Kun sinä käyt taloksi, talo käy sinuksi.
Bussissa pääsemme katsomaan videolta kolmen nuoren automatkaa. Sisarukset Emma (Killa Keränen) ja Eeva (Hanna-Leena Henriksson) ja tämän poikaystävä Jussi (Aleksi Rantanen) ovat matkalla Jussin vanhempien huvilalle. Matkalla sinne sattuu jotain, jonka takia nuoret joutuvat jalkautumaan ja hakemaan apua läheisestä talosta. Siellä kun kutsuvasti palaa punainen valokin. Meidän matkamme tyssää myös, tiellä on oranssivaloinen auto. Matkustajat supattavat keskenään että kuuluuko tämä esitykseen. No ei kuulunut, mutta hyvin se saadaan juoneen ympättyä mukaan! Harmittavasti vaan pieni viiveemme kostautuu, koska pääsemme perille paljon sen jälkeen kun matkavideo on jo loppunut. Vaan eipä hätiä, Emma, Eeva ja Jussi odottavat meitä mökin ovella. Katsojat asettuvat tuvan reunoille katsomoon ja sitten pääsemme seuraamaan miten eksyneet käyvät taloksi.
Ryhmän dynamiikka toimii miten kuten, kaikki ei taida olla ihan siltä miltä näyttää. Jännitettä ilmassa on jo ihan ilman autiotalon tuomaa lisäpelotettakin. Sisaruksilla on monenlaista selvitettävää keskenään ja teologiaa opiskeleva Jussi pyristelee jotenkin avuttomana välissä. Salaisuudet paljastuvat pikkuhiljaa, ja samalla myös talo alkaa kertomaan omia salaisuuksiaan. Eeva löytää vanhan päiväkirjan ja joku soittaa lankapuhelimeen (todellinen LANKApuhelin!). Hinausautoa pitää odotella aamuun ja puhelimille ei ole kenttää... Mitä yö tuo tullessaan?
Ruuvia kiristetään pikkuhiljaa ja pieniä kauhunväristyksiä saadaan kyllä kokea. Mitä mökissä on tapahtunut? Helmin päiväkirja paljastaa asioita, mutta jättää paljon myös kertomatta. Kannattaako pukea edesmenneiden helmiä kaulaan tai kettupuuhkia niskaan? Auttaako teologianopiskelijan höpöhöpölatinalla lausuttu manaus karkoittamaan haamut? Voiko yskä siirtyä menneisyydestä nykyaikaan? Emman lapsettomuus peilautuu hienosti menneisyyden kutkuttavan karmaisevaan ronkkimisrautaan ja lapsenpäästäjän puuhiin. Sammakot ja ampiaiset tuovat mukaan eläinsymboliikkaa. Kakluunista kuuluva hieno Kuplat-laulu sopii tunnelmaan oivallisesti.
Esitys pelaa hyvin taitavalla äänisuunnittelulla ja valosuunnittelulla, molemmat Veikko Pullin, Jaakko Vuolinkon ja Neea Viitamäen suunnittelemat. Paljoa ei edes tarvita efektien ja tunnelman luomiseen, autoonkin riittää kaksi pyöreää lyhtyä. Ja paljon kynttilöitä, tietenkin niitä vanhassa talossa tarvitaan. Tuuli ujeltaa nurkissa juuri sopivasti. Lavastus ja tarpeisto (Jaakko Vuolinko, Marjo Maula ja Heidi Helkiö) on pieteetillä koostettu: seinillä ryijyä, vanha radio, kakluuni nurkassa, kaikki sellaista ajan patinoimaa. Tilaa on muokattu pienemmäksi sermeillä, ja niiden taakse pääsee myös nopeasti pujahtamaan. Jo pelkästään ovien avautuminen "itsekseen" riittää pompauttamaan jotkut katsojat penkeistään.
Synnein suljettu on myös hyvä esimerkki siitä miten kauhua voi luoda ilman veren häivettäkään (no vähän kuivunutta vanhassa yöpaidan helmassa). Välillä huudetaan aika lujaakin, mutta vielä ei sentään korvatulppia tarvinnut. Menneisyyden henkilöt ovat oikeasti pelottavia ja uhkaavia. Helmi (Marjo Maula) ja varsinkin Johannes (Antti Leino) sekä Kyöpelin Anna (Sirpa Soininen) tuovat tupaan menneisyyden ummenhtuneen tuulahduksen. Pientä painostavaa fyysisyyttäkin koetaan; Jussi on tiukilla pariin otteeseen. Minä olen ylösnousemus ja elämä.
Menneisyyden oudot tapahtumat eivät ota loppuakseen, vääryydet on oikaistava ja lopussa sitten levätään. Ehkä. Talo itsessään on imenyt sisäänsä pahuutta, joka purskahtaa esille uudestaan ja uudestaan. Synnein suljettu jättää paljon kysymyksiä auki, ja paljon pohdittavaa pilkkopimeään yöhön poistuville. Punainen lyhty syttyy palamaan seuraaville kulkijoille.
Taas kerran on todettava että onni ovat lisänäytökset. En nimittäin mahtunut enää mukaan loppuvuoden esityksiin, tai niihin mihin olisin mahtunut en päässyt. Sen siitä saa kun herää niin myöhään. En olisi tiennyt kyllä koko esityksestä mitään, ellei ystäväni Talle olisi käynyt katsomassa ja kehunut.
Näitä tammikuun lisäesityksiä on jäljellä vielä kolme, ja tilaa on vielä hieman muutamalle rohkealle. Ehdottomasti kannattaa kokea! Suosittelen myös Helmin eväspussia matkaevääksi, kaupan päälle saat osuvan (ja yksilöllisen) ennustuksen tuonpuoleisesta.
Kuvien copyright Minttu Viitamäki.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti