Esityksiä on tarjolla vain viisi, ja olin alkujaan merkannut esityspäivän kalenteriini huhtikuulle. Onneksi Instagramissa Atte Kilpisen kanssa käyty keskustelu palautti minut maan pinnalle - ei esityksiä ole enää huhtikuun lopussa (viimeinen on 7.4.). Niinpä ainoa mahdollinen sauma mennä katsomaan oli viime lauantain matinea - tietenkin samaan aikaan kun äitini 80-vuotissynttärijuhlat. No, myöhästyin juhlista n. 45 minuuttia, mutta enpä missannut balettia! Kiitos hurjasti Kansallisbaletille lippujoustosta! Ja kiitos Atelle oikaisustani hyvissä ajoin!
Koko veljesseitsikko oli aivan huikea! Parrakas Juhani (Samuli Poutanen) koitti pitää muita ruodussa vanhimpana ja vissiin omasta mielestään itseoikeutettuna pomona. Raamikas Tuomas (Tuukka Piitulainen) rehenteli voimillaan monessakin kohtaa ja nosteli myös hennompia veljiään yhtä kevyesti kuin viljasäkkejä. Piitulainen näytti balettitanssijaksi yllättävän massakkaalta, mutta se ei haitannut menoa lainkaan, päinvastoin. Ainakin vieressäni istuneet kaksi rouvaa olisivat lähteneet juurikin hänen matkaansa :-) Aapo (Jani Talo) oli hurmaava, ja tämän tanssi kirveen kanssa puita kaataessaan upeaa katsottavaa. Tällä oli myös pieni puheosuus, kun tämä kertoili tarinaa kalveasta immestä veljilleen. Simeoni (Antti Keinänen) ratkesi juomaan Hämeenlinnan reissulla, ja jäi lopulta yksin, kun muut veljekset löytävät kukin itselleen naisen. Tulee hieman surku.
Lauri (Atte Kilpinen) sai hulvattoman hepulin viinasta - ja sammui. Ja tämän krapulakohtaus tärisevine raajoineen oli melkoisen hauskaa katsottavaa. Kilpinen on ehkä fyysisesti pienin tästä porukasta, mutta herranjesta mä tykkään hänen ilmaisustaan! Ihan mun suosikkitanssijoita koko Kansallisbaletissa. Timo (Frans Valkama) raahaa kanahäkkiä ja on sellainen porukan rauhallinen tyyppi. Katraan nuorimmainen Eero (Nikolas Koskivirta) on ponihännässään ja kujeilevuudessaan aivan hurmaava! Tämä loikkii ja tuo paljon huumoria esitykseen. Aivan mahtava!
Baletti alkaa poikien äidin hautajaisilla. Tunnelma on vakava ja surumielinen, ja rääsyläisiä muistuttavat veljekset eivät ole muun suruväen tapaan ymmärtäneet pukeutua edes tummiin. Ehkei heillä ole muita vaateparsia. Esityksessä on sopivassa suhteessa pieniä sooloja, ja näyttäviä ryhmäkoreografioita. On joukkotappelua Toukolan poikien kanssa (ne kepit!), on nujakointia keskenään, piiritanssia ja vaikka mitä. Koska elo ei Jukolassa oikein suju ja lukemisen oppimisestakaan ei tahdo tulla mitään, pojat päättävät lähteä Impivaaraan, keskelle metsää. Sinne siis! Mukaan tavaranyssäköitä jos jonkinlaisia, ja matkaan (tie käy mukavasti orkesterimontun ja katsomon välistä). Impivaarassa voidaankin sitten heittää paidat pois ja heittäytyä elämään luontaistaloudessa. Ensimmäinen näytös loppuu upeaan kohtaamiseen Viertolan sonnien kanssa. Härkälauman muodostavat parikymmenpäinen joukko naisia.
Metsässä kohdataan monia muitakin mielenkiintoisia hahmoja. Kettupari (Hanako Matsune ja Emrecan Tanis) pilkahtavat esiin millon mistäkin, tanssien kauniisti. On teeriä, ja outo metsän ötökkä (Iiro Heikkilä) metallijaloillaan koikkelehtimassa (ja liaanilla liihottamassa kuin paraskin Tarzan). Ja sitten on se Aapon kertoman tarinan Kalvea impi (Terhi Talo) hienoine sooloineen. Yksi mieleenpainuvimmista pienemmistä rooleista oli Toukolan poikien johtajatyyppi, jonka roolin Emrecan Tanis korskeasti tanssi. Tykkäsin myös kovasti Lukkarin pitkästä olemuksesta; Ville Mäki sopi hyvin tähän rooliin. Ne poikien lukkarinoppikohtaukset! Lukkarin notkeana tyttärenä sädehti Elena Ilyina.
Ja kuten kaikissa hyvissä tarinoissa, tälläkin on ns. onnellinen loppu. Veljekset kasvavat Impivaarassa aikuisiksi ja oppivat ns. tavoille. Sivistyksen pariin palattuaan heidät hyväksytään taas osaksi yhteiskuntaa ja jokainen saa palkaksi naisenkin (paitsi Simeoni-raukka). Onko tämä sitten hyvä asia jää jokaisen pohdittavaksi.
Niin paljon kun tässä eläinhahmoja olikin niin poikien hevonen Valko ja koirat Killi ja Kiiski oli jätetty kokonaan pois. Höh.
Esiintymislavan katossa oli valtava ruosteenkarvainen sirkkelinterä, joka kääntyi uhkaavasti vaakatasosta. Pistetäänkö pöllit pinoon vai leikataanko kulttuurilta loputkin rahat? Kati Lukka tekee aina näyttäviä ja mielenkiintoisia lavastuksia. Nyt mennään sopivan minimalistisella linjalla. Jukola rakentuu muutamalla puukehikolla ja Impivaarassa on videoprojisointimetsää ja "oikeitakin" puita. Anne Jämsän puvut ovat monitahoisia. Toisaalta veljekset ovat enimmäkseen ryysyläisiä, mutta muu väki sitten taas maltillisen värikkäitä. Impivaaran eläinkunta on sopivan hillityllä tavalla eläimiä, sillain viitteellisesti. En tiedä onko tätä Eero Ojasen musiikkia saatavilla mistään, mutta jos on niin kuuntelisin sitä mielelläni uudelleen. Orkesteria johti Dalia Stasevska.
Paljon tässä oli sellaista suomalaisen miehen sielunmaiseman luotausta, ja meidän suomalaisten luontosuhdetta muutenkin. Ehkä veljesten olisi kannattanut jäädä Impivaaraan pysyvästi? Mutta ei se ole ollut mahdollista silloin, eikä nykyäänkään. Meidän kaikkien pitää olla jollain mittapuulla sivistyneitä ja osana tätä yhteiskuntaa ja sen normeja. Niin paljon kuin sitä ehkä huvittaisikin elää luontaistaloudessa keskellä metsää. Mutta kai se on tämä maailman meno sellaista näin vuonna 2017.
Olisi ollut kiinnostavaa nähdä miltä ne edelliset Seitsemän veljeksen versiot vuosilta 1980 ja 1992 näyttivät. Mitä kohtia on muutettu ja uudistettu. Minusta tässä baletissa oli lämmintä huumoria ja siitä huolimatta hieman ehkä surumielistäkin tunnetta. Sitäpaitsi: käydäänkö missään muussa baletissa kusella osana esitystä? Tässä käydään! Sopivan maanläheinen baletti siis suomalaisellekin jörrikkäkatsojalle.
Simeoni, Eero, Juhani, Lauri, Timo, Aapo ja Tuomas kiittävät
Ainoa mikä jää harmittamaan näin teatteribloggaajaa on kuvien puute. Siis että olisi tarjolla sellaisia kuvia, missä nämä tämän produktion tanssijat olisivat. Nyt sekä käsiohjelmassa että Kansallisbaletin kotisivuilla on vain "vanhoja" kuvia ja "vanhoja" tanssijoita, jopa promovideossa :-( Onneksi jotain video/kuvamateriaaliakin löytyy, ainakin Kansallisoopperan/baletin Instagram-sivuilta.
Seitsemän veljestä on myös mahdollista katsoa 7.4. netissä - eli suosittelen kyllä lämpimästi!
Esityskuvien copyright Sakari Viika, alimmainen loppukumarruskuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti