lauantai 21. toukokuuta 2016

Maagisen ajattelun aika / Teatteri Jurkka 21.5.2016

Nainen on valkoisissaan, kertoo tarinaansa. Tarinaa avioliitostaan, miehestään, aikuisesta tyttärestään. Tarinaa elämästään. Tarinaa sairaaloista ja lääkäreistä, kohtaloista ja kuolemasta. Miten elämä muuttui, yhtäkkiä. Ja miten selviytyä siitä kaikesta. Miten hyväksyä se

Kristiina Halkola on varsin valovoimainen näyttelijä, näin hieman vanhemmallakin iällä. Karismassa löytyy. Ja koska teatteri Jurkka on niin pieni ja intiimi tila, niin monologit sopivat tänne erityisen hyvin. Näyttelijä tulee todella likelle. Maagisen ajattelun aika perustuu amerikkalaisen kulttuurin moniottelijan Joan Didionin omaan elämään ja hänen kirjaansa The Year of Magical Thinking. 


Miten kukaan voi selviytyä kahdesta suuresta henkilökohtaisesta tragediasta, kun ne tapahtuvat lyhyen ajan sisällä? No, tästä kaikesta Didion kirjoittaa, ja Halkola tuo tarinan meidän katsottavaksi Johanna Freundlichin varmaotteisesssa ohjauksessa. Tarinassa hypähdellään aikatasosta toiseen sutjakkaasti. Naisesta tulee mestari selvittämään sairausasioita. Jos tarpeeksi suggeroi itseään niin ehkei se rakas kuolekaan. Jos ei anna miehen kenkiä pois, niin hän ei voi olla kuollut. Nainen pohtii myös, jos mies tiesikin ennalta kuolevansa, jos kaikki kuolevat ihmiset tietävät? Hän uskoo, että kun selvittää jonkun asian perinpohjin, niin se tulee todella selvitetyksi, voitetuksi, ratkaistuksi. Vaikka ehkä joku rationaalinen mieli kumoaakin tämän.

Paljon hieman korkealentoista filosofista pohdintaa siis. Välillä tuntui etten ihan ymmärrä kaikkea mitä nainen haluaa meille kertoa. Ehkä se lohtu löytyy geologiasta. Maailma muuttuu kokoajan, mutta samalla se myös pysyy vakaana, ja jatkuu. Niinkuin joet virtaavat sairaaloiden ohi, ikuisesti ja lakkaamatta.

Näytelmän henki on pohtiva, surumielinen, kaihoisa. Mutta nainen selviää. Kaikesta huolimatta. Tämä antaa toivoa. Meille kaikille.


Pakko lisätä vielä miten mukava Jurkassa on aina käydä. Pienessä teatterissa on oma viehätyksensä ja henkilökunta on superihanaa. Vaikka nyt Saku ei ollutkaan töissä (oli sille kuiteskin merkattu työvuoro, mutta tuli muita menoja) niin oli kiva tavata Satua. Syksyn ohjelmisto on myös todella lupaava, joten jos et ole ennen Jurkassa käynyt, niin nyt on korkea aika varailla lippuja. Ehdottomasti yksi suosikkiteattereistani!


Valokuvan copyright Marko Mäkinen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti