lauantai 19. elokuuta 2017

Vixen / Silent Opera, Juhlaviikot 19.8.2017


En ole koskaan nähnyt Leoš Janáčekin oopperaa Ovela Kettu, mutta onneksi sen tietäminen ei ollut edellytys tälle brittiläisen Silent Operan ja suomalaisen Koomisen Oopperan yhteistuotannolle Vixen, mikä oli osana Helsingin Juhlaviikkoja. Esitykset olivat Pasilan vanhalla konepaja Brunolla, mikä oli myös itselle uusi vierailukohde. (Ovelaa kettua pääsee muuten kuulemaan ja katsomaan Oopperatalolle taas 14.10. alkaen. toivon pääseväni).


Silent Operalla on kiinnostava tapa lähestyä teosta. Katsojat saavat kuulokkeet ja vaeltavat esitystiloissa esiintyjien mukana. Musiikki tulee osittain nauhalta, osittain livenä soitettuna ja yhdessä hyvin miksattuna laulajien kanssa muodostaa korviisi oivan keitoksen. Immersiivistä teatteria, jossa oikeasti tunnet olevasi osa esitystä.


Esitys alkaa kuin varkain. Katusoittajilta näyttävä porukka soittelee kaikenlaista tuttua ja tunnistettavaa väkijoukon keskellä. Pitkä mies hakee baaritiskiltä kaljaa ja tarjoilee tölkkejä seisoskeleville ihmisille. Moni ei uskalla ottaa (pöhköt). Resuinen punatukkainen tyttö (kaulassaan kettutatuointi) kuljeskelee joukossamme kerjäämässä rahaa. Esiintyjillä on mikrofonit ja katsojilla kuulokkeet. Pienten teknisten ongelmien ja säätämisten jälkeen pääsemme vauhtiin.


Puoleentoista tuntiin puristettu draama on kiinnostava. Punatukkainen tyttö (upeaääninen Rosie Lomas) vaeltelee kaduilla rinkkanssa kanssa, kun asuntolanhoitaja (helkkarin raamikas baritoni Ivan Ludlow) pelastaa hänet ja vie asuntolaansa. Siirrymme heidän mukanaan toiseen, isompaan tilaan, jossa on pienen keskellä sijaitsevan lavan lisäksi paljon upottavia sohvia. Tilaan johtavan käytävän seinillä on paljon lappuja kadonneista nuorista. Samaan aikaan kaiuttimista kuuluu listausta katoamisvuosista ja nuorten ikiä. Bändi pujottelee meidän välitse jatkuvasti soittaen pelimannityyliin. Mutta asuntola ei ole kettutytön paikka. Teinipojat kiusaavat ja vaikka täällä saa ruokaa ja uusia vaatteita, niin katu tuntuu sittenkin paremmalta paikalta. Siispä tyttö karkaa ja päätyy takaisin kadulle.


Kolmannessa tilassa (korkeakattoinen Bruno on jaettu pressuilla ja väliseinillä näihin osioihin) yleisö istuskelee reunoilla tuoleilla, sohvilla ja verhoilluilla kuormalavoilla. Seuraamme Tytön kituuttamista kadulla, uuden ihmissuhteen syttymistä ja myös kaljoittelevan asuntolanhoitajan epätoivoisia yrityksiä löytää tyttö. Mutta tyttö on nyt onnellinen. Dark Fox (Timothy Dickinson) on uusi rakas (joka muuten jakaa todella herkullisia omenamuffinsseja! Kannattaa siis nostaa kättä jos joku jotain tarjoaa!). Onnea ei kuitenkaan kestä kauaa, ja niinhän tämä loppuu kuin monet muutkin oopperat. Kuolemaan ja suruun. Ja kaipaukseen.


Tässä on todella nerokkaita oivalluksia, niin lavastuksen (Kitty Callister) kuin puvustuksenkin suhteen. T-paidat piirrettyine kettuineen ja ylipäätään normaalit vaatteet farkkuineen ja muineen poikkeavat perinteisestä oopperasta yhtä paljon kuin koko tuotantokin. Ihanan raikasta ja oivaltavaa, ja toimii varmasti myös houkuttimena "oikeaan" oopperaan. Mutta oikeaa oopperaahan tämäkin on, oikeilla muusikoilla ja oikeilla oopperalaulajilla. Loistavat muusikot ja laulajat, jotka vaihtoivat paikkoja päikseen sujuvasti. Varsinkin Rosie Lomas ja Ivan Ludlow tekivät ison vaikutuksen.


Ohjaaja Daisy Evans vastaa myös libretosta. Musiikki on sekä alkuperäistä mutta mukaan on tehty paljon moderniakin ja siitä saamme kiittää herroja Stephen Higgins ja Max Pappenheim. Lisäksi vielä Jake Wiltshiren suunnittelema valoshow oli todella hienoa katsottavaa.


Kuulokkeilla seurattu esitystapa on tosi hyvä. Ei kuule yleisön rapistelua, yskimisiä tai muutakaan ylimääräistä hälyä. Musiikki ja laulu tulee todella lähelle, koska se tulee suoraan korviisi. Kaikilla on sama äänentoisto eli istumapaikka eikä akustiikka vaikuta mihinkään. Vaikkei esityksessä ollut väliaikaa, niin liikkuminen muutaman kerran auttoi puutumiseen. Menisin ilman muuta katsomaan vastaavia juttuja uudelleenkin!

Vixen oli aivan loistavaa viihdettä; kaunista musiikkia modernilla otteella, kiinnostava lavastus ja loistavan karismaattiset esiintyjät! Tämmöistä lisää.


Esityskuvien (4 keskimmäistä) copyright Saara Autere, muut kuvat omiani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti