perjantai 28. joulukuuta 2018

Juurihoito / Tampereen teatteri 28.12.2018

Kirjailija Miika Nousiainen kirjoittaa hauskoja kirjoja, joissa on kuitenkin yhteiskunnallista otetta, mutta silleen viihdyttävästi eikä saarnaten. Ne taipuvat kivasti näyttämöllekin. Kaikki on taidettu sinne siirtää - kuinka moni muu kirjailija voi sanoa samaa teoksistaan? Vadelmavenepakolainen ja Metsäjätti toimivat, ja ei Juurihoito jää yhtään huonommaksi. Näin sen muutama vuosi sitten Kansallisteatterissa ja tykkäsin kyllä kovasti.


Mutta millainen sitten on Tampereen teatterin versio? Hyvin erilainen, vaikka toki se lähtöteksti on sama. Dramatisointi ja ohjaus on Mikko Kanniaisen käsialaa. Tämä esitys jätti hetkittäin hieman hämmentyneen olon, koska neljättä seinää rikottiin jo heti alusta alkaen. Näyttelijä Antti Tiensuu tulee lavalle ihan omana itsenään, höpisee aikansa ja vasta sitten alkaa päähenkilö Pekaksi. Yleisölle kommentoidaan "omana itsenään" muutenkin pitkin matkaa ja lopuksi kaikki heittävät roolinsa pois ja palaavat vielä kertaamaan mitä kenellekin tapahtui.

Tämmöinen lähestymistapa on yleistynyt paljon suomalaisessa teatterissa tänä syksynä, enkä ole lainkaan varma pidänkö siitä. Toki minä tiedän mennessäni katsomaan esitystä, että se on näytelmä, mutta en välttämättä halua tulla muistutetuksi siitä pitkin iltaa. Haluan elää ja hengittää sitä näytelmää ja sen tunnelmaa, enkä tulla jatkuvasti muistutetuksi että tuossa nuo näyttelijät nyt puhuvat arkiminässään ja nyt ne taas sukeltavat rooliinsa takaisin. Tämä oli siis pieni ongelma, henkilökohtainen toki, eikä varmaan suurinta osaa katsojia häiritsevä.


Tiensuu esittää siis Pekkaa, mainostoimistoheppua jolla ei tunnu olevan oikein otetta elämäänsä. Pienet takautumat lapsuuteen kertovat meille että isä hylkäsi perheensä pojan ollessa kolmevuotias. Hammaslääkärikäynnillään Pekka törmää veljeensä Eskoon (Esa Latva-Äijö) jonka olemassa olosta ei ollut aiemmin tietoakaan. Yhdessä miehet alkavat etsiä kadonnutta isäänsä. Tämä matka vie heitä pitkin maailmaa, ja aina löytyy uusia sisaruksia ja sukulaisia. Juurien löytämisen lomassa kumpikin oppii itsestään myös uutta. Siinä missä Pekka on rento ja vähän huithapeli, niin Esko on kaavoihinsa kangistunut ja aikamoinen tosikko. Mutta niin vaan hänkin löytää Thaimaasta elämäänsä muutakin sisältöä kuin hammaslääketieteen ihanuuden. Hienoa katsottavaa kummaltakin näyttelijältä, varsinkin Latva-Äijö on oivallinen jäyhänä hammaslääkärinä. Mari Turunen on aivan hurmaava monikulttuurisiin liittoihin sotkeutuneena räväkkänä lähiömutsina! Ja rakastan Ritva Jalosen toinen toistaan äijämäisempiä pikkurooleja. Varsinkin tämän Arvo Kirnu on varsinainen aussijäärä. Mari Posti ja Veera Tapanainen täydentävät isoa hahmokavalkadia.


Tempo on paikoitellen aika nopeaa ja antaa siten hieman hätäisen vaikutelman. Ei meillä kai ole mihinkään kiire; 2,5 tuntia kuitenkin aikaa. Mikko Saastamoisen lavastus on pelkistettyä ja aika tylyäkin, ja hyödyntää myös Elina Warstan suunnittelemaa kirjan graafista ilmettä.

Komediahan tämä Juurihoito on, mutta monenlaisia teemoja juurettomuudesta, isäsuhteesta, suvun tabuista, siirtolaisuudesta ja maahanmuutosta ehditään myös käsitellä. Tampereen teatteri tekee taas kerran hyvää perusteatteria! Esityksiä toukokuun puoliväliin asti.


Kuvien copyright Harri Hinkka.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti