torstai 23. tammikuuta 2014

Mauno Peppone / TTT-Klubi 22.1.2014

Mitäköhän tästä nyt sanoisi? Ennakkonäytöstä katsomassa, ja osa videomateriaalista oli vielä vaiheessa. Mutta hauska, viihdyttävä ja kaikin puolin mainio esitys.


Mauno Peppone - Elämä, Kuolema ja Comeback on sekoitus ravintolateatteria, keikkaa ja videotaidetta. TTT:n hittiesityksistä Vuonna 85 ja Kuuma Kesä 85 tuttu Lokomon duunari Mauno on palannut! Tosi kiva juttu, sillä tätä esitystä katsoo samanlainen pöljä hymy naamalla kun aiempiakin Maunon seikkailuita. Riku Suokas ja Heikki Syrjä tämänkin ovat kasaan kyhänneet eli siis sekä käsikirjoittaneet että ohjanneet).

Mauno oli yksi parhaita hahmoja kummassakin musikaalissa, joten ihan oikeus ja kohtuus että juuri hän kokee uudelleentulemisen. Kyllä tästä saa irti varmaan muutkin katsojat, mutta himppasen auttaa jos on sattunut näkemään Maunon aikaisempia seikkailuita noissa kahdessa em. produktiossa.

Tässä lähdetään liikkellee ihan alusta eli käydään läpi Maunon musiikkihistoria läpikotaisin. Kaikki (tosi nolotkin) musiikkityylivaiheet. Mun suosikkeja on tietenkin kasarihevi-Mauno. Taustalla soittaa mainio Alabama House Band, ja hyvin soittaakin. Toisessa näytöksessä on hieman tyhjäkäyntiä hetkittäin, mutta ei se mitenkään kauheasti menoa jarruta.


Jari Ahola on tosi lahjakas näyttelijä ja osaa laulaakin kelvollisesti. Mies onnistuu vangitsemaan tosi hyvin Maunon ikuisen poikamaisuuden ja myöhemmin sen rock-tähden elkeetkin...

Videoilla pyörivät haastattelut Maunon tuttavista ja kollegoista ovan älyhyviä ja hauskaa että niin moni pirkanmaalaismuusikko on lähtenyt mukaan tähän. Montakohan ottoa on mahdettu vaatia että pokka on pitänyt tyypeillä?

Ennakossa oli iso liuta niin TTT:n näyttelijöitä kun niitä pirkanmaalaismuusikoitakin :-) Ja kauhean kiva oli nähdä pitkästä aikaa Kallion Kyöstiä, joka vastasi valosuunnittelusta (ja oli juurikin saanut vakipestin valomestarina).

Pieni mainosvideo viime syksyltä :-)

Maaliskuulle on varattu liput seuraavaan näytökseen, mutta saatanpa poiketa helmikuussakin...

Voin kyllä kuvitella tämän parhaiten sopivan perjantai- ja lauantai-iltojen esitykseksi... Baarit tosin suljetaan esityksen ajaksi, mutta sitä ennen ja väliajalla saa juomaa ostaa. Ravintolateatteri sopii erinomaisesti miljööksi.


Alemman kuvan otin ihan itse ja ylemmän copyright TTT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti