Tarinan keskiössä nuorisojoukko, johonkin ajattomaan paikkaan sijoittuneena. Katri Innanmaan suunnittelemista vaatteista tulee mieleen noin sadan vuoden takainen aika, minne Wedekindin originaaliteoskin sijoittuu. Tyttöjen ruudulliset ja kukikkaat mekot, polvisukat ja lettinauhat. Tosin hameenhelmat eivät ehkä silloin olleet näin lyhyitä. Pojilla siniharmaat (koulu)puvut polvihousuineen. Saksalainen maaseutu noin sata vuotta sitten. Bingo!
Kullakin nuorella on oma kamppailunsa kestettävänään. Viattoman Wendlan (hirveän upea Inna Tähkänen) äiti ei kerro totuutta tyttärelleen miten lapsia tehdään - ja tällä on aika kauaskantoiset seuraukset. Fiksu Melchior (karismaattinen Julius Martikainen) kyseenalaistaa yhteiskunnan järjestelmän ja opetuksen, mutta eihän siitäkään mitään hyvää seuraa. Hieman yksinkertainen Moritz (sympaattinen Jasper Leppänen) koittaa selviytyä koulutehtävistään ja samaan aikaan miettii heräävää seksuaalisuuttaan. Hän vaihtaisi tahmaiset unensa vaikka keuhkotautiin. Melchior ja Moritz ovat parhaita kavereita, mutta vanhemmat eivät suvaitse heidän kaveeraustaan. Moritz on herkkä poika, joka tarvitsisi tukea ja apua myös aikuisilta, sitä saamatta. Georg (Osku Ärilä) on ihastunut musiikinopettajaansa. Marthan (Kaisla Ollila) ja Ilsen (Veera Tapanainen) kohtalot riipaisevat syvältä. Aika moni katsoja löytänee samaistumisen kohteen lavalta.
Tässä ei turhia kainostella minkään teeman kanssa. Lauluissa sanotaan asiat suoraan ja alastomuuskaan ei ole tabu. Asiat näytetään niinkuin ne on, turhia sievistelemättä. Tästä nostan hattua! Tykkäsin kovasti myös siitä että kaikki esiintyjät eivät suinkaan ole kuin mallikatalogista repäistyjä, vaan mukana on erikokoisia ja -näköisiä nuoria. Hienoa! Lisäksi alastomuus on luonnollinen osa esitystä, eikä niin että siitä olisi tehty erityistä numeroa. Valoilla peitetään ja paljastetaan sopivasti.
Kaikki aikuisroolit opettajista vanhempiin ovat Kristiina Hakovirran ja Jukka Saikkosen harteilla. Enimmäkseen kaikki aikuiset ovat suvaitsemattomia, ignorantteja ja ääliöitä. Kukaan ei ymmärrä nuorten elämänjanoa ja -paloa. Tiukkapipoinen linja jatkuu kotona, koulussa ja kirkossa. Okei, osa on hyvinkin kärjistettyä, mutta tuommoistahan se meno oli 1800-luvun lopulla, ja aika monessa paikassa ja kodissa tänäkin päivänä.
Kaikki mahdolliset nuorten kasvukivut ja myös ne pienet ilonhetket käydään läpi. Jotenkin kaikki kohtaukset eivät istu soljuvasti toisiinsa, niin että tarina kulkisi sujuvasti. Mutta se ei haittaa menoa. Tämmöistä energiaa näkee harvoin lavalla! Kaikki esiintyjät ovat taitavia ja erittäin hyviä laulajiakin. Jos nyt joku hieman hetkittäin takeltelee tai ei laula ihan puhtaasti niin mitä sitten. Näistä nuorista kuullaan vielä!
Mainio bändi kahden puolen lavaa soittaa tarkasti ja vahvasti kapellimestarinsa Niina Alatalon johdolla. Tässä on myös erinomaisen hienoja tanssikoreografioita (niistä kiitos Miika Riekkiselle). Esimerkiksi alussa pojat ja tuolit koulussa. Ylipäätään joukkokohtauksissa on hienoa energiaa. TAMKin opiskelijoiden lisäksi lavalla on myös seitsemän Tampereen Konservatorion tanssijaa. Hitsi miten hienoja hyppyjä ja loikkia!
En tiedä miksei tätä ole Suomessa juurikaan esitetty Helsingin kaupunginteatterin 2009 version lisäksi. Amerikassa tämä on kuitenkin ollut iso hitti aina vuoden 2006 ensi-illastaan asti. Duncan Sheikin musiikki ja Steven Saterin teksti ja laulujen sanat ovat hieman kliseisiä juu, mutta ihan toimivia. On rokkibiisejä, balladeja ja suoraa tykitystä. Ei ehkä niin mieleenpainuvia kuin monessa muussa musikaalissa, mutta toimii kyllä hyvin lavalla. Ja näemmä muutenkin (kuuntelen Broadway-levytystä parhaillaan).
Toivon hartaasti että erityisesti nuoremmat katsojat löytäisivät tämän. Heillehän tämä ensisijaisesti on tarkoitettukin. Mutta kyllä tästä aikuiskatsojakin tykkää, ei sillä (sanoo tämä täti, joka hullaantui alkuvuonna myös norjalaisesta Skam-nuortensarjasta). Esityksiä on jäljellä enää kolme, joten kannattaa kiiruhtaa mikäli mielii katsomaan.
Spring Awakening on hyvä osoitus siitä että nuoria lähellä olevat aiheet eivät ole vuosikymmenten saatossa juurikaan muuttuneet. Mutta murheista saa kyllä toimivan musikaalin aikaan. Ainakin näin osaavalla porukalla.
Kuvien copyright Kari Sunnari
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti