Nythän on käynyt niin, että sekä Tauno Kaukosen kirja Klaani, että siihen pohjautuva Kaurismäen ohjaama elokuva Klaani - tarina Sammakoitten suvusta on jäänyt minulta kokematta. Joten täysin ilman ennakkoasenteita saatoin suunnata Tampereen teatterin Frenckell-näyttämölle katsomaan Pasi Lampelan sovittamaa ja ohjaamaa näytelmää Klaani, joka nyt ensimmäistä kertaa nähdään teatterilavoilla. Tiesin että luvassa on jotain peri-tamperelaista ja jonkunlainen sukusaaga ja nuoren pojan kasvutarina, siinä kaikki. Tätä kaikkea sainkin.
Sammakoiden rötöstelevä perhe asuu Tampereen Pispalassa. Äiti Ulla (Elina Rintala) käy tehtaalla töissä ja käytännössä elättää perheen - kunnes saa tarpeekseen. Isä Samuli (Tommi Raitolehto) on juoppolalli pikkurötöstelijä. Sitten on Samulin isoveli Benjamin (Matti Hakulinen), yksi juoppo rikollinen lisää. Ja Samulin veli Leevi (Esa Latva-Äijö) ja tämän kaveri Roope (Arttu Soilumo) jotka ottavat näytelmän alussa hatkat vankikuljetuksesta. Taustalla kummittelee kuoleva isoisä vanha-Aleksanteri, jolla on myös rikollistaustaa.
Kaikkien näiden hampuusien ja hunsvottien keskellä kasvaa nuori Aleksanteri (Antti Tiensuu), joka ihailee erityisesti Leeviä ja Roopea ja haluaa samankaltaiseksi. Isänsä jonain selväjärkisenä hetkenään hankkii pojalleen töitä metalliverstaalta, että tämä pääsisi noista ympyröistä pois. Mutta likainen ja raskas työ ei maita pojalle, kun ympärillä olevat miehen mallit näyttävät että helpomallakin voisi päästä. Ihastus Mirjaan (Annuska Hannula) houkuttelee kyllä pysymään kaidalla tiellä, mutta... Aleksanteri kapinoi: miksi hänen pitäisi olla joku suvun ainoa toivo, kun kaikki muut vain rötöstelevät?
Hakulisen esittämä poliisi koittaa johdattaa poikaa pois turmion tieltä, mutta haasteita se tuottaa. Aleksanteri on aika naiivi, ja isot pojat tätä kyllä sitten hyödyntävät tehokkaasti, varsinkin Roope. Nuori mies joutuu kamppailemaan hyvän ja pahan välissä. Kamppailua on kiinnostava seurata, varsinkaan kun en tiedä lopputulosta. Voittaako Mirja, aloittavatko nuoret uuden elämän jossain muualla, vai lähteekö Aleksanteri sukulaisten viitoittamalle rikoksen tielle? Äidin muutto Ruotsiin ei kyllä asioita auta.
Näyttelijät tekevät mainioita roolisuorituksia. Tylyjä ja realismin kovettamia miehiä. Varsinkin Latva-Äijön paatunut Leevi on hieno hahmo, miehellä on kuitenkin halu jelpata nuori Aleksanteri pois sukurasitteesta. Myös Latva-Äijön maanläheinen työnjohtaja on hyvä hahmo. Hakulisen Benjamin on jotenkin sympaattinen ja aika velikulta, vaikka rikollinen onkin. Enkä voi olla ihailematta Raitolehdon kammottavaa Samulia, monellakin tapaa ällö tyyppi, mutta niin taitavasti näytelty. Soilumon Roope on todella äkkiväärä ja pelottava ja tämön Ritsari taas reppana pyrkyri. Monenlaisia miehenkuvia, jokainen koittaa selvitä sodanjälkeisessä Suomessa parhaansa mukaan.
Klaani on kyllä aika äijänäytelmä, mutta kolme vahvaa naisroolia on silti saatu mukaan. Eeva Hakulinen Vanhan Aleksanterin tyttärenä on joutunut kärsimään ärsyttävistä sukulaisistaan koko ikänsä, mutta näyttää päässeen kuvioista ulos. Ulla-äidin ratkaisu on muutto pois, hänkin siis selviää. Mutta mikä on nuoren Mirjan kohtalo, ensin Roopen ja sitten Aleksanterin tyttönä hän sitoo itsensä näihin kriminaaleihin ja poispääsy näyttää epävarmalta. Vapauden illuusio näyttäytyy hetkellisesti pikakännien avulla, mutta krapula on karmea.
Ympäristö on ankea ja kylmä, ja pelkistetyn karu lavastus tukee tätä hienosti. Näyttämöltä on riisuttu kaikki ylimääräinen, jäljellä on tiiliseinät ja puuta sekä seinillä kiemurtavat lavastusten köydet. Kuormalavoista rakennettu lava. Nyt ei hienostella, sen verran tylyä on Sammakoiden suvun meininki.
Samaa ankeutta ja arjen nukkavieruutta on pukusuunnittelussakin. Nahkatakeilla saadaan hieman arjen briljeerausta, muuten mennään duunarilinjalla. Mikko Saastamoisen käsialaa on sekä lavastus että puvustus. Mika Hiltusen valot luovat paljon hämyisiä ja kolkkoja nurkkia. Varsinkin Leevin kuulustelutilanteessa valot ovat hienossa roolissa.
Klaani edusti minulle kaikkineensa hyvää perusteatteria. Taitavasti tehtyä joka tasolla, mutta ei ihan lähtenyt lentoon ja sytyttänyt. Tulee hieman haikea ja surumielinen olo näiden tyyppien puolesta, rimpuilevat ja tempoilevat ja kurja elämää vaan jatkuu. Valoa ei näy tunnelin päässä jos ei sitä suostu näkemään. Klaani ei ole mikään hyvänmielenesitys, vaan ankaraa duunarirealismia.
Esityskuvien copyright Mika Hiltunen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti