Musiikki oli Jule Stynen käsialaa ja lyriikoista vastasi Stephen Sondheim. Joka näin ollen jatkaa "Katri tutustuu Sondheimin tuotantoon" teemavuottani.
Musikaali kertoo kuuluisan burleskitaiteilijan (tai oiskohan strippari parempi termi tässä) Gypsy Rose Leen tarinan, keskittyen oikeastaan tämän äitiin Roseen. Äitiin jota ajaa valtava hinku saada kahdesta tyttärestään tähtiä. No, ihan tämmöinen tähteys ei ollut varmaan äidin mielessä kun tämä hiki hatussa raahasi näitä lapsina vaudeville-esityksissä. Tyttöparat June ja Louise joutuvat esittämään pikkutyttöjä vielä teini-iässäkin. June on se varsinainen lapsitähti, jonka varaan kunnianhimoinen äiti satsaa. Louise esittää lehmän takaosia, koska ei ole lainkaan lahjakas tai taiteellinen.
Sitten June ottaa ja häipyy, ja äiti satsaa Louiseen. Monien vastoinkäymisten jälkeen tästä tuleekin supertähti. Mutta ei Rose ole tyytyväinen silloinkaan... Louise nuorena ei kadehdi siskoaan ja äidin panostusta tähän, koska itse uskoo olevansa totaalisen lahjaton. Rose on kyllä oikeasti aika kamala akka. Kun tytär on menestynyt, niin Rose on katkera ja kriittinen, haukkuu tätä. Haloo!! Rose ei voi uskoa että tytär on menestynyt ja onnellinen, ja ihan omilla avuillaan. Rose ei osaa päästää irti. Louise sanoo: I thought you did it for me. Rose on siinä uskossa että hän loi Gypsy Rose Leen. Katkera ja yksinäinen vanha nainen, ja mitä tälle jäi käteen?
Sellainen ryysyistä rikkauksiin tarina siis. Köyhää on (Rose nyysii ruokailuvälineitä ravintolasta...), mutta Rose tinkii omista menoistaan (syö mm. koiranruokaa) kunhan tytöt saavat kokea sen menestyksen mitä ilman hän itse on jäänyt.
Imelda Staunton oli kyllä ihan hirveän hyvä Rose. Määrätietoinen, rasittavuuteen asti kunnianhimoinen ja asioihin puuttuva. Varmasti ollut jokaisen teatterinomistajan ja muun vastaavan kauhu. En voisi kuvitella että kukaan voisi tätä roolia tehdä paremmin! Aivan mahtava! Ja tämä pieni suuri nainen laulaakin oikein hyvin. Turhaan ei kaikki kriitikot ole tätä kehuneet maasta taivaaseen. Lara Pulver ei jää näyttelijäntaidoissaan yhtään Stauntonin jälkeen. Koko ensimmäisen näytöksen ajan tämä on epävarma nuori poikatyttö, joka uskoo olevansa ruma ja lahjaton. Äiti onnistuu hyvin pönkittämään tätä uskomusta. Toisessa näytöksessä Louise puhkeaa kukkaan. Lopussa kun Louise vetää Let me Entertain You:n (ei se Robbie Williamsin versio!!) niin seksikkäämpää ihmistä ei voi olla missään maan päällä. Upea, upea ilmestys, ja kyllä ms Pulverkin osaa laulaa. Huh! Ja kun Louise, tai Gypsy Rose Lee, strippaa niin koko yleisö varmaan kuolaa.
Peter Davison on Herbie, teatteriagentin roolista eläköitynyt showbusinessmies, joka ottaa Rosen tyttärineen siipiensä suojaan. Tai oikeastaan, Rose suostuttelee tämän palaamaan bisnekseen luotsaamaan heitä. Herbie haluaisi mennä Rosen kanssa naimisiin ja huolehtia tästä, mutta nainen on niin vauhti päällä rakentamassa tyttäriensä uraa, että tajuaa Herbien arvon vasta liian myöhään. Davison on ihan jees kanssa roolissaan, ei mikään laulaja luojan armosta, mutta ihan passeli tässä. Gemma Sutton on myös hyvä Junen roolissaan. Tyttöjä pieninä esittävät Isla Huggins-Barr (June) ja Holly Hazelton (Louise) ovat myös tosi hyviä. Junen ääni riipii korvia niin että tekisi mieli työntää sormet sinne ja kiljua... Kolmen kokeneen stripparin rooleissa hienot naiset: Mazeppa - Louise Gold, Electra - Julie Legrand ja Tessie - Anita Louise Combe. Kun nämä vetävät biisin You Gotta Get A Gimmick, niin sukat pyörivät jaloissa!
Puvustuksesta extramaininta Anthony Wardille, kuka vastaa myös lavastuksesta. Tai käsiohjelmassa tittelinsä on designer, että kai kokonaisilmeestä sitten. Koska sitten taas kampaukset, peruukit ja meikit ovat Campbell Young Associates-firman käsialaa. Jonathan Kent (jolta olen aiemmin nähnyt muutamankin näytelmän) ohjasi.
The Telegraphin kriitikko Dominic Cavendish tykkäsi 5 tähden edestä:
Kent’s revival also offers the unrepeatable chance to witness Imelda Staunton give one of the performances of her career as the manically driven Rose, the showbiz-fixated American “momma” who deprives her two daughters of an ordinary youth in her quest for them to reach the big time.
Tosi ärsyttävää muuten kun ihmiset jatkavat pulinaansa ja rapistelua kun musiikki alkaa. Vaikka esirippu ei ole avautunut, niin esitys on toki alkanut jo pahvit!
Stage doorilla (kunhan se ensin löytyi, kun tietenkin kiersin rakennuksen kokonaan ympäri, ja se oli n. 5 metriä toiseen suuntaan ovesta mistä tulin ulos) oli kymmenkunta ihmistä. Imelda Staunton ei tuttuun tapaansa halunnut valokuvia, ja sutaisi käsiohjelmien kanteen nopeasti nimensä.
Ihastuttava Lara Pulver sen sijaan käytti enemmän aikaa ihmisten kanssa juttelemiseen, ja ilahtui myös viemistäni suklaista. Tosins anoi että tämän kun syö niin ei mahdu enää mekkoihinsa... Kieltämättä ne olivat aika vartalonmyötäisiä, mutta ei tätä pelkoa kuiteskaan vielä liene. Peter Davison pujahti toista kautta vissiin pois.
Tässä heppu jonka puhelimen akku oli tyhjä ja otin sille kuvan Laran kanssa.
Virallisten kuvien copyright Alastair Muir
Lara Pulver kuvien copyright Johan Persson
Muut omia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti