Heidän yhteinen taipaleensa ja tarinansa alkaa kuoriutua auki kuin sipuli. Reilun tunnin aikana katsojille selviää miksi Romeo lähti, ovatko he nykyään onnellisia, onko Romeolla ongelmia eturauhasen kanssa? Miten heidän neljä nyt jo aikuista tytärtään Isabella, Miranda, Rosalinda ja Bianca (ihanan shakespearemäiset nimet muuten!) ovat puuhanneet? Miksei isä ole pitänyt tyttäriinsä yhteyttä, vai onko? Vieläkö Julia, tai Giulietta kuten Romeo häntä tässä kutsuu, komentelee ihmisiä (mutta hänellähän on vain niin hyviä mielipiteitä!)? Ja monta muuta asiaa. Paljon jää toki selviämättäkin.
Julia on matkalla Roomaan lapsenlapsensa ristiäisiin ja Romeo Milanoon liikematkalle. Mutta sitten he jumiutuvatkin asemalle, nauttivat lounasta yhdessä ja muistelevat yhdessä menneisyyttä ja suhteensa kipupisteitä. Sälekaihtimeen heijastetut Marja-Leena Koukin ja Erkki Saarelan nuoruuskuvat toimivat hienoina taustoina nuorten Romeon ja Julian säkeille.
Tässä Laura Jäntin ohjaaamassa pienoisnäytelmässä Romeo vs Julia on paljon haikeutta, mitä jos-fiilistä, ja pienistä asioista on saatu aikaan paljon myös lämmintä huumoria. Kaikki ei elämässä mennyt siten kuten haaveiltiin nuorina. Eihän se koskaan... Nuorina sitä ehkä kuvitteli pärjäävänsä pelkällä rakkaudella, mutta sitten tuli kituuttaminen murjuissa ja koliikkivauva... Mutta eletty on silti, sen jälkeenkin. Romeo oman Digi-Gue (?) yrityksensä kanssa, kaikenlaisine bisneksineen sekä vaihtuvine naisineen. Julia on saanut kaitsettua neljän ehtiväisen tyttären aikuisiksi ja luonut omaakin uraansa häämatkatoimistossa. Miesrintamalla tuntuu olleen hiljaisempaa. Onkohan muuten matkatoimiston omistaja Petruchio se Tybaltin vanha kaveri näytelmästä?
Pientä katumusta on ilmassa, ehkä, ja roppakaupalla nostalgiaa. Kaksikymmentäviisi vuotta on pitkä aika olla tapaamatta entistä puolisoaan. Tässä vatvotaan sekä suhdetta että menneitä, ja vaikka keskustelu saa hetkittäin kärkkäitäkin sävyjä, niin säädyllisyyden rajoissa pysytään. Ja loppuviimein, ei ne kummankaan asiat olekaan niin hehkeitä kuin miltä alussa vaikutti. Romeo on ollut varsinainen romeo ja renttuillut vuosikausia, mutta silti häntä tulee hieman surku lopuksi. Julia lähtee kohtaamisesta reippaana eteenpäin, mutta Romeo... Niin, miksi naiset aina rakastuvat renttuihin (ja hankkivat vielä liudan lapsia näiden kanssa?). Miksi Julia edelleen säilyttää lukemansa Anna Kareninan välissä vanhaa valokuvaa heistä yhdessä Gardajärveltä? Janottaako vanha suola silti... vai nostalgiankaipuuko se siellä.
Katsomoa nauratti Romeon tokaistessa: "oltiinhan me ihan järjettömän nuoria kun se meidän härdelli alkoi!". Niinpä olivat, teinejä aivan. Ja nyt sitten Romeo haluaa kuitenkin Julian hoitavan hänen tuhkiensa sirottelemisen! Niin se elämä kuljettaa...
Siihen pariskunnan modernin keskustelun lomaan kaunis Shakespearen kieli näytelmästä (Lauri Siparin suomennoksesta, tottakai) uppoaa hienosti. Ja Eero Ojasen säveltämä tunnelmallinen musiikki. Ei tämän katsominen mitenkään edellytä Romeon ja Julian näytelmän tuntemista, mutta ei se kyllä haittaakaan. Ehkä tietää enemmän mitä silloin tapahtui, mutta ei sillä sitten kuitenkaan kokonaisuuden kannalta ole niin paljoa merkitystä. Kaltaiselleni Shakespeare-fanille siellä oli kyllä tarjolla monta helmeä.
Esitys loppuu siten kuin alkaakin, kuuntelemme pimeydessä Shakespearen soljuvaa tekstiä, Julia ja nuorikkonsa puhumassa, silloin kun he vielä olivat nuoria.
Todella koskettava ja intiimi esitys, se tuli suoraan iholle. Sekä Kouki että Saarela olivat niin taitavia, kuin vain kymmenien ja kymmenien vuosien esiintymiskokemuksella voidaan olla. Tämä oli muuten Koukin 50-vuotistaiteilijajuhlaesitys ja kantaesitettiin Vaasassa lokakuussa 2014. Kovasti tätä suosittelisin, mutta valitettavasti esitykset loppuivat Jurkassa tällä haavaa. Mutta mikäli tätä jossain vielä esitetään, niin mene ihmeessä katsomaan, olit sitten Shakespearen ystävä tai et.
Kuvien copyright Noora Geagea, paitsi Jurkan mainostaulukuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti