perjantai 12. helmikuuta 2016

Pieniä pääosia, avoimet harjoitukset / Helsingin kaupunginteatteri 12.2.2016

Olipahan kiva päästä seuraamaan tanssiryhmän avoimia harjoituksia, kun ensi-iltaan on tasan kaksi viikkoa! Helsinki Dance Company harjoittelee HKT:n väistötiloissa Elannon vanhassa Leipätehtaassa Sörnäisissä. Koreografi Jyrki Karttunen on ideoinut Pieniä Pääosia -nimisen huumoripitoisen tanssiesityksen, jossa ryhmä harjoittelee Sound of Music -musikaalia. Koreografina toimii pähkähullu syväjäädytyksestä herätetty tyyppi, joka ei ole nähnyt koskaan ko. esitystä.

Luvassa kuuluu olevan zombeja, abbedissa jolla on aikakone piilossa huvimajassa, läpikuultavia vuoria ja pohditaan myös olisiko vampyyri sittenkin luontevampi kuin zombie. Scifiteema jatkuu myös Karoliina Koiso-Kanttilan suunnittelemissa puvuissa (ja mikäli ne olivat niitä mitä puvustamossa näkyi, niin wau!)

Mainiota katsella tanssijoiden arkista aherrusta, miten kohtauksia toitetaan ja hiotaan. Juuri ennen kuin porukkamme tuli sisään, tanssijat ovat menneet koko teoksen läpi kertaalleen. Ja nyt sitten viilaillaan muutamia kohtauksia. Ensin ilman musiikkia ja sitten musiikin kera. Tanssijoilla tuntuu olevan hauskaa keskenään, tai koko työryhmällä. Muutenkin ilmapiiri vaikuttaa olevan mukavan rento.


Hetkittäin yleisöllä on hankalaa pysyä kärryillä, varmaan normaaleja harjoituksia enemmän, koska seuraamme katkelmaa esityksestä, missä tehdään toista esitystä. Onko koreografi Jyrki Karttunen oma itsensä antaessaan ohjeita tanssijoille, vai onko hän viirahtaneen koreografin (jäistä sulatetussa) hahmossa?

Joulukuusta asti tätä on harjoiteltu ja ilmeisen paljon muutoksia on tehty. Äänisuunnittelija Tuomas Fränti käy läpi musiikkia, kun saapuu paikalle hieman myöhemmin. Miten musiikin tempon nopeutus tai hidastus vaikuttaisi kohtauksen läpimenoon.

Pieniä Pääosia harjoitellaan viitenä päivänä viikossa, ja voin hyvin kuvitella miten tanssijoilla tässä vaiheessa työviikkoa (perjantai-iltapäivän lopuksi) alkaa olla keskittymiskyky kuin hamsterilla (kuten tanssija Mikko Paloniemi osuvasti lohkaisi). Rankan näköistä touhua.

Hei, tässä vielä video!

Olen menossa katsomaan esitystä 2.3. ja odotan suurella innolla miltä se valmiina näyttää! Vaihdettiinko zombiet vampyyreihin? Ja mitä ne zombiet syö? Ensi-ilta on siis 26.2. ja esitykset Itäkeskuksen STOAssa.

Kiitos Helsingin kaupunginteatterin yleisötyö (ja oppaamme Jenny Jumppanen) tästä!


Kuvan copyright HKT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti