Kuka voisikaan olla Aleksis Kiveä sopivampi kirjallinen sankari juhlistamaan sekä Kansallisteatterin 150-vuotista taivalta että Aleksis Kiven kuoleman 150-vuotispäivää. Kerrassaan hienoa tilannetajua kaikilta asianosaisilta!
Nimittäin suosikkipunanenäni eli Red Nose Companyn klovnit Mike ja Zin ovat taas vauhdissa. Tällä kertaa hieman ehkä totutusta poikkeavalla konseptilla. Ei se että esitys sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa, sillä tämä duo on kiertänyt kaikenkokoisilla ja komeilla lavoilla ennenkin. Eikä sekään ole uutta että esitys tarttuu kirjalliseen klassikkoon, tai tällä kertaa kirjailijan koko tuotantoon. Tai sekään että herrojen tämänkertainen pläjäys on sekä armottoman viihdyttävä ja hauska, mutta myös riipaisevan herkkä ja tarkkanäköinen. Eikä musiikkikaan ole uutta.
Uutta sen sijaan on se että Mike ja Zin ovat jättäneet musisoinnin pääsääntöisesti upean Avanti! jousikvartetin sekä haitaristi Niko Kumpuvaaran hoidettavaksi. Ja sekin että Miken ja Zinin aikaisempia aikuisten esityksiä on ollut kirjoittamassa ja ohjaamassa myös Otso Kautto. Nyt käsikirjoitusavuksi on saatu sekä Kansallisteatterin dramaturgi Eva Buchwald ja teatterin monitaituri Linda Wallgren, joka myös ohjaa yhdessä klovnikaksikon kanssa teoksen. Tämä resonoi kyllä hienosti Wallgrenin juuri vastikään Turun kaupunginteatterille ohjaaman loistavan Kullervon kanssa!
Ja hyvin tämäkin yhteistyö kaikkien uusien toimijoiden kanssa toimii. Erinomaisesti suorastaan! Esityksen teksti on napakkaa, oivaltavaa, opettavaista ja tottakai hauskaa. Vähän kuin Kiven omakin teksti, näin tarkemmin mietittynä. Aleksis Kivi, elämänsä, tuotantonsa ja kuolemansa käydään läpi välillä hitaasti ja nautiskellen, välillä nopeasti kiihdytellen. Kiven herkullista kieltä makustellaan, julmia kritiikkejä ruoditaan, henkilöhahmoilla mehustellaan. Esityksessä mietitään myös miksi juuri Aleksis Kivestä tuli niin tärkeä meille suomalaisille, miten aikalaiset häneen suhtautuvat, miksi hän kirjoitti niinkuin kirjoitti. Mistä hän sai inspiraationsa, rahaa ja kenties rakkauttakin. Moni näistä asioista on tuttua, mikäli lainkaan Kiven tuotantoon ja historiaan on perehtynyt, mutta opinpa vähän uuttakin.
Vaan ei olisi hienoa esitystä ilman Timo Ruuskasen (Zin) ja Tuukka Vasaman (Mike) panosta, lahjakkuutta, periksiantamattomuutta, huumorintajua, musiikillisia kykyjä, improvisointitaitoa ja loistavaa tilannetajua. Tajuttoman kova kaksikko! Herrat heittäytyvät lukuisten, suorastaan kymmenien, rooliensa pyörteisiin, vaihtavat lennosta niin roolia kuin esitystapaa ja pelaavat niin hyvin yhteen että harvoinpa sellaista yhteistyötä näkee. He ovat Mike ja Zin, Zin ja Mike. Yhdessä. Siinä menee sujuvasti Snellmanit, Lönnrotit, Bergbomit (sekä Kaarlo että Emilie), murskakriitikko August Ahlqvistit, Cygnaeus ja Jean-Pierre Kuselat.
Ja Putinille näytetään keskisormet (ja taas myrskyisät aplodit). Viittauksia populaarikulttuuriin paljon Kiven ulkopuoleltakin on riputeltu joukkoon juuri passelisti. Kaiken ikäisille löytyy bongattavaa. Toki enemmän irti saa jos Kiven tuotanto on edes hivenen tuttua, mutta mitenkään välttämätöntä se ei ole, tietenkään. Tämähän on ennenkaikkea komedia.
Ilman muutahan esityksessä mukana on perinteisen suomalaisen teatterin kännikohtaus, mikä toki ei Kiven töissäkään kovin harvinainen ilmiö ole. Mitäpä sitä ollenkaan tapahtuisi jos hänen tuotannostaan poistaisi viinan! Miettikääpä sitä hetki. Ei Seitsemän veljeksen dokailua tai kuuluisaa Nummisuutarien delirium-kohelluksia, Eskon kännäilystä puhumattakaan. Tai Olviretki-näytelmä olisi kenties Piimäretki.
Aleksis Kivi ei käsittele pelkästään Kiven persoonaa ja tuotantoa vaan myös Suomen historiaa (ja nykypäivääkin), suomen kieltä ja suomalaisen teatterin historiaa. Siten tämä on myös oivallinen esitys niin 8-luokkalaisille Taidetestaajille kuin muillekin koululaisille (joita muuten meidän näytöksessä piisasi).
Taaborinvuoren kesäteatteri urheiluselostettuna Rocky-leffojen tunnarilla päättää ensimmäisen näytöksen niin hersyvän hauskasti että leijun tuolin yläpuolella varmaan kaksi metriä. Jo pelkästään sen vuoksi tämä kannattaa nähdä. Suomalaisen äijäkulttuurin huippu!
Klovnien pieni tuttu lavarakennelma näytti vähän pieneltä ja orvolta keskellä Kansiksen suurta näyttämöä. Mutta äkkiä siihen silmä tottui. Lavan vasemmassa reunassa oli orkesterin paikka ja oikeassa taas ison Kiven teospinon päällä tuoli, Siinäpä se Tarja Simonen lavastus kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eikä muuta toki tarvitakaan, kun teksti on hyvä ja esiintyjät erinomaiset. No jos vähän kultakangastakin! Simonen käsialaa olivat myös kansallishenkiset Kivi-tyyliset puvutkin, jotka tuovat sen viimeisen nautinnollisen silauksen esitykselle. Ville Virtanen on suunnitellut valot.
Musiikkia saimme nauttia monenlaista, Marzi Nymanin ja Kumpuvaaran hienoja sovituksia. Avanti! pisteli parastaan viulistien Minna Pensolan ja Tommi Asplundin, alttoviulisti Santtu Podzniakovin ja sellisti Joasia Cieślakin tahdissa. Miten upeasti jouset soivatkaan! Ja upeasti soi myös Kumpuvaaran haitari! Hän pääsi myös esiintymään Seitsemän veljeksen Eerona, ihan vaan siinä paikallaan ollen (toki viikset ennakkoon kasvattaen).
Kaksi ja puoli tuntia kuluu kuin siivillä. Tämä oli niin nautinnollinen esitys, että olisin voinut katsoa heittämällä vielä toisen mokoman. Lopuksi saamme kuin saammekin nauttia viuhahduksesta lavan poikki, ou jee! Summa summarum: Aleksis Kivi sopii ihan kaikille (no ei ehkä perheen pienimmille); se on loistava tapa juhlia sekä Aleksis Kiven että Kansallisteatterin juhlavuotta, toki ylipäätään suomalaista teatteria. Suoranainen kulttuuriteko!
Ja mikä on myöskin mahtavaa on se että Aleksis Kivi on osa alati kasvavaa eri teatteritalojen yhteistyötä. Tämä on Kansallisteatterin, Red Nose Companyn, Jyväskylän kaupunginteatterin, Lahden kaupunginteatterin, Kuopion kaupunginteatterin, Tampereen Työväen Teatterin, Turun Kaupunginteatterin sekä Kamariorkesteri Avanti! yhteistuotanto. Ja siten mahdollista nähdä kaikissa näissä teatteritaloissa. Kiertueen liput jo myynnissä, ja lienevät käyvän kaupaksi melko nopsaan...
Illan aloitti korona-aikana totuttuun tapaan Kansallisteatterin ihana ja perin sympaattinen vahtimestari Matti Patana. Tämän Ukrainaa koskevat aloitussanat yleisölle kirvoittivat isot aplodit. Oli myös uusi kokemus tulla valokuvatuksi, siis me yleisö. Kuulemma parinkymmenen vuoden välein Kansallisteatterin suuren näyttämön yleisö pääsee ikuistetuksi esimerkkiyleisönä. Vinhaa! Me maskillinen porukka teimme siis historiaa. Sopii hyvin teatterihistoriaa tekevän esityksen kylkiäisiksi.
Valokuvien copyright Cata Portin.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti