Ja miksi ei pitänyt mennä? Koska mulla on hieman ongelmallinen suhde Jukka Leistiin. Toisaalta tiedostan herran erinomaiset koomikontaidot, mutta toisaalta, jokin siinä vaan... ei nyt suoranaisesti ärsytä, mutta, jotain sinne suuntaan. En nyt suoranaisesti karttele näytelmiä missä Leisti on, mutta en nyt niihin aktiivisesti hakeudukaan.
Dario Fo:n ja Franca Raman (aviopari muuten) kirjoittama farssi, avioliiton auvoisasta arjesta. Tai ehkä ei ihan niinkään auvoisesta. Mitä siitä seuraa kun pariskunta päättää avata vuoteensa muille ihmisille? Itsemurhayrityksiä, huutoa ja paljon suoraa puhetta nyt ainakin. 80 minuuttia täyttä tykitystä, ilman väliaikaa.
Jukka Leisti ja Mari Turunen ovat rooleissa, ja molemmat oikein mainioita. Hulvatonta sanailua ja letkautuksia... "Pikkaisen" mennään jo henkilökohtaisuuksiinkin :-) Leisti osaa kyllä väännellä naamaansa, mikä sopii toki tähän (mutta häiritsee mua suunnattomasti vakavammissa rooleissa). Turunen on aina tasaisen hyvä.
Lavastus oli pieni huone, keskellä Les Miserablesin massiivisia (niin massiivisia kuin nyt pienellä Tampereen teatterin päänäyttämöllä saa) kulisseja ja muureja.
Ei mikään elämää suurempi esitys, mutta oivaa viihdettä kyllä. Puree parhaiten luultavasti pitkään naimisissa olleisiin (ja mikäli katsomon ikärakenteesta mitään voi päätellä, kohdeyleisöä oli paljon paikalla).
Ja koska kyseessä oli ensi-ilta, paikalla oli paljon näyttelijöitä myös yleisön joukossa (moninkertaisesti enemmän kuin lavalla). Bongasin paljon tuttuja kasvoja. Itselle se kohokohta oli kuitenkin Arttu Ratinen (viehättävine seuralaisineen) istumassa mun takana olevalla rivillä.
Kuvan copyright Tampereen Teatteri/Harri Hinkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti