Eletään maailmassa missä puusta on huutava pula. Vähäosaisilla ei muutenkaan mene kovin hyvin, kun taas rikkaat asuvat sähköaitojensa takana yltäkylläisyydessä. Köyhät surkimukset saavat tulla toimeen ghetoissaan miten taitavat. Antonio on yksi näistä, keräilee jätteitä henkensäpitimiksi. Löytämänsä puupölkyn hän möisi polttopuuksi, mutta kun se pentele alkaakin voihkimaan, ja jopa puhumaan kun sitä koittaa palastella. On siis viisaampaa kiikuttaa se Gepetelle, joka taitavana puuseppänä saattaisi keksiä mitä moisesta pölkystä voisi tehdä. No, nukkehan on oiva ratkaisu, ja sellaisen Gepette veistää. Ja näin syntyy Pinokkio (nimen keksiminen on muuten hauska oivallusketju). Tästä alkaa Pinokkion seikkailut, ja kaverikseen/omatunnokseen hän saa tällä kertaa Satu Sirkan (varmaan Samun serkku, tai sisko).
Pinokkion haaveena on tulla oikeaksi pojaksi, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Matkan varrella on monen monta seikkailua ja kommellusta; niin vauhtia kuin vaarallisia tilanteitakin. Gepetto joutuu sähköaidan kautta vankilaan, ja Pinokkio jää vähän kuin heitteille. Mutta maailma kutsuu ja moottoritie on kuuma. Siinä ei Satu Sirkka meinaa pysyä vauhdissa mukana, ja valitettavasti ilman häntä naiivi ja luottavainen Pinokkio on aika altis kaikenmaailman konnien höynäytettäväksi. Kettu ja Kissa ovat kaksi vilunkihemmoa, jotka huijaavat Pinokkion Madame Buttinin nukketeatteriin. Toisaalta onneksi, koska siellä Pinokkio rakastuu ihanaan Pulcinellaan. Kissan ja Ketun polut kohtaavat Pinokkion kanssa vielä monet kerrat, mutta niinkuin saduissa aina, paha saa palkkansa. Kiäh kiäh.
Pikkuhiljaa Pinokkio löytää enemmän ja enemmän tunteita ja inhimillisiä piirteitä itsestään. Sydänsurujakin. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Ei P. päätäkään päiviään hirsipuussa, niinkuin jo hetken saattaisi luulla.
Tässä tapahtuu kaikkea ihmeellistä, mahtavaa ja taianomaista. On valtavaa merihirviötä, jonka vatsasta Pinokkio löytää Gepeten, on futuristista koulunkäyntiä, jossa mystinen rastafari Lampunsydän hengailee ja höpöttää paremmasta maailmasta, on Punaisen Ravun majataloa, on Shakespeareä lausuvaa Satu Sirkkaa, on hautajaisia ja haltiattaria ja aaseja ja Schwarzenegger-lainauksia ja vähän moraalisaarnaa maapallon pelastamisesta. Ennenkaikkea on loistavia ja absurdeja tyyppejä!
Ja mikä tahansa näytelmä missä on viitteitä Shakespeareen saa multa heti bonuspisteitä. Nukketeatterin Harlekiini ja Pulcinella esittävät Romeota ja Juliaa :-) Varsinkin toisessa näytöksessä oli meno hetkittäin niin absurdia että mietin oliko väliajalla juomassani vedessä jotain hallusinogeenistä ainetta... Suuryritykset (mm. Google ja Facebook) sponssaamassa koululaisia, jotka oppiskriineiltään tutkivat tietoa. No, sehän on hyvinkin normaalia.
Mainioita olivat myös hidastetut (tappelu)kohtaukset. Bravo!
Ohjauksessa, ja itse asiassa koko esityksessä, oli paljon samaa kuin Kukkosen muutaman vuoden takaisessa Liisa Ihmemaassa -versiossa (Ryhmäteatterin esitys Suomenlinnassa). Pidin kovasti Janne Siltavuoren lavastuksesta, missä ei ollut mitään liikoja krumeluureja kuitenkaan. Ja koko näyttämöä oli hyödynnetty hyvin monipuolisesti. Niina Pasasen yltäkylläinen puvustus oli ihanaa katsottavaa. Satu Sirkan asu oli hieno, ja sirkuslaisten & nukketeatterilaisten asusteet, wau! Ja ne yläluokan ihmiset pastelliasuineen! Äänisuunnittelu ja musiikki (Kai Poutanen) olivat myös varsin passeleita. Muutama Anni-Maija Koskisen säveltämä laulukin kuultiin. En tiedä miten hyvin Tommy Tabermannin runoihin tehdyt biisit sopivat tähän kuitenkaan. Toisaalta lopun laulu olkapäistä ja kyynärpäistä jäi mieleen... kumpia sitä nyt haluaisi olevan enemmän lähellään.
Näyttelijät ovat kyllä kaikki ensiluokkaisia! Aleksi Holkko on supermainio Pinokkiona. Hienosti hän tuo mukaan sen fyysisen puolen myös, miten vain puusta veistetty poika voi kävellä ja liikkua. Henkinen kasvuprosessi ja kehitys näkyy kaikessa. Ritva Sorvali tekee monta pienempää roolia, mutta niistä Madame Buttini tiukkana nukketeatteripomona on selkäpiitä kutkuttavan hykerryttävän ihana. Sirja Sauros Satu Sirkan vihreässä hyönteispuvussa sirittää suloisesti. Timo Välisaaren monista rooleista Lampunsydän on kyllä valloittava. Jari-Pekka Rautiainen on oivallinen yläluokan liilatukkainen rouva Herlin ja aivan hurmaava kiero Kettu. Jori Halttunen on sympaattinen Gepetto ja myös mainio sirkustirehtööri. Liisa Loponen vetää myös monta roolia, mutta Pulcinella on ihastuttava.
Tässä on aika paljon viestejä varsinkin niille nuoremmille katsojille. Pitäisi olla kiltti ja hyvä ja ottaa toiset huomioon. Eikä saa huijata eikä kiusata ketään. Oikotietä onneen ei ole, vaikka kuka sanoisi niin. Vaan pitää olla ahkera ja työteliäs. Ja paha saa palkkansa ja hyvällekin käy hyvin. Pinokkio saa paljon hyviä asioita itselleen. Vähän ehkä liikaa "moraalisaarnaa" näin aikuiskatsojan näkövinkkelistä, mutta onneksi se on kääritty kuitenkin kivaan lahjapaperiin.
Ei tämä pelkästään lasten tai nuorten katsottavaksi ole tarkoitettu eli kyllä aikuinenkin saa paljon irti. Tosin tällä kertaa (klo 12 alkava päivänäytös) taisimme kollegani Tallen kanssa olla opettajien lisäksi ainoat aikuiskatsojat. Kyllä ne koululaisetkin tuntuivat tykkäävän. Mutta pohdittavaa ja pureksittavaa on myös aikuisille. Kyllä meistäkin moni voisi otta paremmin toisia huomioon ja olla ahkerampi. Yhteiskunta käy kokoajan eriarvoisemmaksi eli työsarkaa olisi.
Kyllä tämän parissa mielellään vietti parituntisen. Tämä oli kolmanneksi viimeinen näytös, joten enää ei taida katsomaan keretä. Kiitoksia Talle seurasta ja kaikesta - meillä oli myös hauskat kahvilatreffit esityksen jälkeen.
Kuvien copyright Johannes Wilenius
Näin esityksen alenushintaisella lipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti