Ryhmäteatterin syksyn uutuusnäytelmä on Anna Krogeruksen kirjoittama Lemminkäisen äiti. Hauska ja koskettava teksti eräästä perheestä ja sen tavoista käsitellä arkea, elämää ja sen mukanaan tuomia ongelmia. Mukana toki Kalevala-twistiä. Eero-Tapio Vuori ohjaa isoksi paisuvaa kertomusta. 2,5 tuntia on ehkä hieman liian pitkä seurata tämän normaalin mutta kovasti kipuilevan perheen arkea.
Äiti Elina Lemminkäinen (Minna Suuronen) on kodin, työn, vanhenavan äidin ja kotonaan lorvivan pojan välillä sukkuloiva keski-ikäinen, väsynyt nainen. Työ 9-luokkalaisten äidinkielenopettajana on raskasta, eikä elämä kotonakaan helppoa ole. Puoliso Aku (Santtu Karvonen) on uponnut töihinsä ja siinä sivussa polkee hysteerinsena kuntopyöräänsä, luurit korvillaan. Pari kohtaa toisensa ainoastaan pariterapeutin etävastaanotolla, ja silloinkin lähinnä toisiaan syytellen milloin mistäkin.
Heidän poikansa Nico (Aapo Salonen) on entinen jääkiekkolupaus, josta ei tullutkaan sankaria. Äiti toimii curling-vanhempana kantaen pizzat naaman eteen. Poika pelaa ja on hautautunut asuntoonsa ja monen nykyajan nuoren tavoin potee ilmastoahdistusta. Kaikille taitaa olla yhteistä elämänhalun menettäminen, tai ainakin jonkunlaiseen limboon ajautuminen ja henkinen uupumus. Elinan äiti Maire (Marja-Leena Kouki) keskustelee kuolleen miehensä kanssa, unohtelee enenevässä määrin asioita ja tukeutuu karjalaiseen perimäänsä. Viides tärkeä henkilö on ukrainalaistaustainen Anastasia (Nana Saijets), jonka elämä kietoutuu yhteen Lemminkäisen perheen kanssa.
Kalevalan mytologia näkyy tarinassa monessa kohtaa, hienosti myös Janne Siltavuoren oivaltavassa triptyykki-lavastuksessa. Avautuvat kolme taulunkehysikkunaa kurkistavat erilaisiin koteihin. Tästä aspektista tykkäsin kovasti! Vaan miten käy arjen pyörityksessä itsensä hylkiöksi tuntevan Nicon, ja onnistuuko äiti-Lemminkäinen tuomaan hänet takaisin Tuonelan joen partailta? Miten käy yhä huterammaksi käyvän Mairen ja pelastuuko Elinan ja Akun nariseva liitto? Toinen ei ole tarpeeksi läsnä pojan elämässä ja toinen halaa tämän hengiltä.
Monen mutkan kautta päädytään varsin seesteiseen loppuun, joka ei ehkä ole ihan sellainen mitä odotti. Mainiota muuten että Maire-mummossa on muutakin kuin miltä päällepäin näyttää.
Esityksessä käytetään suomen lisäksi venäjää ja ukrainaa, ja tuomalla mukaan Anastasian saadaan otettua kantaa myös Ukrainan tilanteeseen.
Minna Suuronen on varsin erinomainen samaistuttavassa roolissaan. Kaiken arjen pyörityksen keskellä hänen Elinansa koittaa löytää omaakin aikaa meditaatioharjoituksilla. Toinen hersyvä roolityö on Marja-Leena Koukilla, tämän Maire on oikea ehta karjalaismummo! Energiaa! Varsinkin toisessa näytöksessä mummo on ihan timanttia.
Herkullisen pienen roolin videolla tekee Elinan ja Akun parisuhdeterapeutti, jota esittää teatterinjohtaja Juha Kukkonen. Luoja paratkoon jos joskus tarvitsen terapeuttia parisuhteeseen ja tuommoinen osuu kohdalle. Mutta mikä pistämätön roolityö!
Ville Mäkelän tarkka valosuunnittelu ohjaa hienosti katseet aina oikeaan taulunkehykseen. Mika Haaranen vastaa hienoista erämaavideoista.
Näytelmä loppuu toiveikkaasti mustarastaan lauluun. Ihmisten elämä on muuttunut, luultavasti jopa parempaan suuntaan. Ei ehkä yhdessä, mutta paremmin. Ehkä on vielä toivoa, ripaus.
Esityskuvien copyright Mitro Härkönen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti