Eipä anneta sen häiritä että suosikkilaulaja on poissa. Uusi oopperatuttavuus minulle oli tämäkin eli Charles Gounodin säveltämä Faust. Vaikka tämä versio on ensiesitetty Savonlinnassa jo 1999, niin minä oopperanoviisina olen missannut toki tämänkin. Goethen tarinahan on suht tuttu, mutta tämä Jules Barbierin ja Michel Carrén libretto on taas yhdenlainen tulkinta aiheesta. Vilppu Kiljunen ohjaa ja reilu kolmetuntinen suhahtaa kyllä nopeasti. Yleisö antaa lopuksi (ja muutaman kerran välilläkin) raikuvat aplodit ja tuntuu että tämä on suositumpi kuin edellisiltainen Patarouva. Musiikillisesti tykkäsin kyllä Patarouvasta enemmän. Tarinana Faust on kyllä kiinnostavampi ehkä, mutta molempi parempi.
Olavinlinnan massiivista lavaa dominoi jättimäinen siipirakennelma. Koko esityksen ajan odotan sen siirtyvän, tai kääntyvän tai liikkuvan jollain tavalla. Kimmo Viskari on suunnitellut siipensä nerokkaasti. Kaikenlaiset myytit ja tarinat mihin liittyy lentäminen ja siivet vilahtavat mielessäni, jo ennenkuin kuulemme ensimmäistä nuottiakaan. Enkeleistä Ikarokseen ja vaikka mihin. Asiat tapahtuvat siipien suojassa?
Mutta kun esitys alkaa ja siipeen heijastetaan erilaisia kuvia - olen lopullisesti myyty. Anton Kulaginin suunnittelemat valot muuttavat siiven väriä, mutta eniten minua järisyttävät vanhat kuvat. Verenkiertoa, käden röntgenkuvaa, tähtitaivasta, uskonnollista kuvastoa... Uskonnollinen kuvasto oli muutenkin isossa osassa oopperaa. En tiedä onko Faust niin uskonnollinen ooppera, mutta ainakin tässä versiossa se korostui jotenkin, vai kuvittelenko vaan. Niinikään Kimmo Viskarin suunnittelemissa puvuissa noudatettiin puna/musta/valkoislinjaa, kuten valoissa ja lavastuksessakin. Päähineet toivat mieleeni jotain todella tuttua; hugenotteja tai keskiaikaisia eurooppalaisia rouvia. Upeat, upeat puvut kertakaikkiaan.
Upeaa oli myös erittäin isossa osassa olleet kolme naistanssijaa (nimiä ei suureksi harmikseni ole mainittu missään), jotka Macbethin noitien lailla putkahtelivat esille milloin missäkin. Herransa käskyläisiä, viettelijöitä, ja kerrassaan taitavia tanssijoita. Lisäys: tanssijoiden nimet oli myöhemmin lisätty Oopperajuhlien kotisivuille. Eli kiitos Meeri Lempiäinen, Anna Stenberg ja Satu Rinnetmäki.
Kyllä tässä pääosan vie ehdottomasti uskomattoman karismaattinen ja suorastaan hurmaavan viettelevä Mefisto (Petri Lindroos) eikä paljon vaatimattomampi Faust (Jesus Garcia). Hyvin tämäkin tosin lauloi, mutta ihan statistiksi jäi itse Saatanan rinnalla. Tämä oli kaikin puolin vaikuttava ilmestys, kermanvärisessä luomuksessaan ja verenpunaisessa solmiossa, ja pilkettä silmäkulmassa. Kyllä se todellinen (sanoisinko peräti saatanallinen) hahmokin lopuksi nähdään, ja siitä on sitten jo viehätysvoima kaukana. Mutta nappisuoritus maskeeraustiimiltä (ja suunnittelulta a'la Marjo Riihimäki) ja toki myös puvustukselta. Ja kyllä se ääni ja olemuskin on häikäisevä! Karismaa kyllä Saatana tarvitseekin, viekoitellakseen Faustin pahoille teille. No, itsehän tämä haluaa olla nuori ja komea, että naiset lankeaisivat jalkoihinsa. Ja pim! Salamannopeasti kumaraisesta vanhuksesta viitassaan kuoriutuu salskea urho!
Saatanan ja hänelle sielunsa myyneen Faustin lisäksi päähenkilönä on kaunis, nuori ja viaton Margareta (Marjukka Tepponen). Tämä valitettavasti kaikesta hyveellisyydestään huolimatta lankeaa Faustin pauloihin, todella ikävin seurauksin. Sotaan lähtenyt veli Valentin (Clemens Unterreiner) pyytää ystäväänsä Siebeliä (Erica Back) huolehtimaan siskostaan, mutta ei auta Siebelin huolenpito vaan Margareta joutuu vietellyksi. Siebel on itsekin ihastunut neitoon, mutta hänen vaatimattomat kukkasensa suorastaan lakastuvat Faustin korulahjojen rinnalla.
Kun Valentin palaa raajarikkona (ja sotaneurooseista kärsien) vastassa on langennut sisko. Viattomasta neidosta on tullut yhteisön hylkiö. Rikottu, mutta uudenlaista vahvuutta silti saanut. Margaretan tragedia on rakastua väärään mieheen (Faust), vaikka tarjolla olisi hyvä ja kunnollinenkin (Siebel). Tepponen ja Back on molemmat mun suosikkeja; kummallakin on kaunis ääni ja lavasäteily kohdillaan. Back oli muuten taas housuroolissa, kuten keväällä Tampereen Veljeni vartijassakin. Tämän porukan lisäksi lavalla nähtiin "kypsänpuoleinen" Martta (Tiina Penttinen), joka on juuri jäänyt leskeksi ja joka myös lankeaa Saatanan viettelylle. Taisikin olla Martta joka Saatanan vaatteet sai sekaisin... Ja lisäksi muhevaääninen Wagner (Jussi Merikanto).
En voi sille mitään että taas kerran tuntuu siltä että tenori (tässä Faust) saa tylsimmät roolit. Ja bassot (Mefisto) ja baritonit on pahiksia - ja siten yleensä myös kiinnostavimmissa osissa. Oopperoiden juonet ovat aika heppoisia, siis se varsinainen lyriikka. Samoja asioita toistellaan ja aika naiivejakin nämä usein ovat. Kukaanhan ei siis jaksaisi lukea tämmöistä proosaa! Tai näytelmää. Oopperoiden hahmot kokevat kaiken niin intensiivisesti ja täysillä. Rakastutaan, petetään, kuollaan - mikään tunnetila ei jää puolitiehen.
Välillä tuli mieleen kuin Marvel olisi ollut mukana oopperan taustavoimissa: lavallahan ovat ilmetyt Doctor Strange ja Ironman! Ja miten mulle tuli nahkatakissaan ja sivuilta auki olevista housuissaan heiluneesta Valentinista joku myöhempien aikojen Onnenpäivien Fonzie, jolta on moottoripyörä vaan hukassa.
Tämä Faust jätti kyllä mieleeni monta mykistävää näkyä. Saatanan punainen kädenjälki Faustin rinnassa, virtaava veri, massiiviset joukkokohtaukset, Saatanan tekemät silmänkääntötemput/ihmeteot juomaa suihkuavine tyyppeineen, Saatanan hienosti toteutettu katoaminen ja ilmestyminen, Martan häikäisevä punainen puku valtavine hihoineen, sotaisat kohtaukset jykevine sotalauluineen, tulisohdut, verta valuva orjantappurakruunuinen Jeesus. Mutta ehkä visuaalisesti tyrmäävin kohtaus on lattiasta nousevat ja itseään paljaisiin yläruumisiinsa ruoskivat tyypit. Uskonto ajaa monenlaisiin tekoihin. Ja se kun Saatana on ottanut oikean olomuotonsa (punaisissa haaremihousuissaan!) ja hotkaisee Margaretan istukan suihinsa. Hurme peittää kaiken. HUH! Lopuksi valkoinen kuoro ja Jeesuksen mahti voittaa kaiken. Mutta Faustia ei enää pelasta mikään. Kauppa on kauppa, ja sielu on myyty.
Jäin tosin pohtimaan miksi Faust hylkäsi Margaretan. Kun Saatana käski? Kun sai haluamansa eli tämän neitsyyden? Kun kyllästyi ja halusi uuden naisen? Tarvitsee selkeästi tutustua librettoon ja Faustiin muutenkin lisää. Vaan tarvitseeko sitä ihan kaikkea aina ymmärtääkään.
Vaikka alussa sanoin että Faust on oopperana minulle uusi tuttavuus, niin onhan siinä yksi tuttu aaria sentään. Nimittäin Tintti-sarjakuva-albumeissa seikkaileva oopperadiiva Milanon satakieli Bianca Castafiore laulaa aina Faustin Koruaariaa (Ah ma nauran, kun kuvani näin kauniina peilissäin nään). En siis ole kuullut sitä koskaan, mutta tuttu se oli silti. Hienoa oli kuulla se nyt näin oikeastikin, ja nyt ymmärrän kontekstinkin! Ja bonuksena vielä Marjukka Tepposen kauniisti laulamana (taatusti parempi kuin Castafioren tulkinta!).
Savonlinnan Faust oli sekoitus goottikauhua, mahtipontista musiikkia ja huimaa visuaalista tykitystä. Uskonto on isossa osassa ja mieli ei kerkeä edes prosessoimaan kaikkea sitä symboliikkaa mitä lavalta vyöryää verkkokalvoille. Aivan euforinen kokemus suorastaan, ja heti haluaisin nähdä tämän uudelleen. Mielellään Ville Rusasella varustettuna, kiitos.
Esityskuvien copyright Soila Puurtinen ja Valtteri Hirvonen,
loppukiitoskuvat omiani sekä siipikuva esityksen alussa.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Faustin tanssijat ovat Petri Kekoni Companyn jäsenistöä: Meeri Lempiäinen, Satu Rinnetmäki ja Anna Stenberg (www.kekonico.fi).
VastaaPoistaTanssijoiden nimet oli päivitetty myös Oopperajuhlien nettisivuille.
Haa mahtavaa! Että tanssijatkin huomioidaan "virallisesti", koska heillä oli niin iso ja näkyvä rooli. Kiitos!
PoistaIlokseni huomasin että myös Patarouvan tanssijat oli päivitetty oopperajuhlien sivuille.
Poista