Niin, siis Macbeth vedettiin ensimmäiseen maailmansotaan siirrettynä, ja aika hyvin se toimi! Tai oikeammin, tapahtumiin mitkä johtivat 1. maailmansotaan (Duncan = arkkiherttua Frans Ferdinand). Kuulostaa aika mahdottomalta saada puristettua tämä näytelmä vajaaseen 2 tuntiin, väliaikoineen kaikkineen, mutta onnistui ihan hyvin. Tekstistä oli mukana kaikki oleelliset ja ikoniset Macbeth-jutut, ja paljon joutokäyntiä oli jäänyt pois. Toimi, ainakin mulla. Ed Hughes oli sekä ohjannut että lyhentänyt/muokannut näytelmän tekstin.
Musta on aina mielenkiintoista kun näytelmä tuodaan irti omasta ajastaan ja sijoitetaan johonkin muuhun, edellyttäen että mulla on tietoa näytelmästä jo entuudestaan. Erityisesti tämä pätee Shakespearen juttuihin. Siis tykkään katsoa sitä historiallisena pukudraamana ehkä kuitenkin eniten, mutta tuttuja klassikoita on kiva kierrättää ja uusia ja tehdä jotain tuoretta. Joskus ne toimii (Hgin Kaupunginteattern Hamlet esimerkiksi) ja joskus ei nyt niin hyvin (Trafalgarin Richard III). Mutta kiinnostavaa silti. Siispä tämäkin Macbeth oli niin kiinnostava.
Yksi näytelmän kiinnostavimpia tyyppejä oli kabaree-tyylinen haitaristin soittaja, joka tuppasi varastamaan esityksen aina kun ilmaantui lavalle. Grace Chilton osasi myös laulaa. Hän oli siis sekä Porter että Witch. Muutenkin tässä vaihdettiin roolihahmoja melkein lennosta, koska näyttelijöitä oli vaan se 15 eli koko kurssi. Ja moni nainen oli miehen roolissa. Skottilaiset tässä olivat saksalaisia (preussilaisia?) ja puvustus sitten sitä luokkaa. Jotenkin se sopi tähän hyvin, koska sitten lopussa englantilaiset hyökkäsivät puskat repuissaan yleisön joukosta (Birnamin metsä). Ja esimerkiksi Duncanin murhan jälkeen tämän pojat pakenevat Venäjälle ja Englantiin.
Kuinkakohan kauan Jeremy Neumark Jones pitää nimessään tuon keskiosan, sitten kun hänestä tulee suuri sankari lavoille? Näyttelijänäkin oikein hyvä, mutta erityisesti tuolla sankarilookilla pääsee varmaan pitkälle (näytti hyvin paljon nuorelta Robert Sean Leonardilta, sen näkönen kun se oli Kuolleiden Runoilijoiden Seurassa siis). Hyvin suoriutuu Macbethin roolista, eikä edes aavistuksen lievä s-vika haittaa. Se Banquon haamun näkeminen ruokapöydässä ja siitä seurannut hulluuskohtaus olivat oivaa katsottavaa. Ja legendaarinen Tomorrow-puhe, jonka out brief candle -kohdassa kuollut Lady Macbeth (Sophie Dyke) tulee haamuna halaamaan miestään. Muutenkin Lady M. onnistuu hyvin, vaikkakin hieman enemmän olisin toivonut sitä pahuutta mukaan.
Pidin kovasti myös Sam Heviconista (Banquo). Hieman sarjakuvasankari Tinttiä muistuttava Fabian McCallum (Macduff) oli erinomainen, varsinkin siinä kun tämä saa kuulla perheensä murhatun. Duncania esittävä Dominic Grove on kyllä erikoinen ilmestys. Muhkeassa kokoparrassa mies näyttää nelikymppiseltä, mutta on 22! Siinä missä kollegansa JNJ on saanut komeaa ulkomuotoa, niin tämä herra tullee esittämään hyyyyvin erilaisia rooleja. Erittäin persoonalliset kasvot. Onneksi persoonallisille kasvoillekin lienee töitä, kun on hyvä näyttelijä!
Hidastettuja (Matrix-tyylisiä) kohtauksia, saksalaisia juomalauluja, noidat bordellityöntekijöinä - taatusti hieman erilainen Macbeth! Macduffin perheen murhaaminen on kuin Kellopeli Appelsiinistä. Ja se varjonukke-esitys oli myös hieno! Näytelmä kyllä loppuu hieman töksähtäen, ilman että katsojaa mitenkään valmistellaan.
On hienoa miten musikaalisesti lahjakkaitakin tässä porukassa on. Huilua, trumpettia, klarinettia... Ja laulua. On niin kivaa kun näyttelijät väläyttävät muitakin osaamisalueitaan.
Kovin moni ei ole kerennyt kriitiikkejään vielä tästä antaa, mutta Mark Shenton nyt ainakin. Kahdessakin eri paikassa eli The Stagen sivuilla ja What's On Stagen sivuilla. Molemmissa 3 tähteä, mutta erilaiset arvostelut.
The Prussian army uniforms are a good fit for this play, Dominic Grove's bearded avuncular King Duncan representing a dynastic authority of jackboots and medals that is not unreasonably overturned. The witches discard their glittering ball gowns for outdoor rags as society comes apart at the seams under the barbaric, indiscriminate assault of the new regime. (What's on Stage).
There’s an inexorable logic and inevitability to the path pursued by Macbeth as he murders King Duncan and takes the throne of Scotland, leading to more brutal murders and civil war. Staged with urgency and an uncluttered simplicity, on a bare stage enclosed in simple grey curtains, the show has clarity and purpose. (The Stage)
Toinenkin juttu esityksestä löytyi, nimittäin A Younger Theatre -sivuilta.
Yksi pieni anekdootti vielä tiistain matineasta. Katsomossa oli kauheasti (suurin osa) koululaisia. Itse istuin permannon 4. rivin keskellä. Siinä mun rivin päässä sekä 3. rivillä oli kymmenkunta tyhjää paikkaa. Mikä ei sinällään ollut kummallista, koska tyhjiä paikkoja oli muuallakin. No, hieman ennen kuin esitys alkoi, siihen tuli porukka pukumiehiä ja muutama nainenkin korkeissa koroissaan ja näyttävissä kaulakoruissaan. Nyt oli kuiteskin matinea, eikä myöskään mikään loppuunmyyty spektaakkeli, että sikäli se porukka poikkesi hieman muista katsojista. Lähimmäksi mua istunut tummatukkainen mies katseli ympärilleen valppaana, ja sen vieressä istunut tyyppi oli kovin tutunnäköinen. Selkeesti turvamiehen näköisiä (isoja korstoja, nappi korvillaan) ei ollut, mutta tämä tumma mies näytti kuiteskin siltä että tsekkasi rutiininomaisesti ympäristönsä. Se kaljuhko tutunuoloinen mies soitti mulla heti kelloja, että on joku kuninkaallisen perheen jäsenistä, mutta en sitten pohtinut koko porukkaa sen koommin kun esityskin alkoi.
Esitys alkoi ja loppui ja väliajalla tämä seurue katosi jonnekin takahuoneisiin kai. Ja esityksen jälkeen lähtivät siitä hyvin nopeasti pois (ovi oli juurikin sillä kohtaa sopivasti). Unohdin jo koko asian, kunnes palasin kämpille ja googletin koneella. Ensimmäinen haku osui heti oikeaan, sillä HRH Edward, Wessexin herttua, on NYTin suojelija (patron), niin sillä aloitin haarukoinnin. Ja kuninkaallisen perheen kotisivuilta käykin ilmi, että hällä on teatteritaustaa ja suurta kiinnostusta asiaan muutenkin (The Earl has a great interest in the arts and sport, which are reflected in both his public role and private life. His Royal Highness regularly attends concerts and theatre shows associated with his patronages.) Eli ei se sitten ollutkaan mikään ihmejuttu, että esitystä oli katsomassa. Mulle tietty oli iso juttu, olla prinssi Harryn sedän kanssa katsomassa samaa esitystä, ja vieläpä kahden metrin päässä :-) Edward on ollut näemmä töissäkin teatterialalla:
Prince Edward spent three years in the Royal Marines as a University Cadet but, after graduating from Cambridge, left to pursue a career in theatrical production.
His Royal Highness worked for two theatrical production companies, notably Sir Andrew Lloyd Webber’s Really Useful Theatre Company. Here he looked after Phantom of the Opera, Starlight Express and Cats, as well as being involved with the production of Aspects of Love.
Esityskuvien copyright Ellie Kurttz
Muut toki omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti