lauantai 18. tammikuuta 2014

King Lear / National Theatre 17.1.2014

Tämä on odottanut kirjottamistaan viikkokausia, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yksi syy on se että King Lear ei ole koskaan ollut mikään mun suurimpia suosikkeja Bardin tuotannosta. Ja vaikka tämä oli hieno esitys toki niin en oikein ole tiennyt mitä olisin sanonut... Mutta koitetaan nyt, edes jotain.


NT:n King Lear on ollut tekeillä jo useamman vuoden. Se julkaistiin NT Liven tulevien esitysten listalla jo joskus vuosi sitten, mutta sitten taas peruuntui/siirtyi. Vihdoin ja viimein tammikuussa 2014 se saatiin ensi-iltaan, ja tulee keväämmällä sitten elokuvateattereihinkin NT Livessä. Liput myivät kuin kuumille kiville (tammi-maaliskuun esitykset) ja lisänäytökset loppukeväälle (toukokuun loppuun asti) möivät loppuun heti kun tulivat myöhemmin myyntiin. Eli taas kerran voi todeta 2 asiaa: kiitos NT Liven että liputta jääneetkin tämän voivat nähdä, ja toiekseen, kannattaa maksaa muutama kymppi vuodessa NT:n jäsenyydestä ja siten parantaa omia lipunsaantimahdollisuuksiaan. Onnistuin siis saamaan ennakkonäytökseen 17.1. liput. Täpärällä se oli, ja siksi paikat eivät kovin häävit olleet.

Simon Russell Beale pääroolissa on tietenkin yksi vetonaula, ja toinen taitaa olla ohjaaja Sam Mendes.

King Lear on saanut hieman ristiriitaisiakin kritiikkejä - kaikki eivät siis ihan varauksetta siitä ole pitäneet. Mutta pääsääntöisesti kyllä ihan kiittäviä. Mendesin paluu NT:n lavalle on ollut selkeästi aika iso mediatapaus, ja onko ihmekään koska tämä on edellisen vierailunsa (1998) jälkeen ohjannut niin menestysfilmejä (mm. Skyfall) sekä näytelmiäkin.

Esitys oli pitkä. Siis melkein 3,5 tuntia. Huoh. Pikkaisen liian pitkä minun mielestäni, mutta en mä tiedä mistä olisi sitten voitu lyhentääkään. Aika perinteinen tuotanto lavastuksen yms. puolesta. Puvustus oli muuten modernia, mutta toki Learin valkoinen yöpuku/kaapu oli ennallaan :-)


Vaikkakin SRB ei joidenkin kriitikkojen mielestä ole vielä tarpeeksi iäkäs esittämään Learia, ei se "nuorekkuus" mua ainakaan häirinnyt. Selviytyi ihan mallikkaasti.

Russell Beale is too young to bear the 80 years that Shakespeare gives Lear. He is also too small and round, like a redundant Father Christmas. When he delivers the famous “every inch a king” line, the distribution of his inches makes one suppress a guffaw. Kuten Charles Moore sanoo Telegraphissa 9.2.


Kate Fleetwood ja Sam Troughton

Learin kolmena tyttärenä nähtiin Kate Fleetwood (Goneril), Anna Maxwell Martin (Regan) ja Olivia Vinall (Cordelia). Pidin kyllä kaikista, jos kohta Vinall oli ehkä parhaassa vedossa. Vanha suosikkini Adrian Scarborough on The Fool, ja ei moitittavaa siinäkään. Myös Stephen Boxer Earl of Gloucesterina ja Sam Troughton tämän äpäräpoika Edmundina ovat vakuuttavia. Ihanan roolin Gloucesterin "oma poika" Edgarina tekee Tom Brooke (joka juurikin säkenöi Sherlockin kolmoskaudella Billy Wigginsin roolissa). Sitäpaitsi on aina kiva katsella komeita miehiä alasti teatterin lavalla :-) Hieman tämän esityksen jälkeen Troughtonin ääni katosi mystisesti kesken esityksen ja understudy Paapa Essiedu astui hetkeksi puikkoihin.

En oikein osaa sanoa mitään järkevää. Ihan hieno ja vakuuttava esitys, mutta. No, ehkä se johtuu vaan omasta lievästä King Lear-allergiastani. Ei tämä vaan niin nappaa mukaansa kuin monet muut Shakespearet.

Olivier on iso teatteri ja periaatteessa joka paikasta näkee hyvin, mutta kyllä nämä paikat parven 6. rivillä ovat omaan makuun liian kaukana. Vaikka on kiikaritkin.


Guardianin Michael Billington piti kyllä, 4 tähden veroisesti:

The supreme example of Russell Beale's ability to explore the senselessness in Shakespeare's play occurs in the hovel scene. There is a wild comedy to the moment when Russell Beale's Lear, padding around in his underpants, affects to put Goneril and Regan on trial while staring at an upended tea-urn and a lavatory bowl. But suddenly the deranged Lear takes an iron bar to the Fool and batters him to death. It is truly shocking because it is so brutal, unexpected and without sense given Lear's love for the Fool.

Russell Beale is a magnetic and unorthodox Lear. But his is only one of many fine performances that overturn expectation. Stanley Townsend makes Kent an aggressive bully-boy rather than the usual pious worthy while Stephen Boxer's Gloucester has the diffidence of the middle-rank courtier. Sam Troughton's Edmund hides his villainy under a mask of scholarly respectability and Tom Brooke does all he can with the near-unplayable Edgar: why, I always wonder, does he not reveal himself to the tormented Gloucester? Kate Fleetwood's quietly venomous Goneril is also perfectly contrasted with Anna Maxwell Martin's extrovert and hysterically cruel Regan.

Stephen Boxer ja Colin Haigh

Myös Telegraphin Charles Spencer antaa 4 tähteä ja kehuu SRB:tä:

But there is much more to admire than decry. Russell Beale, though looking oddly like the old uncle in Only Fools and Horses, movingly captures Lear’s terrified intimations of madness. His insanity is often harrowing to watch and his final scenes, dressed in a hospital gown and gradually coming to his senses before the devastating death of Cordelia (a deeply moving Olivia Vinall) are beautifully achieved. 

Parvelta kestää ulospääsy pienen ikuisuuden, ja SRB juurikin pyyhälsi tiehensä stage doorilta kun sinne asti pääsi. Mutta ilokseni oli kiva saada nimmarit niin Anna Maxwell Martinilta (josta ei saanut kyllä ottaa kuvia) ja Kate Fleetwoodilta. Illan kruunasi vielä Sam Mendesin tapaaminen! Legenda!



NT:n omilla sivuilla on kooste (ja linkkilista) kritiikeistä.


Kenen kynä? kysyy mestariohjaaja Sam Mendes


Virallisten kuvien copyright NT / Mark Douet
loput ihan omia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti