Vuonna 1989 asuin maapallon toisella puolella (Australiassa), mutta seurasin kyllä Suomen musiikkielämää mm. Soundin ja Rumban sekä kaverien avulla. Nettiähän ei siihen aikaan ollut. Muistan nähneeni Lapparit keikalla mm. Mikkelin Dinosaurockissa kesällä 1989 kuitenkin; se oli hauska performanssi. Nimenomaan performanssi, ei keikka. Musiikkiaan en ole oikeastaan kuunnellut moneenkymmeneen vuoteen, mutta muistin kyllä suurimman osan biisejä. Mulla saattoi aikoinaan ollu yksi Lappareiden cd:kin hyllyssä.
Koko bändi oli varmaan yhtä paljon teatteria kuin musiikkiakin, eli kaikki eivät osanneet laulaakaan niin kaksisesti. Semmoinen oman aikansa Kummeli. Olihan porukassa ihan oikeita näyttelijöitä ja ihan oikeita muusikoita, ja sitten niitä muitakin :-) Ja parasta bändissä oli varmaan tekemänsä 3 tv-sarjaa, ne kyllä hyllystä löytyvät.
Mutta joo, Elämä Janottaa on lähtöisin kahden Lapparimiehen eli Mikko Kivisen ja Tapio Liinojan kynästä. Ja heistä ensiksimainittu vielä vastaa ohjauksestakin. Ja viimeksimainittu näyttelee mukana.
Kunnon kasarimenoa tässä onkin; puheet, olkatoppaukset, kännykkä, neonvärit, jumppatrikoot ja vaatteet nyt ylipäätään! Elina Vättö vastaa puvuista, kiitos! Jos itse muistaa kultaiset kasariajat, niin tästä saa varmaan enemmän irti. Paljon sellasia irtovitsejä ja heittoja; ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia. Mitä ainakin meikäläinen muistaa. Ja komppaan näytelmän alun kommenttia, eli miten The Nights of Iguanan kitaristi Puka Oinonen on söpö - niin oli! Koko bändi oli ihan huippu. Ja sittemminhän Puka liittyi Lappareihin :-D
Tarina on varsin heppoinen - stadin kingi Morgan joutuu kesäksi maalle, ja siellä sitten tutustuu kaikenlaisiin enemmän ja vähemmän pöljiin kyläläisiin, ja löytää naisenkin. Siihen on sitten koitettu sovittaa Lappareiden biisejä, joista toiset toimii tarinassa paremmin, ja toiset ei.
Ne maalaistyypit on sitten aika herkullisia hahmoja. On junttien pappa-Tunturijengi, jotka räkii ja pärrää. Ja heidän "johtajansa" Matti (Kalle Pylvänäinen) käsin tussatussa Iron Maiden farkkuliivissään, jolla on kanssa suunnitelmia Ainon suhteen. On hehkeä Aino-neito (aina ihastuttava Helena Rängman). On koko kylän omistaja Johansson (aika vähän laulava Tapio Liinoja), joka on itseriittoisempi kuin kukaan muu maailmassa. On opettaja-Helena (Tuula Penttilä), jolla on Salaisuus. Ja kaikkia muitakin tyyppejä. Morgan (Otto Kanerva) huomaa ettei maalla olekaan niin kamalaa, mutta onneksi kesän lopulla pääsee takaisin kaupunkiin. Sivuhahmoista tykästyin tosi paljon Aimoon (aivan törkeän hyvä Ilmari Huhtanen) ja myös Miikka Anttilan esittämät tyypit iskivät.
Tässä oli mukana myös kaikenlaisia paikallisvitsejä Sunny Car Centeristä naapurikuntien mollaamiseen (Riihimäeltäkään ei ole kuulemma tullut muuta hyvää kun lasi). Joista tietty paikkakuntalaiset saivat enempi irti kun tämmöinen satunnainen kävijä. Ai niin, onhan tässä esityksessä mukana myös Lapparien tv-sarjoista tutut messuavat munkit! Mutta jotenkin se kokonaisvaikutelma esityksestä oli sarja irtonaisia sketsejä, jotka on tungettu yhteen ja toivottu parasta. Yksi huippukohta siellä kyllä on, eli työpaikkahaastattelu kitaran ja tulkin välityksellä! Ihan huikea! Muutenkin nelihenkinen bändi soittaa ja laulaa varsin mallikkaasti; kiitos heille siitä.
Katsomossa oli aika viileä istua, kun sinne ei paistanut aurinko (paitsi eturiveihin) ja mun takana sattui istumaan ns. omituinen käkättäjä. Jota kaikki kääntyivät katsomaan aika ajoin, niin kovaa tämä vanhempi rouvashenkilö nauraa räkätti ja käkätti, jokaisessa mahdollisessa välissä. Takana istuvaa seuruetta tuntui kovasti myös häiritsevän mukana ollut pyörätuolikatsojien ryhmä, mistä saattoi kuulua ylimääräisiä ääniä jossain vaiheessa.
Isot bonuspisteet Hankkijan lippiksestä ja TRAKTORISTA!!!
Ei tämä nyt mikään maailman paras kesäteatteriesitys ikinäkoskaan ole, mutta hauskoja (ja nostalgisia) hetkiä monia! Esityksiä on 13.8. asti ja lippuja saa suoraan teatterilta tai Ticketmasterilta.
Kuvien copyright Matti Rajala
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti