keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Mahdolliset maailmat / Kansallisteatteri 19.4.2016

Kolmatta kertaa katsomassa mainiota Mahdolliset maailmat Kansallisteatterissa. Edelleenkin (näin kolmannella kerralla) se kolahti kovaa. Tällä kertaa teatteriseurana mukana olivat vanhempani, jotka myös tykkäsivät.

Seppo Pääkkönen ei ollutkaan paikalla, mutta onneksi paikkaaja löytyi läheltä eli Antti-veli. Joka periaatteessa luki roolin paperilta, mutta ei siihen paperiin tarvinnut montaa kertaa turvautua. Eli hyvin sujui paikkaus.


Kyllä tästä edelleen sai uutta irti, ja nyt saattoi keskittyä kaikenlaisiin pieniin yksityiskohtiin ja nyansseihin. Miettiä miten roolihenkilöt ovat kehittyneet sitten edellisten kertojen (enskari 17.2. ja toinen kerta 16.3.) ja ovathan ne. Ihailla loistavia näyttelijöitä, valoja, lavastuksen yksityiskohtia. Hekotella tutuissa kohdissa ja odottaa että kohta tulee SE kohta ja kohta tuo sanoo NIIN.

Joku (aika moni itse asiassa) joskus ihmettelee miksi mä haluan käydä katsomassa samoja esityksiä uudelleen. Että eikö se kyllästytä. No ei todellakaan. Sehän on ihan parasta, jos on siis hyvä näytelmä, hyvä tekijätiimi, tai siinä on vaan tarkemmin selittämätöntä JOTAIN. Jokainen esitys elää ja kasvaa ja kehittyy ja muokkautuu esityskertojen määrän kasvaessa. Ja sitä kehitysprosessia on upeaa seurata. Suosittelen lämpimästi, mikäli mahdollista ja joku esitys tekee jonkunlaisen vaikutuksen ekalla kerralla.

Mä tykkään käydä ensi-illassa (tai mahdollisimman likellä sitä) ja sitten uudelleen esityskauden keskivaiheilla. Ja mahdollisesti sitten vielä ihan viimeisiä esityksiä katsomassa. Jos siis se on ollut joku vaikutuksen tehnyt juttu. Tylsää on ehtiä jotain katsomaan ihan vikoihin esityksiin, rakastua siihen päättömästi, ja todeta että se oli siinä. Ei enää mahdollisuutta kokea tätä uudelleen. Ja jos esitys jättää epävarman olon, kuten esimerkiksi mulle HKT:n Hamlet taannoin, ja et ollut ihan varma oliko se mestariteos vai mikä. Niin silloin ehdottomasti uusintakierros on paikallaan! Tokalla kerralla mullekin vasta valkeni miten mestarillinen se HKT:n Hamlet olikaan!


Ja sitten takaisin asiaan... Esityksen jälkeen odotimme kadulla hieman huonosti liikkuvan äidin kanssa kun isä oli hakemasta autoa. Esko Salminen käveli ohi, ja saimme kehuttua tuoreeltaan esitystä. Melkein valuin lätäköksi maahan, koska mieshän on vaan niin loistava näyttelijä (kyllä, tunnustan ihan julkisesti fanittavani ja arvostavani miestä stratossfääriin asti).

Esityksiä on vielä 19.5. asti, ja lippuja saa vielä kaikkiin loppuihin näytöksiin. Suosittelen enemmän kuin kovasti, jos tämä herkkupala on vielä näkemättä! Ei sitten meinaan jatku syksyllä.


Valokuvien copyright Stefan Bremer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti