torstai 28. marraskuuta 2019

Päämäärä Tuntematon / Tampereen Komediateatteri 27.11.2019

Melko lailla kaksi vuotta sitten näin hienon sooloesityksen. Yksi ihminen esitti lukemattoman määrän rooleja, osan livenä ja osan etukäteen tehdyissä videoklipeissä. Mutta yhtä kaikki, niin hienolla läsnäololla ja karismalla, että tiesin heti että tämän haluan nähdä uudelleen. Ja hyvä esitys on hyvä; Päämäärä Tuntematon on kiertänyt monessa Suomen teatterissa jo pari vuotta. On aina hienoa jos joku esitys jatkaa elämäänsä näin kauan, vaikkakin satunnaisin esityksin. Nämä olivat niitä viimeisiä esityksiä siellä mistä kaikki sai alkunsa eli Tampereen Komediateatterilla. Onneksi oli vielä tilaisuus kokea tämä siis uudelleen.

Hyvin tämä toimii vielä toisellakin kerralla. Myös kanssakatsojat tuntuvat olevan todella innoissaan kun "salakuuntelen" väliajalla ja esityksen jälkeen. Aivan mahtavaa.

     

Panu Rajalan kirjoittama ja Panu Raipian ohjaama Päämäärä Tuntematon kertoo pienen pätkän kirjailija Väinö Linnan elämästä eli nimenomaan sen pätkän Tuntematon sotilas-romaanin ympärillä. Miten se syntyi, julkaisuprosessia, vastaanottoa ja jälkipyykkiä. Näemme myös otteita itse kirjastakin.

Kaikki hahmot heräävät henkiin hienosti virtuoosimaisen Tuukka Huttusen hyppysissä. Pienillä jutuilla ja parilla vaatekappaleella hän muuntuu hyvinkin erilaisiksi hahmoiksi. Ilo katsella. Esityksen loppu saa varmaan silmät kostumaan muillakin kuin minulla.

Jos tämä suorittaa paluun vielä jossain vaiheessa niin suosittelen vahvasti katsomaan!



Kuvan copyright oma ja Peero Lakanen.
Näin esityksen alennushintaisella lipulla (Kiitos Tuukka!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti