perjantai 29. heinäkuuta 2016

Teatterikesä 2016 tulee!

Tampereen teatterikesä on melkein jo ovella eli ensi viikolla se alkaa! Itsellä on tiedossa varsin kiireinen viikko; parhaimpina päivinä on neljäkin esitystä. Ja perjantaina ei yhtään, kun silloin pitää suhata Kuopioon koiranäyttelyyn ja takaisin. Esityskartta on varsin monipuolinen, ja vaikka monta olenkin talvella jo nähnyt kotiteattereissaan, niin paljon kiinnostavaa katsottavaa löytyi siitä huolimatta. Ohessa muutamia tärppejä ja suosituksiani, jos jollakulla on vielä tilaa ensi viikon kalenterissaan!

I'm doing this for you (ma ja ti). Kanadalaiskoomikko Haley McGee vetäisee luultavasti riemastuttavan performanssin. K18 ja englanniksi.

Viime kesänä Koukkuniemen pihalla oli sen verran vaikuttava elämys. että osittain saman porukan eli uuden Täsmäteatterin työstämä 2400 sekuntia houkuttelee mut katsomoon. Muutama ilmainen esitys, ja muutama maksullinen.

Miten 3 miesnäyttelijää selviytyy teini-ikäisen Rosen maailmasta? Se kannattaa käydä katsomassa joko ma tai ti, kun Rose, Rose, Rose pölähtää Teatterimontun lavalle. Minä ainakin aion.

TeaK esittää Ruskan. Pitäisi olla ajankohtaista ajankuvaa ja ohjauksesta vastaa Ruusu Haarla. Ma ja ti katsottavissa (itse menen tiistaina).

Mikä **t*n Pikku Prinssi? on varsin hieno toteutus tästä klassikkosadusta, suosittelen! Tanssiteatteri MD vetäisee Hällässä kaksi esitystä tiistaina. Kävin katsomassa maaliskuussa ja pidin kovasti.

Jos allakkaan kävisi, niin rientäisin oitis Hurma monologifestivaaleille kuuntelemaan monologeja. Kaikkia niitä kun en ole valitettavasti nähnyt! Ti, ke ja to.

Ti ja ke voi käydä katsastamassa kehutun Q-teatterin Tavallisuuden aaveen, mikäli sen keväällä missasit. Voin suositella. Absurdia ja oudon viihdyttävää. Itse näin tämän helmikuussa.

Ti ja ke kannattaa myös käydä viihtymässä The Grimm Book of Horrorsin kanssa. Lastensatuklassikoita melko moderneina sovituksina. EI ihan pienimmille :-) Kävin tämän katsomassa Riihimäellä maaliskuussa ja pidin kyllä.

Samoille päiville on laitettu myös Aurinkoteatteri Maa-Tuska. Vaikutti sen verran absurdin kiinnostavalta että menossa ollaan!

Tar Baby vaikuttaa ajankohtaiselta ja viihdyttävältä sekä politiikkaa sipaisevalta, mikä sai mut ainakin tarttumaan täkyyn. Desiree Burch on minulle entuudestaan tuntematon, mutta odotan mielenkiinnolla torstai-iltaa. Esitykset ke ja to.

Mulla jäi jostain syystä tämä Transformations aikoinaan näkemättä, joten kovin ilahtunut olin kun se löytyi Teatterikesän ohjelmistosta. Kahdestikin jopa (ke ja to). Suuntaan siis innolla katsomaan, mitä Teemu Mäki ja Transforces saa irti maskuliinisuudesta.

Tämäkin on nähtävä! When I Die on esitys muusikoiden paluusta takaisin kuoleman takaa. Musiikkia luvassa ke ja to Teatterimontussa.

Jos on jäänyt huikean koskettava ja loistava Anna Paavilaisen Play Rape näkemättä ja kokematta, niin NYT ois siihen mahdollisuus. Kaksikin (to ja pe). Käytä niistä jompikumpi, et jää paitsi. Upea. Itse pääsin kokemaan sen viime maaliskuussa.

Sirkuksen ystäville on luvassa herkkua to ja pe kun Race Horse Company vetäisee Sorin Sirkuksen tiloissa Super Sunday:n. Sinne!!

Viime vuonna suuren vaikutuksen teki ruotsalaisversio Vanja-enosta, tänä vuonna toivon samaa Tsehov-ekstaasia islantilaiselta Lokilta. Mávurinn /Lokki esitykset pe ja la TTT:llä. Pitkä se ainakin on!

Pe ja la on mahdollista nähdä Svenska Teaternin Förvandlingen, jonka kanssa missasin talvella. Joten senkin saapuminen Teatterikesään ilahdutti kovasti.

Viikonlopulla (la ja su) Nätyläisten Hipsterit. Josta en tiedä juuri mitään, ja siksipä menenkin sen katsomaan!

Tämä kuulostaa sen verran absurdilta ja kiinnostavalta että koitan sovitella kalenteriin myös Räähkän luku - kauhunukkemystikaalin! To ja la klo 23 Onkiniemen vanhassa voimalassa.

Viikonlopulla on luvassa lisää "friikki"sirkusta kun Capilotractées esitetään Sorilla.

Tässä nyt muutamia vinkkejä joiden avulla pääset alkuun! Olisipa kiva törmätä jossain, eli tule nykäisemään hihasta ja moikkaamaan jos minut jossain bongaat. Jossain välissä kerkeän kyllä kahvillekin.

Lisää ohjelmatarjontaa (jossa siis kymmeniä muitakin kiinnostavia esityksiä) löytyy Teatterikesän sivuilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti