauruja, epäuskoisia äännähdyksiä, mutta enimmäkseen me vain olemme hiljaa nauttimassa.
Jarkko Forsmanin valosuunnittelu on dynaamista ja millintarkkaa. Sen lisäksi että se opastaa katsojia eteenpäin, se myös ohjaa katseemme oikeaan suuntaan. Myös Niklas Nybomin mukaansatempaavat äänet herättävät mykät kuvaelmat eloon. Lavastaja Johanna Latvala on tehnyt mielikuvituksellisen ja jättimäisen urakan taikoessaan nämä näkymät vintille. Mikä määrä tavaraa ja miten hienoja kohtauksia. Sandrina Lindgren ja Janna Haavisto ovat toimineet sekä luovina teknikoina että asuista vastaavina, huikea urakka sekin. Ville Kurki on dramaturgina. Ishmael Falke ohjaajana on tehnyt myös ison työn pitääkseen kaiken kasassa.
Grus Grus Teatteri on kyllä vertaansa vailla. Näinä korona-aikoina kun muualle lentämään ei pääse, niin he lanseeraavat henkinen lentoyhtiö -konseptin. Aikamoisia matkoja tämän henkisen lentoyhtiön siivillä on päässyt vuosien varrella kokemaan. Esitykset jaksavat aina yllättää ja sävähdyttää ja Väistämätön oli kyllä ihan lyömätön. Toivottavasti saadaan lisäesityksiä, koska haluan tälle lennolle uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen...
Kuvien copyright Jussi Virkkumaa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti