lauantai 12. elokuuta 2017

People respect me now / Lumor Teater, Teatterikesä 12.8.2017

Harmittaa vallan vietävästi että ruotsalainen palkittu näytelmä People respect me now jäi teknisten ongelmien takia näkemättä. Tai näin minä noin vartin, ja se loi mielenkiintoa ja odotusta; miten tämä tarina alkaa purkautumaan, mitä tässä tapahtuu. Mutta tekniikan kone kaatui, projisoinnit tökkivät ja lopulta esitys keskeytyi. Se kyllä pääsikin alkamaan myöhässä, ei sillä. Aluksi kyllä sanottiin ettei voida jatkaa ellei koneita saada pelaamaan, koska projisoinnit sun muut ovat niin tärkeä osa esitystä. Lopulta päätettiin kuitenkin jatkaa, ontuen ja puutteellisesti, mutta kuitenkin. Siinä vaiheessa oli kulunut jo n. 50 minuuttia ja tein päätöksen lähteä pois. Esitys kesti 3 tuntia, ja oli kiire seuraavaan eli Ohjelmatelttaan Tämän vuosituhannen näyttämömusiikkia -konserttiin. Joten ei mitään saumoja katsoa tätä kokonaan kuitenkaan.


Koulumaailmaan sijoittuva Paula Stenström Öhmanin ohjaama ja käsikirjoittama näytelmä valittiin viime vuonna parhaaksi uudeksi ruotsalaiseksi näytelmäksi. Koulukiusaaminen vai peräti vakavampaa, en saa tietää. Asioita selvitellään, kuka on vastuussa ja mitä tapahtui. Neljä näyttelijää lavalla, ja jokaisella iso määrä rooleja. Tekstitys toimi kyllä hyvin!


Mutta tämä on tätä. Pelivaraa pitäisi aina olla. Sunnuntain klo 13 esitykseen olisi päässyt mutta se ei taas passannut omiin aikatauluihin hetken harkittuani.


Kuvat ovat omiani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti