tiistai 5. marraskuuta 2019

Riivaajat / Tampereen teatteri 5.11.2019

Dostojevskin Riivaajat ei ole minulle lainkaan tuttu teos. Mutta pitäähän tämmöinen esitys nähdä, kun yksi Suomen eturivin näyttelijöistä tulkitsee koko teoksen lavalla, yksin. Ensi-ilta Tuomo Rämön ohjaamalla näytelmällä oli Teatteri Jurkassa jo syyskuussa, mutta koska tiesin sen tulevan Tampereellekin, niin jätin silloin väliin. Koitan mahdollisuuksien mukaan vähentää autoilua, sitä tulee muutenkin ihan tarpeeksi, ja Tampereelle on huomattavasti lyhyempi matka kuin Helsinkiin.

Mutta siis. Nämä viime vuosina lisääntyneet teatterien väliset kimppatuotannot ja yhteistyöt ovat ihan parasta! Tampereen teatterissa nähtiin Riivaajista kolme esitystä ja ainakin niistä keskimmäinen oli aika täynnä, vaikka päivänäytös olikin. Hyvä hyvä. Hieman hämmentyneitäkin kommentteja kuulin väliajalla, mutta kiinnostava esitys herättää aina keskustelua.


Markus Järvenpää esittää lukuisia henkilöitä ja on lavalla koko 2 h 10 min kestävän esityksen ajan. Aikamoinen suoritus. Miten taitavasti hän kaivaa itsestään erilaiset ihmiset, kaikki nämä vallankumousta suunnittelevat miehet, ja naisetkin. Pienillä apukeinoilla (silmälasit, huivi, kumihanskat jne) hän hyppii roolista toiseen, välillä hengästyttävällä nopeudella. Käsiohjelmassa on pieni kartta näytelmän ihmisistä ja avuksi myös nämä ulkoiset tunnuksetkin. Mutta ilman sitäkin pärjää, koska vaikka tyypilliseen venäläiseen kirjan tai näytelmän tapaan henkilöitä on iso määrä, niin kärryillä pysytään. Kiitos taitavan ja ilmaisuvoimaisen esiintyjän. Välillä hyvin pienillä eleillä, ilmeillä ja äänenkäytöllä ne muutokset tehdään. Ehkä yksi suosikeistani on kosimaan saapunut hieman ujo upseeri Mavriki, sivuhenkilö tarinassa, mutta jotenkin symppis. Sitten on Kirilov, itsemurhaa suunnitteleva mörökölli; hän uskoo että itsevalittu kuolema on hänen henkilökohtainen vallankumouksensa. Päähenkilönä on Verhovenski, aika surkea luuseri joka hännystelee muita jo lapsena.

Jo alku vakuuttaa. Upeaan verenpunaiseen käsin liukuvärjättyyn asuun (Heidi Tsokkisen  suunnittelema) ja nahkarenksuihin pukeutunut Järvenpää saapuu lavalle katsomon halki (Tampereen teatterin Frenckell-näyttämössä katsomon poikki diagonaalisesti kulkee käytävä) ja juttelee meille tullessaan. Olemme siis se yleisö joka on saapunut pienen kaupungin vallankumoussolun kokoukseen. Muutenkin esityksen aikana myös yleisö pääsee hieman osallistumaan, minunkin käsiin uskotaan tavaraa penkin alle säilytettäväksi (melkein pomppaan penkistä kun penkin alta alkaa kuulua lapsen itkua myöhemmin). Huudamme yhdessä iskulausetta Toimin, en toivo! Mutta ei onneksi mitään vaivaannuttavaa osallistumista. Kontakti yleisöön on kyllä vahva, ja voin vaan kuvitella miten tämä tulee vielä enemmän iholle intiimissä Jurkan huoneteatterissa (loput esitykset siellä on loppuunmyytyjä, niin ette valitettavasti pääse kokemaan, ellei lippua jo ole. Tai ainahan voi tiedustella peruutuslippuja.)

Kun on karismaa tarpeeksi, saa yleisön syömään kädestään koko esityksen ajan. Järvenpää on hyvin fyysinen näyttelijä; hän on todellakin kaikella mukana kokoajan. Välillä sylki roiskuu kunnolla kun ollaan asian ytimessä. Bonuksena myös musisoiva Järvenpää!


Hannu Hauta-ahon äänisuunnittelu ja musiikki on tärkeä osa esitystä. Hevosten äänet, oikea-aikaiset koputukset, ukkoset, aseiden iskurien äänet, ja musiikki luo meille tärkeitä palasia kuviosta. Ja vielä eri puolilta salia kuultuina. Myös Markus Tsokkisen lavastus eli kettingeistä tehdyt verhot/seinät, kaiuttimet ja koko muu kiinnostava rekvisiitta sopii tähän hienosti. Kettinkejä hyödynnetään kyllä taitavasti ja niiden kolina tuo oman lisänsä äänimaisemaan. Marko Kallelan valosuunnittelu täydentää esityksen.

Vallankumousta suunnitellaan, ja paljon tässä puhutaan niistä keinoista muuttaa maailma paremmaksi paikaksi. Onko se radikaali pommi-isku vai jotain hienovaraisempaa? Tuomo Rämö on sovittanut tekstin ja mukana on työryhmän tuottamaa materiaalia sekä lainauksia myös tutkijoilta ja lauluntekijöiltä. Tuloksena on hyvin myös tähän päivään sopiva esitys. Kuka on todella vapaa? Miten on helppo valita joku vähemmistö ja syyttää sitä kaikesta. Aina. Katsokaapa ympärillenne! Ihminen tekee mitä vaan jotta tulisi hyväksytyksi ja rakastetuksi. "Tämä maailma tuhoutuu jos me emme tee mitään". Niinpä! Tosin ei ehkä Dostojevskin tarkoittamasta syystä...


Mikään kevyt tai hauska teksti tämä ei ole, melko syvissä vesissä tässä soudetaan, Mutta pienillä konsteilla on saatu kyllä hieman huumoriakin mukaan esitykseen. Miten hieno kaksintaistelu katsomossa käydäänkään! Ja entä sitten kieli: "tässä sitä ollaan mätänevässä mörskässä maanitellemassa maniakkia tappamaan itsensä"! Ihanaa alliteraatiota.

Riivaajat ei ole ehkä helpoin näytelmä, mutta minusta ehdottomasti katsomisen väärtti. Menkää ihastelemaan ja ihmettelemään mihin yksi mies lavalla pystyy ja riittää, kun puitteet ovat kunnossa!


Kuvien copyright Marko Mäkinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti