Ja aika avoimin mielin tässä saa ollakin. Katsojat istuvat pienen Willensaunan katsomossa, ja osa meistä lavalla. Saamme kuulokkeet ja niitä testaillaan. Sitten alkaa matka. Tie Konyaan on oikeastaan kuin kuunnelma, missä saamme hieman ärsykkeitä myös silmille. Esityksen ensimmäisessä osassa, mikä kestää tunnin, pääsemme virtuaalimatkalle Turkkiin, matkaamaan Virmanin kanssa Konyaan. Virman vaelsi Turkin maaseudulla 670 kilometriä Istanbulista Konyaan, ja nauhoitti samalla matkaansa ja mietteitään.
Tämän matkakertomuksen sekaan on miksattu monenlaista musiikkia klassisesta kansanmusiikkiin. Jos laittaa silmät kiinni, niin tämä on täydellisen harras ja seesteinen kuunnelma. Sitä voi vain uppoutua äänimaisemaan ja tempautua mukaan lintujen ääniin, kärpäsen surinaan, veden solinaan, imaamin messuamiseen ja koiran haukuntaan. Sekä Virmanin kommentoivaan ja pohtivaan matkantekoon.
Matkan päämäärä on Kenya, suuren dervišširunoilija Rumin hautapaikka, joka vetää puoleensa tuhansia pyhiinvaeltajia vuosittain. Siihen jatkumoon myös Virman liittyi. Esityksen valmistelu Turkin matkoineen kesti kolmisen vuotta. Teatterinjohtaja Myllyaho oli ollut hyvin joustava. Ohjeenaan oli, että menkää kävelemään, katsotaan mitä siitä syntyy. Ihanan kannustavaa!
Esityksen aikana opin paljon lisää niin sufilaisuudesta, runoilija Rumista, vanhoista kielistä ja kulttuureista. Juuri mitään en niistä tiennytkään ennen, eli esitys oli hyvinkin sivistävä. Ehdottomasti positiivista oppia jotain uutta.
Esityksen toisessa osassa Virman haastatteli (joka esityksessä vaihtuvaa) asiantuntijavierasta, joka tällä kertaa oli tutkija Mikko Viitamäki Helsingin yliopistolta. Puolen tunnin keskustelun lomassa keitettiin ja nautittiin trangialla tehtyä teetä, ja rupateltiin lavalle kannetun pirttipöydän ääressä Rumin runoista ja kulttuurista, esityksestä ja monesta muusta asiasta. Todella avartavaa ja kiinnostavaa! Saimme lisäksi kuulla Viitamäen lausuvan persiaksi Rumin runon. Se kuulosti soljuvalta ja hienolta, jotenkin muinaiselta.
Esitys oli hyvin pelkistetty, ja varsinaisen kuunnelmaosuuden aikana sitä vajosi jonkinlaiseen hurmioon tai transsiin. En ole ihan varma vieläkään oliko tämä aiheeltaan tai edes toteutukseltaan minun juttuni, mutta ainakin jotain taatusti erilaista ja hienoa.
Käsikirjoitus ja konsepti on lähtöisin Ari-Pekka Lahden kynästä (joka muuten juuri seuraavana päivänä esityksestämme nimitettiin dramaturgiksi HKT:lle, onnea!). Jos oli Tiina Luoman loihtima äänisuunnittelu tärkeimmässä roolissa koko esityksen ajan, niin myös Titus Torniaisen minimalistinen ja hypnotisova valosuunnittelu kiehtoi. Koska juuri muuta lavastatta tai rekvisiittaa ei nähty, Virmanin kävelysauvoja lukuunottamatta, niin valot loivat lavalle kaiken. Kahdentoista valospotin kehä tai kruunu valaisee lavalla hitaasti pyörivää Virmania, joka luo liikkeessään derviššimäistä ympyrää. Hyvin hitaasti, hypnoottisesti. Panu Varstalan kädestä oli lähtöisin esityksen ohjaus ja koreografia, ja piipahti hän itsekin lavalla hypnotisoimassa hitaalla kiepunnallaan.
Virman tanssii verkkaisesti ympyrää ja samalla kuulemma hänen matkansa etenemisestä Turkissa. Jos häneltä unohtui matkalla identiteetin mietintä, niin unohtuu se katsojaltakin. Pää tyhjenee omista ajatuksista. Kokemus on hyvin intiimi. Ensinnäkin jo se että istun lavalla, enkä katsomossa. Ja jotenkin se kuulokkeista kuuntelu sulkee minut omaan pieneen maailmaani, missä muut katsojat tai ulkomaailma ei häiritse. On vain minä ja tämä äänimaisema. Taatusti erilainen ja uniikki esitys, pieni riitinomainen pako arjesta ja meditaatiohetki kaiken arjen hälyn ja kiireen keskellä. Rumin kirjoittamat tekstit valaisevat Virmanin vaellusta Turkissa ja samalla myös meitä katsomossa. Hänen kirjoituksiaan on mukana meidän kuunnelmassammekin. Viitamäki toteaakin, että esityksessä oli "samanlainen monitahoisuus kuin Rumin teoksissa".
Suosittelen Tie Konyaan -esitystä kaikille, jotka kaipaavat jotain hieman erilaista, pientä pakoa arjesta tai ajatuksia oman elämän suunnan etsimiseen. Seesteinen ja elvyttävä matka täysin vieraaseen. Esityksiä on vielä yksi tänä keväänä sekä muutama ensi syksynä. Tämä lienee mahdollista nähdä/kuulla jossain vaiheessa myös Yle:ltä - Yle Draama on mukana toisena tuottajana.
Kuvien copyright Jari Virman (telttakuva) ja Mitro Härkönen (esityskuvat).
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti