Ja miksipä ei olisi ollut, koska tämä oli niin lämminhenkinen ja viihdyttävä esitys. Lastenteatteria parhaimmillaan siis. Minerva Kautto ja Maija Rissanen pelaavat hyvin yhteen kahtena pikkutyttönä jotka kohtaavat unimaailmassa, Feerissä. Sinne pääsee kun nukahtaa, mutta ei se ole unta. Siellä tapahtuu outoja asioita. Feerissä voi valita uuden nimen, tai nimetä muitakin juttuja uudelleen. Käteen ilmestyy pulla kun sen nimen sanoo. Kiepin avulla pääsee kulkemaan, mutta se vaatii toisen ihmisen ja tämän silmän avuksi. Mutta luuppiin ei saa joutua! Eikä mielellään myös liimaantua. Pois Feeristä pääsee kikattamalla tai pissaamalla (tämä tietysti herätti paljon kikatusta katsojissa).
Per Van den Bergin suunnitteleman lavastuksen muodostavat pystyyn nostetut sängyt, joissa tytöt heräilevät ja nukahtavat, ja pujahtavat sieltä Feeriin. Kiva joskus katsoa esitystä lavaa tästäkin vinkkelistä. Ihana yksityiskohta on myös valvemaailman käsinuket, varsinkin hömppä Rekku-koira. Yleisö pääsee myös hieman osallistumaan, eli hyräilemme hetken että saadaan unettomuudesta kärsivä tyttö nukahtamaan, takaisin Feeriin kaverin luokse. Tytöt tekevät erilaisia kokeita, ja vaikka Feerissä muistaa mitä normaalimaailmassa tapahtuu niin toiseen suuntaan se ei toimikaan. Paradigman muutos on muuten se juttu!
Marjaana Mutasen suunnittelemat ihanan pastellinsävyiset vaatteet ovat kuin Peppi Pitkätossun Huvikummusta, ja muutenkin tyttöjen look tuo mieleen Pepin. Ei huono esikuva kenellekään.
Tämä esitys on syntynyt näyttelijäporukan (mihin kuuluu myös Kolina Van den Berg kolmantena; porukasta aina kaksi kerrallaan on lavalla) ja ohjaaja Otso Kauton kanssa yhdessä improvisoiden. Käsikirjoitus syntyi näiden improvisaatiosessioiden tuloksena. Metodi toimii hyvin ja kieli on ihanaa leikittelyä, suuhun sopivaa ja yhtä lailla aikuisille kuin lapsillekin kivoja jippoja tarjoavaa.
Mikä esityksessä on ihan parasta on se lämmin ystävyys näiden tyttöjen välillä. Ainakin toinen on siellä oikeassa elämässä kovin yksinäinen, ja Feeristä löytyy hengenheimolainen, jonka kanssa hassutella ja jonka kanssa jutella - tai olla ihan hiljaa. Pitää myös uskaltaa tehdä asioita, vaikka ne vähän ehkä aluksi pelottaisivatkin. Minuun kolahti eniten se ajatus, että kun koskee toista niin mistä sitä tietä mihin toinen loppuu ja mistä toinen alkaa. Pätee niin hyvään ystävään kuin rakastettuunkin muuten.
Melkein jo tulee haikea loppu kun ystävysten polut erkanevat Feerissä, mutta sitten tapahtuu ihana yllättävä käänne! En kerro siitä sen enempää - menkää itse katsomaan. Esitykset jatkuvat vielä huhtikuussa ja lokakuussa Työviksessä. Erityisesti tämä on tarkoitettu 4-8 vuotiaille, mutta kyllä aikuinenkin tykkäsi.
Kuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti