Ja olikin tosi hyvä valinta! En ole nähnyt tästä kuin yhden version aiemmin, ja senkin tallenteena pieneltä ruudulta (10.6.2013) eli NT:n arkistossa. No, se olikin hyvä (kai nyt oli kun Ben Whishaw pääroolissa) mutta ei ollut huono tämäkään!
Esitys oli intiimillä Frenckellin näyttämöllä ja meillä oli varsin mainiot paikat. Koko tilaa käytettiin hyvin, eli näyttelijät kulkivat lavalle siitä yleisön halki jatkuvasti. Ja käyttivät myös sivuovea (onneksi lähimmille katsojille oli varattu huovat!).
Tsehovin näytelmä on jo vuodelta 1896, mutta aina yhtä ajankohtaiset teemat. Äiti-poikasuhde on vaikea, ja taas kerran muistutti mua Hamletin ja äitinsä mutkikkaasta suhteesta. Elämää suurempi diiva Irina (Inkeri Mertanen, joka oli hyvin Seela Sella-mainen!) on kyllä aivan loistava egoistisena draamaqueeninä. Risto Korhonen tämän niljakkaana kaikkia naisia liehittelevänä kirjailija Trigorinina oli taas kerran aivan huikeassa vedossa. Se kohtaus kun kirjailija kertoo kirjailijana olemisen tuskasta, on ihan uskomattoman hieno (ja niin kuin vain Korhonen osaa tämän näytellä, hieman siinä rajoilla onko yliampuvaa vai ei).
Kaikki näyttelijät oikeastaan olivat mainioita. Erityisen hyvä oli Nätyn opiskelija Jussi-Pekka Parviainen Konstantinin roolissa. Angstinen ja itsetuhoinen nuorimies haluaa näytelmäkirjailijaksi, ja muuttaa maailmaa. Mutta se ei olekaan niin kovin helppoa. Pidin kovasti myös Maŝasta (Anna Ackerman), joka on surullinen turhassa rakkaudessaan Kostjaan, ja päätyy sitten rakkaudettomaan liittoon tylsän opettajan kanssa.
Kaikki tuntuvat rakastavan vääriä henkilöitä, eikä voida puhua enää edes kolmiodraamasta... Monitahokasdraama? Sellainen pysähtyneisyyden tunnelma oli tavoitettu hyvin. Kauheasti mitään ei tapahdu, mutta silti tapahtuu.
Kaikki tapahtuu venäläisellä kartanolla, järven rannalla. Lavastus on aika pelkistettyä. Musiikin käyttö oli vaikuttavaa, siis nauhoitetunkin. Mä tykkäsin ihan kauheasti kun näyttämön reunalla oli piano, ja sitä käytettiin aika paljonkin. Sekä Konstantin että Nina soittivat sitä. Äly hienoa!
Tämähän ei ole mikään kovin hauska näytelmä, vaan vakava, traaginenkin tarina. Mutta jotenkin kyllä tässä useamman kerran sai hymähdellä, ja välillä nauraakin ääneen.
Hieman ehkä vähemmän lavalla nähtyjä näyttelijöitä ja minimalistinen ote. Toimi todella hyvin, pidin hurjasti. Ehkä aavistuksen pitkä rupeama, melkeen 3 h, mutta ei missään vaiheessa tullut sellainen olo että piru kun loppuisi jo. Eli hyvin piti otteessaan!
Harmi kun ei katsomossa ollut sen enempää väkeä. Ehkä tämmöiset vanhat klassikot eivät vedä porukkaa? Tämä olisi nimenomaan kyllä nuortenkin hyvä nähdä.
Lokkikin oli mukana, eli lintu jonka Kostja ampuu... ja joka päätyy täytetyksi.
Kuvan copyright Tampereen Teatteri/Mika Hiltunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti