Mutta ei aina voi onnistua. Muhun Lazarus ei nyt kolahtanut lainkaan. Löyhästi Bowien tähdittämään The Man Who Fell to Earth -leffaan (tai oikeammin ehkä alkuperäiseen kirjaan a'la Walter Tevis, mihin leffa perustui) perustuva näytelmä oli tavallaan niinkuin jukebox-musikaali. Bowien vanhoja biisejä, mutta tosi paljon uudempiakin (mitkä ei mulle ole lainkaan tuttuja) sekä kolme ihan uutta, tätä musikaalia varten sävellettyäkin. Mutta biisit, joita soitti 9-henkinen bändi lavan takaosassa, pleksi-ikkunoiden takana, oli ihan kummallisiksi sovitettuja. Hyvä kun aina edes tunnistin mikä kappale on kyseessä. Sellasta jazz/lounge-tyylistä musiikkia. Saahan musiikkia sovittaa ja muokata, mutta...
Tarina oli enemmän kuin sekava. Siinä seurataan Thomas Newtonin (Michael C. Hall) elämää muutaman päivän ajan. Tämä asuu hotellihuoneessa, juo giniä ja muistelee mennyttä rakastaan Mary-Louta (Sophia Anne Caruso). Joka aina välillä ilmaantuukin hänelle, vai tapahtuuko kaikki vain hänen päässään? Muuten tyyppi ei haluakaan menneitä muistella. Hänellä on henkilökohtainen assari Elly (Amy Lennox), joka kamppailee omassa avioliitossaan, miehensä ilmaantuu aina välillä mussuttamaan jotain. Välillä tyypit laulaa, välillä on angstia, välillä bändi soittaa verhojen takana piilossa, välillä näkyvissä. Kaikki on beigeä, haaleaa, laimeaa.
Mä en osaa sanoa tästä mitään rakentavaa. Esiintyjät lauloivat hyvin, erityisen upea oli Michael C. Hall, joka kuulosti todella paljon Bowielta. Myös Sophia Anne Caruso oli loistava, pienen keijukaisen kokoinen ja näköinen hahmo joka lauloi kuin enkeli. En tiedä oikein mikä näissä Ivo van Hoven ohjaustöissä on. Jostain (kuten vaikkapa Young Vicin A View From The Bridge) olen tykännyt ihan valtavasti. Ja sitten taas toiset (kuten Barbicanissa nähty Antigone) ovat ihan kamalaa kuraa. Mä en taida vaan ymmärtää.
Lavastuksesta ja valaistuksesta vastasi taas kerran van Hoven luottomies (ja partneri) Jan Versweyveld, ja kieltämättä valot olivat näyttäviä, kuten ne Tal Yardenin videosuunnitelukin. Kumpiakin oli käytetty hyvin runsaasti ja monipuolisesti.
Tämä oli ensimmäinen vierailuni väliaikaiseen King's Cross Theatreen, joka sijaitsee isossa teltassa heti samannimisen aseman vieressä. Hyvin siellä kaikki toimi ja oli lämmintä, mutta katsomorakennelma ei nouse kauheasti, joten hieman taaempaa ei näy kovin hyvin, varsinkaan jos edessä istuu joku pitkä. Mun edessä sattui olemaan sopivasti kolo. Mutta silti hyvä että oli kiikarit mukana.
Tästä on muuten myynnissä myös cast-recording, mutta eipä tullut mieleen hankkia. Muu yleisö tuntui olevan ihan fiiliksissä (nämä olivat ennakkonäytöksiä muuten), joten kai se vika on minussa, kun en ymmärtänyt. Ensi-ilta oli kaksi päivää oman käyntini jälkeen, ja muutama arvostelu on osunut silmiini. Kyllä tämä selvästi on ollut menestys myös Lontoossa, vaikkei mulle nyt iskenytkään.
Eli jos Lontoossa päin liikut (esityksiä on 22.1.2017 asti) ja lippuja saa vielä, niin suosittelen pienellä varauksella. Varmaan oikein hyvä Bowie-faneille. Sellainen minäkin luulin olevani, mutta ei tämä silti avautunut tai liikuttanut minua. Ei edes lopussa, Bowien ison kuvan äärellä. Ja vaikka Bowie oli tätä itse tekemässä, niin ainakin nämä Lontoon esitykset ovat selkeästi tribuutti hänelle.
Esityskuvien copyright Johan Persson
muut kuvat omia
Mä en osaa sanoa tästä mitään rakentavaa. Esiintyjät lauloivat hyvin, erityisen upea oli Michael C. Hall, joka kuulosti todella paljon Bowielta. Myös Sophia Anne Caruso oli loistava, pienen keijukaisen kokoinen ja näköinen hahmo joka lauloi kuin enkeli. En tiedä oikein mikä näissä Ivo van Hoven ohjaustöissä on. Jostain (kuten vaikkapa Young Vicin A View From The Bridge) olen tykännyt ihan valtavasti. Ja sitten taas toiset (kuten Barbicanissa nähty Antigone) ovat ihan kamalaa kuraa. Mä en taida vaan ymmärtää.
Lavastuksesta ja valaistuksesta vastasi taas kerran van Hoven luottomies (ja partneri) Jan Versweyveld, ja kieltämättä valot olivat näyttäviä, kuten ne Tal Yardenin videosuunnitelukin. Kumpiakin oli käytetty hyvin runsaasti ja monipuolisesti.
Tästä on muuten myynnissä myös cast-recording, mutta eipä tullut mieleen hankkia. Muu yleisö tuntui olevan ihan fiiliksissä (nämä olivat ennakkonäytöksiä muuten), joten kai se vika on minussa, kun en ymmärtänyt. Ensi-ilta oli kaksi päivää oman käyntini jälkeen, ja muutama arvostelu on osunut silmiini. Kyllä tämä selvästi on ollut menestys myös Lontoossa, vaikkei mulle nyt iskenytkään.
Eli jos Lontoossa päin liikut (esityksiä on 22.1.2017 asti) ja lippuja saa vielä, niin suosittelen pienellä varauksella. Varmaan oikein hyvä Bowie-faneille. Sellainen minäkin luulin olevani, mutta ei tämä silti avautunut tai liikuttanut minua. Ei edes lopussa, Bowien ison kuvan äärellä. Ja vaikka Bowie oli tätä itse tekemässä, niin ainakin nämä Lontoon esitykset ovat selkeästi tribuutti hänelle.
Esityskuvien copyright Johan Persson
muut kuvat omia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti