Siinä on ihan riittävä syy mennä katsomaan näytelmää.
Ja jos toista syytä tarvitaan, niin Donmar Warehouse on sitten se. En edelleenkään ole siellä mitään muuta nähnyt kun pelkkiä helmiä. Tämä ei ehkä ihan siihen terävimpään kärkeen yltänyt, mutta ihan kiva pikku (1,5 h, ei väliaikaa) näytelmä kuiteskin.
Temple perustuu tositapahtumiin, jotka ovat mulle jääneet hieman hämäriksi. Vuonna 2011 Occupy London liike järjesti mielenosoituksia ja muita, ja porukka leiriytyi neljäksi kuukaudeksi St Paul'sin katedraalin eteen. Kirkko jouduttiin sulkemaan telttakylän takia lokakuussa 2011, ja se olikin viikon verran kiinni. Aika moni kirkonmies erosi toimistaan vastineeksi sille miten protesteja käsiteltiin. Tämä näytelmä sijoittuu siihen aikaan, ja käsittelee katedraalin napamiesten välisiä kemioita ja valtarakenteita. Kaikki tapahtumat sijoittuvat toimistohuoneeseen, jonka ikkunasta näkyy kirkon kupolit ja kuuluu mielenosoittajien äänet.
Simon Russell Beale on St Paul'sin Dean, joka lopulta myös eroaa. Hieno rooli, hienoin elein näytelty. SRB on sellainen Lontoon teatterin grand old man, joka työskentelyä on aina ilo katsoa lavalla. Jäykkä ja jämpti pappi kohtaa astmaisen tytön toimistossaan, ja tämä sihteerinsijainen (pirtsakka Rebecca Humphries) säätää ja sählää niin että katsojaltakin meinaa mennä hermo. Mutta kirkonmies on pitkäpinnainen. Sisään purjehtii toinen kirkonmies, siviilivaatteissaan. Edellisenä päivänä Twitter-viestillä eronnut The Canon Chancellor (Paul Higgins), joka ei hyväksy miten kirkko on suhtautunut mielenosoittajiin. Edellisenä päivänä on kokouksessa päätetty avata kirkko uudelleen. Iltapäivällä on lehdistötilaisuus. Lontoon piispakin (Malcolm Sinclair) purjehtii paikalle, kun ei Dean pidä puhelinta päällä. Pienessä The Virgerin roolissa on myös Anna Calder-Marshall (jonka poika Tom Burke oli katsomassa esitystä, ja törmäsin häneen parikin kertaa).
Ihan kaikista tapahtumista en pysynyt kärryillä, koska en ole perehtynyt mitä Occupy-liike halusi ja mitä nämä kirkon sisäiset ristiriidat tarkoittivat. Piispa haluaisi Deanin eroavan, ja lopulta tämä päättääkin lähteä. Päättävät kuitenkin pitää vielä jumalanpalveluksen yhdessä Canon Chancellorin kanssa, vaikka kumpikin on jo eronnut.
Kiinnostava näytelmä, ja ihan mukava tätä oli katsoa. Lavastus (Tim Hatley, joka teki myös mahtavan Almeidan Ghosts-lavastuksen) oli passeli ja juhlava. Howard Davies ohjasi tämän Steve Watersin uuden näytelmätekstin pohjalta. NT:llä olen nähnyt tältä parikin työtä: The Silver Tassien ja The Last of the Haussmansin.
Jaa-a. Ihan kelpo teatteria, vaikkei Donmarin paras esitys ollutkaan. The Telegraphin Dominic Cavendish oli kyllä sitä mieltä että loistava, ja yksi SRB:n parhaita rooleja ikinä! Kritiikissä kerrotaan myös roolihahmojen esikuvista jne. Kannattaa lukea siis.
Stage doorilla, eli Donmarin edustalla kadulla, kerkesin vaihtamaan sanasen melkein kaikkien näyttelijöiden kanssa. Kahta kuoropoikaa esittäneet pojat (joista toinen oli ihastuttava punapää) olivat hyvin tohkeissaan, koska tämä James Murray ei ollut koskaan kirjoittanut nimmaria. Jaksoi siitä äidilleen sanoa monta kertaa ja kyseli mitä hän tähän kirjoittaa... Ihana. Ja SRB oli ilahtunut likööristään ja sanoi sen olevan hyvin suomalaista :-) No totta turisi.
Esitysvalokuvien copyright Johan Persson,
muut kuvat omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti