tiistai 6. helmikuuta 2018

Älä pukeudu päivälliselle / Helsingin kaupunginteatteri 6.2.2018

Totean taas miljoonatta kertaa, että yleensä farssi ei ole mun juttu. Joskus toki joo, jos se on hyvin tehty. Miksi niitä pitää sitten ängetä katsomaan? Hyvä kysymys! Olen tämänkin Marc Camolettin Älä pukeudu päivälliselle nähnyt ennen (Tampereen teatterissa 2014) - ja tykkäsinkin. Ja sitä samaa se oli nytkin. Hyvin tehtyä teatteria, mutta ei mitään elämää syvempää.


Henri Kapulaisen ja Pentti Kotkaniemen suomentamaa näytelmää on vedetty vuosikausia pitkin ja poikin Suomea eri nimillä (Lainalakanat ja Ranskalainen pyjama nyt ainakin), ja aina se vaan ilmaantuu teatterien ohjelmistoihin. Onko tämä erityisen tykätty farssi sitten vai mistä johtuu suosio? Tällä kertaa komediamestari Jaakko Saariluoman kynsissä näytelmässä on kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita roppakaupalla. Tämä on oikeastaan esitys mihin sopii kauhean iso liuta osuvia suomalaisia sananlaskuja. Mitä useampi kokki, sen mielenkiintoisempi soppa.

Juonihan on sellainen tyypillinen farssi. Väärinkäsityksiä, vääriä identiteettejä, railakkaita menoja ja tuloja lukuisista ovista. Ylinäyttelemistä ja vähän elämää suurempaa touhua. Siis ihan arkisia juttuja, mutta semmoinen tietynlainen överiksi veto tekee kaikesta hieman vauhdikkaampaa. Kun muuten on peruselementit (puvustus, lavastus, valot, äänet) kunnossa, niin kaikki jää oikeastaan näyttelijöiden ammattitaidon ja ohjauksen taidokkuuden varaan.

      

Ja ammattitaitoa tästä porukasta löytyy. Ei nämä kovin syvällisiä henkilöitä ole, eikä se toki ole tarkoituskaan. Tarkoitus on koheltaa sen verran paljon että katsoja viihtyy ja viihdyttyy. Nää roolihahmothan on oikeasti aika kamalia; kaikki pettää ja huijaa ja kieroilee ja valehtelee. Mutta ne tekee sen ihanan hykerryttävästi. Pekka Strang on oivallinen neuroottisena ja arkisena Harrina, joka joutuu vähän niinkuin vahingossa vedettyä mukaan ystävänsä Matin (Pertti Sveholm) suhdesuhmurointeihin. Matin naiskuviot kun ovat monimuotoiset ja kaverin jeesiä tarvitaan sumuttamaan vaimoa ja rakastajatarta ja kohta ties vaikka ketä. Strang on kerrassaan valloittava. 

Matin vaimoa esittävä Jonna Järnefelt syttyy toisessa näytöksessä paremmin vauhtiin ja Sanna-June Hyde on viileäntyylikäs malli/kokki/rakastajatar. Mutta illan parhaan roolisuorituksen vetää kyllä ehdottomasti Katja Küttner, joka tulee paikalle kokiksi mutta joutuukin esittämään tyttöystävää. Rahan nyhtö tolloilta miehiltä onnistuu vaivatta. Varsin pirskahtelevan helmeilevä roolisuoritus! Ihan lopuksi ovesta kävelee sisään vielä Joachim Wigelius, jonka pelkkä fyysinen olemus herättää kaikissa lavalla olijoissa kutkuttavaa kauhua! Lopussa onkin sitten vielä juonenkäännettä luvassa kerrakseen. Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa, vai miten se nyt meni. Suutari pystykööt lestissään ja muita valikoituja sananlaskuja. Yksi vielä: syvissä vesissä ne isot kalat jne... (viittaan tällä Harriin).


Kyllä tässä menee jo salarakkaat ja kaikki muutkin sekaisin. Olosuhteet huomioon ottaen ihan viihdyttävä pläjäys, joka kyllä täytti farssikiintiöni koko loppuvuodeksi. Pikkutuhmailukiintiö taisi myös täyttyä hetkeksi. Tämä olisi kyllä oivallinen pikkujoulukauteen, mutta tuntuu yleisö sen löytäneen näin kevään korvallakin. Minä se en taaskaan muistanut miten ankea teatteripaikka tuo Arena-näyttämö on. Varsinkin aulatilat ovat puutteelliset, ja esityksen jälkeen narikka sumppuuntuu ihan totaalisesti. Eli vastaisen varalla koitan muistaa: ei katsomaan mitään talviaikaan, kun mukana pitää olla takki.


Kuvien copyright Tom Röllich
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

2 kommenttia:

  1. Tää on mullakin nyt listalla vaikka oon myös farssinihkeilijä. Lähinnä koska Pekka Strang, mutta kai se nyt pitää joku farssi aina välillä tuijotella.

    VastaaPoista
  2. Ihan oivallinen tämmöisille farssinihkeilijöillekin, varsinkin jos tarina ei ole tuttu :-) Yllättäviä käänteitä piisaa loppuun asti!

    VastaaPoista