Benvenuto Cellini / English National Opera / Studio123 21.6.2014

Juhannuspäivänähän ei ihmisellä ole muuta tekemistä kun ajaa liki 3 tuntia Kuusankoskelle elokuvateatteriin katsomaan taltioitua oopperaesitystä. No, sateinen päivä ja vähillä yöunilla aamulla puoli 9 jälkeen startti. Miksi sitten? No, koska yksi suosikkileffaohjaajani Terry Gilliam ohjasi English National Operalle Hector Berliozin Benvenuto Cellinin, ja siitä oli esityksiä kesäkuussa juuri siinä välissä kun en ollut Lontoossa. Suora lähetys leffateattereihin tuli tiistaina, mutta yli 3 tuntia oopperaa ja alkamisaika puoli yhdeksän maissa illalla - ei hyvä yhdistelmä.

Olisi näitä kai muuallakin Suomessa esitetty, mutta Kuusankosken Studio 123 taisi olla lähin. Sama puoti toi maahan mm. erinomaisen Jim Jarmuschin ohjaaman Only Lovers Left Alive:n; yhden tämän vuoden suosikkielokuvani. Ja siellä näytetään siis tätä muuta ohjelmaa (kun elokuvia), mutta hieman eri esityksiä kuin Finnkinolla. Mm. Royal Operan ja Royal Balletin esityksiä sekä näitä ENO:n juttuja (joista tämä oli historiassaan vasta toinen).

Kannattiko mennä? Ehdottomasti! Mulle aiemmin tuntematon ooppera (ja ei mikään ihme kun en niin paljoa ole oopperaa nähnytkään. Sitäpaitsi tätä on esitetty aika harvakseltaan muutenkin.) mutta oli sekä hauska että musiikillisesti hyvä. Laulajat olivat taitavia ja raikkaita (varsinkin sopraano Corinne Winters (Teresa) ja erityisesti ihastuttava mezzosopraano Paula Murrihy (Ascanio)).

Tarina perustuu (ilmeisesti kuitenkin aika löyhästi) kuuluisan italialaisen kuvanveistäjä ja kultaseppä Benvenuto Cellinin omaelämäkertaan. Renessanssiajan Italia tarjoaa mahtavat visuaaliset puitteet Gilliamin kaltaiselle ohjaajalle - sitäpaitsi herra vastaa myös lavastesuunnittelusta yhdessä Aaron Marsdenin kanssa - eli aivan huikeaa vyörytystä! Niin, Roomassa on kaksi kilpailevaa kuvanveistäjää, jotka kumpikin ovat rakastuneet samaan naiseen, paavin rahastonhoitajan tyttäreen Teresaan. Cellini on elosteleva ja huikenteleva mutta Fieramosca ei ole juuri sen parempi. Teresa on kihlattu tälle, mutta sydämensä sykkii Cellinille. Cellini on tilattu tekemään iso Perseuksen patsas paaville (Clement VII) mutta patsas ei vaan oikein ota valmistuakseen. Ei ole rahaa ja Cellini vaan haaveilee Teresasta.

Samaan aikaan kaupungilla vietetään laskiaiskarnevaaleja ja juurikin nämä tarjoavat sitä Gilliamia parhaimmillaan. Kaikki ne asut! Naamiot! Aivan mahtavan näköistä. Muuten lavastus oli pelkistetyn mustavalkoista/harmaata, mutta Mardi Gras-osuudessa päästetäänkin sitten kaikki ilo irti. Ja kun paavi lipuu näyttämölle! ooh! Kyllä Gilliam on nero!

Sitäpaitsi tässä oli akrobaatteja, tulishow'ta, jonglöörejä jne. Aivan huikeaa! Vähän videokuvaakin. Ja lopussa nähtävä valtava kultainen Perseuksen patsas on aika mykistävä.

Kyllähän tässäkin kuollaan (siis ei kukaan päähenkilö kuitenkaan), mutta loppu on onnellinen ja muutenkin hyvä tarina. Cellinin roolissa komeaääninen tenori Michael Spyres, joka oli kyllä hieman resupekkamainen rantapummi habitukseltaan. Vaikutuksen teki myös basso Willard White joka mörisi paavina.

Jos joku asia hieman hämäsi niin englanninkieli! Tämäkin on alunperin ranskankielinen ooppera, mutta ENOssa lauletaan englanniksi. Jotenkin kuulosti hassulta, mutta ihan hyvin tässäkin toimi riimit.

Aivan huikean hieno esitys! Lisäksi Studio 123 tarjoaa väliaikatarjoilun lipun hintaan (joka näin encore-esityksessä oli 23 euroa) ja tällä kertaa se oli suklaakakkua ja teetä/kahvia. Ei meitä katsojia ollut paikalla kun 9, mutta tunnelma oli rento ja kiva, ihmiset toivottelivat hyvää juhannusta toisilleen jne. Mutta paikka oli kiva, ja oli mukava tavata livenä Elisekin (joka näitä ohjelmia maailmalta haalii). Suosittelen lämpimästi vierailemaan ja katsomaan jotakin tulevaa esitystä (mm. Monty Pythonin livekeikka Lontoosta 20.7. nähdään myös täällä, meinaan jos haluaa nähdä Terry Gilliamin itsensäkin lavalla).


Kuvien copyright Richard Hubert Smith/ENO